//KORJATTU TIEDOTE//Korjaus tiedotteen viimeiseen lauseeseen, jossa taustatietona aiemmin annettu tuki. Avustussumma korjattu oikein//Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa
9.6.2026 09:39:13 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.

Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan puoli miljoonaa euroa ebolan vastaiseen työhön Kongon demokraattisessa tasavallassa ja 150 000 euroa ebolaepidemiaan varautumiseen Etelä-Sudanissa. Näillä varoilla tuetaan riskialueen Punaisten Ristien varautumista ja avustustyötä paikan päällä.
Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät jakavat tietoa siitä, miten ebola tarttuu, millaisia taudin oireet ovat ja miten tartunnalta voi suojautua. He kannustavat ihmisiä hakeutumaan terveydenhuoltoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kongossa he myös auttavat hautaamaan menehtyneitä turvallisesti.
Pelko ja väärä tieto vaikeuttavat avustustyötä
Työtä taudin leviämistä vastaan tehdään hyvin vaikeissa oloissa, sillä tiedon puute ja yhteiskunnallinen epäluottamus hankaloittavat tartuntojen ehkäisemistä. Kesäkuun alussa useita Kongon demokraattisen tasavallan Punaisen Ristin vapaaehtoisia loukkaantui heidän jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi. Vapaaehtoiset olivat hautaamassa menehtyneitä Bunian kaupungissa.
– Koulutetut paikalliset vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin vahvuus, sillä he elävät samaa arkea sen yhteisön kanssa, jota auttavat. Ebolasta on liikkeellä paljon väärää tietoa, ja tautiin liittyy pelkoa ja vahva sosiaalinen stigma, joita myös vapaaehtoiset joutuvat kohtaamaan. Vapaaehtoisten työ on kuitenkin korvaamatonta, sillä he pystyvät jakamaan tietoa omissa yhteisöissään ja samalla kuulemaan ihmisten huolia. Tiedon jakamisen lisäksi henkinen tuki on tärkeä osa kaikkia kohtaamisia yhteisöjen kanssa, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski kertoo.
Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto IFRC tukee ebolan vastaista työtä alueella muun muassa lähettämällä paikan päälle asiantuntijatiimejä ja työssä tarvittavaa välineistöä sekä tukemalla menehtyneiden turvallista hautaamista ja yhteisöjen osallistamista epidemian vastaisiin toimiin.
– Yhteisöjen luottamus viranomaisiin ja avustustyöhön on edellytys sille, että epidemia saadaan hallintaan. Se mahdollistaa sen, että tartuntaepäilyt havaitaan varhain, ihmiset uskaltavat hakeutua ajoissa hoitoon ja osaavat toimia oikein tartuntojen ehkäisemiseksi, Saarikoski sanoo.
Suomen Punainen Risti on valmiina lisäämään tukeaan sen mukaan, mitä apua paikan päällä tarvitaan. Aiemmin toukokuussa Suomen Punainen Risti antoi Burundin Punaisen Ristin ebolatyöhön 200 000 euroa katastrofirahastostaan.
Katastrofirahaston lahjoitustiedot:
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon valmiiksi kerättyjen varojen turvin Punainen Risti pystyy auttamaan nopeasti, kun avun tarve syntyy esimerkiksi äkillisen epidemian, katastrofin tai konfliktin vuoksi. Katastrofirahaston lahjoitusvaroilla autetaan myös Suomessa.
-
Lahjoita verkossa: Lahjoita katastrofirahastoon - Punainen Risti
-
Lahjoita haluamasi summa MobilePaylla numeroon 10900. Maksun saaja on Suomen Punainen Risti.
-
Lähetä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499 (20 €)
-
Lahjoita tilisiirrolla: tili OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5186.
Yhteystiedot:
-
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885, tiina.saarikoski@punainenristi.fi
-
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236, sari.hakkinen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 05:17:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 05:17:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Marja Lehto ny ordförande för Finlands Röda Kors6.6.2026 15:05:36 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors har valt Marja Lehto, som har gjort en lång karriär som diplomat och inom internationell rätt, till ny ordförande. Finlands Röda Kors ordinarie stämma sammanträder i Rovaniemi 6–7.6 och fattar beslut om riktlinjerna för organisationen under de närmaste åren. Vid stämman väljs även Röda Korsets högsta förtroendevalda.
Marja Lehto on valittu Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi6.6.2026 15:05:36 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti on valinnut puheenjohtajakseen pitkän uran diplomaattina ja kansainvälisen oikeuden parissa tehneen Marja Lehdon. Rovaniemellä 6.–7.6. kokoontuvassa yleiskokouksessa päätetään Suomen Punaisen Ristin tulevien vuosien suuntaviivoista sekä valitaan järjestön korkeimmat luottamushenkilöt.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea ebolan vastaiseen työhön Burundissa26.5.2026 05:34:00 EEST | Tiedote
Kongon demokraattisen tasavallan itäosista alkanut ebolaepidemia uhkaa laajentua maan rajojen yli lähialueelle. Suomen Punainen Risti tukee varautumista naapurimaassa Burundissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme