Kokkola mukana kehittämässä ilmastonmuutokseen sopeutumista
9.6.2026 13:53:43 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kokkolan kaupunki osallistui kevään 2026 aikana Sitowisen ja Ilmatieteen laitoksen toteuttamaan Sopeutuvat kunnat -yhteishankkeeseen. Hankkeessa 24 kuntaa eri puolilta Suomea sai ajantasaista tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista omaan toimintaympäristöönsä sekä työkaluja suunnitelmalliseen varautumiseen muuttuvissa olosuhteissa.
Osallistuminen tukee Kokkolan työtä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Hankkeen avulla kaupunki sai käyttöönsä uusinta tutkimustietoa siitä, miten ilmasto voi muuttua Keski-Pohjanmaalla tulevina vuosikymmeninä ja mitä vaikutuksia muutoksilla voi olla esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun, rakentamiseen, infrastruktuuriin ja viheralueisiin.
– Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tarkoittaa käytännössä varautumista tulevaisuuden olosuhteisiin. Kun tunnistamme muutoksia ennakolta, voimme suunnitella kaupunkia pitkäjänteisesti ja tehdä ratkaisuja, jotka palvelevat kuntalaisia myös tulevaisuudessa, kertoo kaupungin ilmastoasiantuntija Jenni Silvola.
Ajantasaista tietoa tulevaisuuden suunnitteluun
Hankkeen myötä Kokkola sai käyttöönsä Ilmatieteen laitoksen tuottamia alueellisia ilmastoskenaarioita. Niiden mukaan Keski-Pohjanmaalla kesät lämpenevät ja hellepäivien määrä kasvaa merkittävästi tulevien vuosikymmenten aikana. Samalla kasvukausi pitenee ja syksyn sekä talven sademäärät lisääntyvät. Talvisin yhä suurempi osa sateista tulee vetenä lumen sijaan. Nämä muutokset vaikuttavat esimerkiksi hulevesien hallintaan, kaupunkirakenteen suunnitteluun sekä viheralueiden kehittämiseen.
Hankkeessa tuotettu riskienarviointityökalu auttaa tarkastelemaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia järjestelmällisesti eri sektoreilla, kuten rakennuskannassa, infrastruktuurissa, ympäristössä ja palveluissa.
Sopeutuminen näkyy käytännön ratkaisuissa
Kokkolassa ilmastonmuutokseen sopeutumista edistetään jo monin tavoin osana normaalia suunnittelua ja rakentamista.
Kaupunkisuunnittelussa ja infrarakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota hulevesien hallintaan, jotta lisääntyvät sateet voidaan huomioida nykyistä paremmin. Samalla kaupunkivihreän merkitys korostuu. Puistot, puusto ja muut viherrakenteet tarjoavat varjoa ja viilentävät ympäristöä hellejaksojen aikana sekä parantavat kaupunkiympäristön viihtyisyyttä.
– Sopeutuminen ei tarkoita vain riskien hallintaa, vaan myös viihtyisämmän, terveellisemmän ja toimivamman kaupunkiympäristön rakentamista. Esimerkiksi viheralueet auttavat samanaikaisesti hallitsemaan hulevesiä, lisäämään viihtyisiä ja monimuotoisia elinympäristöjä ja vähentämään kuumuuden vaikutuksia, Silvola toteaa.
Työ jatkuu osana kaupungin kehittämistä
Sopeutuvat kunnat -hankkeen päättyminen ei tarkoita työn päättymistä. Hankkeessa tuotettuja aineistoja ja työkaluja hyödynnetään jatkossa kaupungin suunnittelussa, päätöksenteossa sekä ilmasto-ohjelman kehittämisessä.
Tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa maankäytön suunnittelussa, kaavoituksessa, rakentamisessa, infrastruktuurin kehittämisessä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimenpiteiden tunnistamisessa.
– Hankkeen tärkein anti on ollut ajantasainen tieto siitä, millaisiin muutoksiin meidän kannattaa Kokkolassa varautua. Mitä paremmin ymmärrämme tulevaisuuden toimintaympäristöä, sitä paremmin pystymme rakentamaan kestävää, turvallista ja viihtyisää kaupunkia myös tuleville sukupolville.
Yhteyshenkilöt
Jenni SilvolaIlmastoasiantuntija
Puh:044 7809 306jenni.silvola@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Rahkosen ja Läntän alueen talousvettä klooridesinfioidaan29.6.2026 14:47:39 EEST | Tiedote
Uusimmat (25.6.2026 otetut) näytteet osoittavat, että Rahkosen vesiyhtymän toimittamassa vedessä on yhä koliformisia bakteereita. Verkostovettä aloitetaan klooraamaan tiistaina 30.6.2026 puolilta päivin.
Diskussionerna om samarbetet och utvecklingen av synligheten fortsätter mellan Karleby stad, Karleby Idrottspark Ab och Hermes23.6.2026 08:59:37 EEST | Pressmeddelande
Under diskussionerna har bland annat föreningens planer för framtiden, reformen av ishockeyns seriesystem och de möjligheter den för med sig för utveckling av Hermes verksamhet behandlats.
Kaupunki, Kokkolan Urheilupuisto Oy ja Hermes jatkavat yhteistyöhön ja näkyvyyden kehittämiseen liittyviä keskusteluja23.6.2026 08:59:37 EEST | Tiedote
Yhteisissä keskusteluissa aiheena ovat olleet seuran tulevaisuuden suunnitelmat, jääkiekon tuleva sarjauudistus ja sen tuomat mahdollisuudet Hermeksen toiminnan kehittämiselle.
Samarbetsavtal mellan sysselsättningsområdena i Mellersta Österbotten och Jakobstadsregionen5.6.2026 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Samarbetsavtal mellan sysselsättningsområdena i Mellersta Österbotten och Jakobstadsregionen tryggar tillgången på kompetent arbetskraft, främjar rekryteringsutbildning och möter arbetskraftsbehovet vid stora investeringar.
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun työllisyysalueiden yhteistyösopimus5.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun työllisyysalueiden yhteistyösopimus turvaa osaavan työvoiman saatavuutta, edistää rekrykoulutuksia ja tukee suurinvestointien työvoimatarpeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme