Kelan etuusmenojen odotetaan kasvavan tänä vuonna, kertoo Kelan taskutilasto 2026
10.6.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Taskutilastosta löytyvät keskeisimmät luvut Kelan maksamista etuuksista. Julkaisu sisältää myös arvion kuluvan vuoden etuusmenoista. Julkaisu ilmestyy nyt uudistettuna.

Kelan taskutilasto 2026 on tiivis tietopaketti Kelan hoitamasta sosiaaliturvasta. Julkaisu tarjoaa taulukoina ja kuvioina keskeiset tiedot kustakin Kelan maksamasta etuudesta ja sen saajista. Se sisältää myös arvioita ja ennusteita.
Vuonna 2025 Kela maksoi etuusmenoja 17,5 miljardia euroa. Taskutilastossa esitetyn arvion mukaan summa tulee kasvamaan tänä vuonna 18,1 miljardiin euroon.
Esimerkiksi työttömyysetuuksien menojen arvioidaan kasvavan tänä vuonna 2,4 miljardiin euroon eli 322 miljoonalla viime vuoteen verrattuna. Opintoetuuksien menojen puolestaan arvioidaan kasvavan 252 miljoonalla viime vuoteen verrattuna. Myös perustoimeentulotuen, sairausvakuutusetuuksien ja kuntoutusetuuksien menoihin odotetaan kasvua. Yleisen asumistuen menojen arvioidaan puolestaan olevan tänä vuonna noin 1,05 miljardia, mikä on 178 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna.
Uudistettu taskutilasto on entistä helppokäyttöisempi
Uudistuksen tavoitteina ovat olleet ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Julkaisun rakennetta on selkeytetty, ja ymmärrettävyyttä on parannettu yksinkertaistamalla mutkikkaita taulukoita. Julkaisussa on myös uutta sisältöä, muun muassa infograafeja ja lukunostoja. Lisäksi julkaisun ja tekstien aiempaa hieman suurempi koko helpottaa lukemista.
Taskutilasto tarjoaa keskeisimmät luvut Kelan maksamista etuuksista. Mukana on vertailutietoa myös muiden organisaatioiden järjestämästä sosiaaliturvasta. Lisäksi julkaisu tarjoaa vertailutietoja edelliseltä vuodelta sekä tietoja maksettavien etuuksien vakio- ja keskimääristä. Taskutilasto julkaistaan erikseen suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Laajemmat tilastotiedot etuuksista ja niiden saajista julkaistaan aiheenmukaisissa vuositilastoissa ja Kelan tilastollisessa vuosikirjassa. Vuosikirjassa kuvataan myös etuuksien saamisen ehdot. Ajantasaisimmat tilastotiedot saat tilastotietokanta Kelastosta.
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Studielån för det kommande läsåret kan lyftas redan i augusti2.7.2026 08:53:46 EEST | Pressmeddelande
Studerande kan lyfta studielån för den kommande höstterminen från början av augusti. Studielånet inverkar också på den studerandes möjligheter att få utkomststöd.
Tulevan lukuvuoden opintolainaa voi nostaa jo elokuussa2.7.2026 08:53:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Opiskelijat voivat nostaa tulevan syyslukukauden opintolainaa elokuun alusta alkaen. Opintolaina vaikuttaa myös opiskelijan mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.
Student loan funds for the coming academic year can be taken out already in August2.7.2026 08:53:46 EEST | Press release
Students can take out student loan funds for the coming autumn term starting from the beginning of August. The student loan also affects the student’s eligibility for social assistance.
Informationspaket för läkare och andra yrkespersoner inom hälso- och sjukvården om det nya elektroniska BC-utlåtandet1.7.2026 09:05:42 EEST | Pressmeddelande
Det nya elektroniska BC-utlåtandet kommer att börja användas hösten 2026. Vi har sammanställt ett informationspaket om reformen som fritt kan användas i hälso- och sjukvårdsorganisationer vid introduktion av läkare och andra yrkespersoner.
Tietopaketti lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille uudesta sähköisestä BC-lausunnosta1.7.2026 09:05:42 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Uuden sähköisen BC-lausunnon käyttöönotto alkaa syksyllä 2026. Kokosimme uudistuksesta tietopaketin, jota voi vapaasti hyödyntää terveydenhuollon organisaatioissa lääkäreiden ja muiden ammattilaisten perehdytykseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme