Satu Pentikäinen Pellervon uudeksi lakijohtajaksi
10.6.2026 10:00:00 EEST | Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry | Tiedote
Pellervon uudeksi lakijohtajaksi on valittu OTM Satu Pentikäinen. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2026.

Pentikäinen tuo tehtävään monipuolisen kokemuksen julkiselta sektorilta yhtiöoikeuden kysymysten parista. Hän työskentelee parhaillaan erityisasiantuntijana oikeusministeriössä yhtiöoikeuden lainvalmistelijana. Aiemmin Pentikäinen on toiminut erityisasiantuntijana työ- ja elinkeinoministeriössä yrityssääntelyn kehittämisen osa-alueella sekä yritysverotuksen asiantuntijatehtävissä Verohallinnossa.
Pentikäinen on töidensä ohella aktiivinen yhtiöoikeuden tutkimuksen parissa. Hän viimeistelee parhaillaan oikeustieteen väitöskirjaansa yhtiöoikeudellisesta lainvalmistelusta, jossa tarkastelee osakeyhtiölain asemaa muun muassa osuuskuntalain mallilakina. Pentikäinen on myös kansainvälisesti verkostoinut ja hän on toiminut vierailevana tutkijana Columbia Law Schoolissa Yhdysvalloissa, Australian National Universityssä (RegNet) Australiassa sekä Universidad de La Lagunassa Espanjassa.
Pentikäinen kertoo odottavansa innolla uutta tehtäväänsä:
– Tehtävä antaa ainutlatuisen mahdollisen edistää osuuskuntalainsäädännön kehittämistä niin, että se tukee aidosti monimuotoisen osuustoiminnan erityispiirteitä. Odotan innolla, että pääsen työskentelemään alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa ja syventämään käytännön osaamistani osuuskuntatyöstä. Pidän tärkeänä, että osuustoiminnan tunnettuutta yhtiömuotona lisätään.
– Satu Pentikäisen vahva kokemus yhteisölainsäädännöstä, lainsäädäntötyöstä eri hallinnonaloilta tuo Pellervoon arvokasta osaamista. Hänellä on erinomainen kyky yhdistää oikeudellinen asiantuntemus käytännön toimintaympäristön tarpeisiin, sanoo Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari KokkoToimitusjohtajaOsuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry
Puh:040 521 2124mari.kokko@pellervo.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry
Osuustoimintaosaaminen nousee rekrytoinneissa kilpailueduksi23.4.2026 10:25:34 EEST | Tiedote
Osuustoimintayritykset etsivät yhä useammin työntekijöitä, joilla on ymmärrystä osuustoiminnallisesta yritysmuodosta. Satakunnan Osuuskauppa ja LähiTapiola Pohjanmaa pilotoivat käytäntöjä, joissa hakijan osuustoimintaosaaminen nähdään rekrytoinnissa selkeänä etuna.
Osuuskunta vaihtoehtona sote-palveluiden toteuttamiseen (22.4.2026 eduskunnassa ja etäyhteydellä)17.4.2026 08:32:01 EEST | Kutsu
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo järjestää yhdessä eduskunnan Osuustoimintaryhmän kanssa tilaisuuden sote-osuuskunnista ja niiden roolista ja mahdollisuuksista sote-palveluiden tuottamisessa. Osuuskuntamalli täydentää sote-palveluja tuomalla niihin paikallista omistajuutta, käyttäjälähtöisyyttä ja uusia yhteistyön muotoja. Tervetuloa keskustelemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudesta! Aika: ke 22.4. klo 16.00–17.30 Paikka: Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfo (Arkadiankatu 3, Helsinki) & etänä OHJELMA 16.00 Avaus Osuustoimintaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa Sote-osuuskunta case: Tervia Osuuskunta Toimitusjohtaja Erja Jaatinen Sote-osuuskunta case: Osuuskunta Kototuote Toimitusjohtaja Sanni Koivu Ruotsalainen sote-osuuskuntaesimerkki (asukasomisteiset terveysasemat) Toimitusjohtaja Susanna Kallama, Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry Hyvinvointialueen näkökulma Hankejohtaja Anniina Tirronen, Pirkanmaan hyvinvointialue STM:n kommentti
Erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistäminen on Vuoden Osuustoimintateko 202615.4.2026 16:11:04 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan työ erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistämiseksi on valittu Vuoden Osuustoimintateoksi. Voittaja julkistettiin Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosittain järjestämässä Pellervon Päivässä 15. huhtikuuta 2026 Helsingin Kulttuurikasarmilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
