Pohjanmaalla on maan kaksikielisin hoitohenkilöstö
8.6.2026 17:17:37 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Kysymys siitä, saako Pohjanmaan hyvinvointialueella hoitoa omalla äidinkielellään, on ollut esillä suomenkielisessä mediassa. Julkisuudessa on nostettu esiin myös tapauksia, joissa suomenkieliset potilaat ovat kohdanneet ruotsinkielistä hoitohenkilöstöä. Aiheesta keskusteltiin vilkkaasti myös hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa.

”Meillä on koko maan kaksikielisin henkilöstö. Se on asia, joka meidän tulee muistaa ja josta voimme olla ylpeitä”, sanoo RKP ryhmäpuheenjohtaja Kim Yli-Pelkola valtuustosalissa pitämässään puheenvuorossa. ”Saamme vain vähän kieleen liittyviä valituksia. Niistä ilmoituksista, joita saamme, molemmat kielet ovat esillä melko tasaisesti”, toteaa Yli-Pelkola, joka toimii myös kansalliskielilautakunnan jäsenenä.
Johanna Holmäng (RKP) haluaa myös kiittää henkilöstöä alueella vallitsevasta hyvästä asenteesta kielikysymyksiä kohtaan. ”Koen, että potilaan äidinkieli asetetaan aidosti etusijalle. Henkilöstö vaihtaa kieltä heti potilaan ollessa läsnä, vaikka keskustelu ei olisi suoraan potilaan kanssa vaan henkilökunnan kesken”, sanoo Holmäng, jolla on kätilön työnsä kautta kokemusta useista sairaaloista.
Holmäng jatkaa: ”Se, että henkilöstö käyttää joustavasti molempia kieliä myös kahvihuoneessa, helpottaa uusien työntekijöiden tervetulleeksi tuntemista riippumatta heidän äidinkielestään.”
Hyvinvointialuejohtaja Marina Kinnunen näkee digitalisaation mahdollisuutena parantaa tiedon ja hoidon saatavuutta omalla äidinkielellä. Yhdessä pilottihankkeessa käytetään tekoälyä tulkkina, ja toisessa hankkeessa on kehitetty ammattilaisille suunnattu alusta (hoitokieli.fi), jonka avulla voi harjoitella ammattisanastoa sekä ruotsiksi että suomeksi.
”RKP:lle oikeus saada hoitoa omalla äidinkielellä on täysin perustavanlaatuinen kysymys. Toivomme kuitenkin, ettei kielikysymystä käytetä vastakkainasettelun luomiseen, vaan että kaksikielisyys nähdään rikkautena”, Yli-Pelkola päättää.
Lisää tietoa
Kim Yli-Pelkola, puh. 050 559 7794
Johanna Holmäng, puh. 050 3377 093
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Adlercreutz fortsätter leda Svenska folkpartiet – siktet inställt på riksdagsvalet7.6.2026 14:00:59 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiets partidag gav Anders Adlercreutz fortsatt förtroende som partiordförande under partidagen i Vanda den 6–7 juni. Adlercreutz har lett SFP sedan år 2024.
Adlercreutz jatkaa RKP:n johdossa – katse kohti eduskuntavaaleja7.6.2026 14:00:59 EEST | Tiedote
RKP:n puoluekokous valitsi Anders Adlercreutzin jatkokaudelle RKP:n puheenjohtajaksi Vantaalla 7. kesäkuuta. Adlercreutz on johtanut RKP:tä vuodesta 2024 lähtien.
Strand: Starka investeringssignaler visar att Finland är på rätt väg7.6.2026 10:35:48 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet samlas till partidag i Vanda den 6–7 juni. Europa- och ägarstyrningsminister Joakim Strand lyfte i sitt tal fram de positiva signalerna i ekonomin och behovet av att fortsätta arbetet för att Finland ska uppfattas som ett attraktivt land för investeringar.
Strand: Vahvat investointisignaalit osoittavat, että Suomi on oikealla tiellä7.6.2026 10:35:48 EEST | Tiedote
RKP kokoontuu puoluekokoukseen Vantaalla 6.–7. kesäkuuta. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Strand korosti puheessaan taloudesta saatuja myönteisiä signaaleja sekä tarvetta jatkaa työtä sen eteen, että Suomi nähdään houkuttelevana investointikohteena.
KD sviker svenskan igen – SFP kräver svensk räddarutbildning i Helsingfors7.6.2026 10:14:05 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström är mycket oroad över att den svenska räddarutbildningen fortfarande saknar en tryggad framtid i Finland, trots att möjligheten nu finns att göra utbildningen permanent i Helsingfors.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme