Maija Vilkkumaan esikoisromaani Nainen katolla on nyt saatavilla ääni- ja e-kirjana
10.6.2026 12:02:00 EEST | Kustannusyhtiö Kosmos | Tiedote
Maija Vilkkumaan esikoisromaani Nainen katolla julkaistaan ääni- ja e-kirjana keskiviikkona 10. Kesäkuuta. Äänikirjan lukee Maija Vilkkumaa itse.

Maija Vilkkumaa (s. 1973) on yksi sukupolvensa merkittävimmistä laulaja-lauluntekijöistä. Nainen katolla on hänen esikoisromaaninsa, ja se ilmestyi alun perin vuonna 2013. Vilkkumaan sanoituksista tuttu terävä havainnointikyky ja tarkka kertojan ote tekevät romaanista nautinnollista luettavaa.
Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne kommentoi äänikirjan tuomista markkinoille vuonna 2026 seuraavasti:
"Yksi digikirjojen hyvistä puolista on se, että niiden myötä kirjojen elinkaari on pidentynyt ja yhä enemmän vanhoja helmiä on lukijoiden saatavilla. Maija Vilkkumaa on lauluntekijänä mestari kirjoittamaan tarinoita erilaisten ihmisten näkökulmasta, ja se näkyy riemastuttavasti myös hänen romaanissaan. Olen hyvin iloinen, että Nainen katolla on pitkästä aikaa luettavissa ja kuunneltavissa!"
Romaanissa itseään etsii viisi erilaisissa maailmoissa elävää hahmoa, jotka kohtalo kietoo yhteen.
Linda on undergroundlehti Parsaan gonzoa kirjoittava stand up -koomikko, juorutoimittaja Leila on löytänyt internetin, kotiäiti Silja yrittää kirjoittaa esseetä mutta päätyy suoltamaan tarinoita sivupersoonastaan Gwendolynistä, hänen miehensä Harri valloittaa maailmaa pelifirmallaan, ja äidinkielenopettaja Ville pohtii maahanmuuttoa. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa ja käynnistävät tapahtumien ketjun, josta muodostuu anarkistinen, yllättävä ja hykerryttävän osuva kertomus 2010-luvun Suomesta.
Nainen katolla on nyt saatavilla ääni- ja e-kirjana kirjakaupoista, kirjastoista ja lukuaikapalveluista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa LehkonenBrand ManagerKosmos
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Mariia Niskavaaran esikoisromaani rikkoo ennätyksiä – Ester, teurastaja julkaistaan jo 30 maassa24.4.2026 10:59:58 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Mariia Niskavaaran romaani Ester, teurastaja (Kosmos 2025) on noussut poikkeukselliseksi kansainväliseksi menestykseksi. Teoksen oikeudet on myyty jo 30 maahan, Suomi mukaan lukien. Oikeudet on myyty vain kymmenessä viikossa, mikä tekee siitä yhden suomalaisen nykykirjallisuuden nopeimmin levinneistä teoksista maailmalla.
Kosmoksen syksyn 2026 kirjat on julkistettu15.4.2026 15:02:00 EEST | Tiedote
Kosmoksen syksy sisältää kotimaisen laatukirjallisuuden lisäksi esseesarjan lanseerauksen sekä Emma M. Lionin lyhentämättömien päiväkirjojen kaksi ensimmäistä osaa.
Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi: käännösoikeudet myyty jo lähes 20 maahan17.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Ester, teurastaja (Kosmos 2025) on noussut ilmiöksi maailmalla. Bonnier Rights Finland -agentuuri on myynyt teoksen käännösoikeudet jo lähes 20 maahan. Kustantajat eri puolilla maailmaa kuhisevat suomalaisesta kirjallisesta ilmiöstä ja oikeudet on myyty ennennäkemättömän nopeasti.
Vuoden 2025 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Kaisa Vahteristolle teoksesta Nieltyjä esineitä2.12.2025 14:02:00 EET | Tiedote
Kaisa Vahteriston esikoisromaanille Nieltyjä esineitä (Kosmos, 2025) on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Palkinto on Kalevi Jäntin säätiön vuosittain nuorille kirjailijoille myöntämä tunnustus.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto Mariia Niskavaaralle teoksesta Ester, teurastaja13.11.2025 19:20:00 EET | Tiedote
Mariia Niskavaaran esikoisromaanille Ester, teurastaja (Kosmos, 2025) on myönnetty Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. Seitsemän finalistia valittiin yli sadan esikoisteoksen joukosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


