Hyvä alku kasvukaudelle Etelä-Pohjanmaalla
11.6.2026 09:31:01 EEST | ProAgria | Tiedote
Alkukesän sää on suosinut kasvukauden alkua Etelä-Pohjanmaalla. Kylvöt ovat maakunnassa lähes valmiit. Kasvustot näyttävät pääosin lupaavilta, paikallisista eroista huolimatta.

Etelä-Pohjanmaalla toukokuu ja kesäkuun alku on ollut säätilaltaan pitkän ajan keskiarvon mukainen ja sadetta on saatu sopivasti kylvötöiden päälle. Paikalliset erot ovat jälleen suuria ja paikoin vettä on tullut keskiarvoon nähden vähän.
Kylvötyöt ovat lähes päättyneet alueellamme, mutta vielä hieman rypsiä ja monimuotoisuuspeltoja sekä kuminaa tullaan kylvämään. Orastuminen on ollut tasaista ja kasvukauden osalta sää on ollut sopiva viljan kasvun kannalta. Kasvustot näyttävät tällä hetkellä hyvältä lähes koko maakunnan alueella, mutta alueilla, missä kuivuutta on ollut, orastuminen on heikompaa.
Kasvinsuojelu on alkanut
Viljoilla kasvinsuojelutoimet ovat alkaneet ja paikoin rikkoja on ollut paljon. Erityisesti keväällä muokatuilla pelloilla ja missä sadetta on saatu eniten, rikkapaine on kova. Kasvustot ovat reheviä, joten kasvunsääteiden käyttö on nyt suotavaa kaikilla viljoilla.
Tarkkaile rapsikuoriaisia
Öljykasvit ovat nopeassa kasvussa ja ovat vaihtelevia. Rapsikuoriaisten tarkkailua kannattaa tehostaa. Lisäksi öljykasvipelloilta on havaittu paljon kaalikoita, mikä tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia. Sen torjunta on ajankohtaista hyvin samoihin aikoihin kuin rapsikuoriaisilla.
Kuminakoin toukkiaKumina on kasvanut hyvin ja kuminakoin toukkia on havaittu paikoin. Paikoin toukkia on ollut runsaasti ja niitä on jouduttu torjumaan. Herne ja härkäpapu ovat hyvässä kasvussa ja niiden rikkakasvitoimissa kannattaa nyt olla viimeistään asialla, että ne eivät pääse kasvamaan liian pitkäksi. Säätila näyttää epävakaiselta, mutta viljan kasvun kannalta hyvältä, että saadaan sopivasti lämpöä ja aurinkoa sekä väliin sopivia sateita. Rikkaruiskutusten osalta sateinen sää aiheuttaa haasteita.
Syysviljat reheviä
Syysruis ja syysruisvehnä ovat kasvaneet hyvin ja ovat reheviä. Ruis on tähkällä ja syysvehnä hieman jäljessä, mutta tavanomaisessa kasvussa. Siellä, missä talvehtiminen on onnistunut, ovat sato-odotukset hyvällä tasolla. Syysöljykasvit kukkivat komeasti siellä, missä ne ovat selvinneet talvesta. Noin 20-30 prosenttia syysvehnistä jouduttiin joko rikkomaan tai paikkaamaan kevätviljalla.
Nurmet hyvässä kasvussa
Säilörehun korjuu on aloitettu kesäkuun alussa tiloilla, jotka tekevät neljä säilörehusatoa. Alkaneella viikolla rehunteko on alkanut myös kolmen korjuun taktiikkaa käyttävillä tiloilla. Tosin sulavuus on vielä korkea, samoin raakavalkuainen ja NDF-kuitu alhainen. Tätä joudutaan sitten ruokinnassa paikkaamaan esimerkiksi kokoviljasäilörehulla tai myöhemmin korjatulla säilörehulla. Kasvustot ovat hyvin lehteviä ja varsinkin nuoret nurmet ovat myös jonkin verran lakoontuneet. Pääosiltaan säilörehun korjuun ennustetaan alkavan loppuviikosta jatkuen juhannuksen tietämille. Sadosta on tulossa keskimääräinen, johtuen vähäisistä sateista.
Sateet ovat olleet hyvin paikallisia, joten nurmikasvustot voivat olla naapurikunnissa hyvinkin erilaisia. Säilörehun korjuuta haastaa nyt paikalliset, hyvin kovatkin vesisateet, mitkä ovat keskeyttäneet rehunteon jopa päiväksi. Versomista tapahtuu edelleen ja se voi nostaa sekä satoa että sulavuutta myös reilun viikon päästä korjattavilla kasvustoilla. Korjuuaikanäytteiden ottaminen helpottaa korjuun ajoittamista. Korjuun aikana otettavat raaka-ainenäytteet helpottavat ruokinnan suunnittelua. Raaka-ainenäytteistä on hyvä analysoida myös kivennäiset. Nurmien toisen sadon lannoitus kannattaa tehdä heti korjuun jälkeen. Voikukkaa on ollut runsaasti, joten sen ruiskuttamista voi taas yrittää korjuun jälkeen, kun kasvustot taas lähtevät kasvuun.
Perunan istutukset
Ensimmäiset istutukset ovat jo taimettumassa kovaa vauhtia ja rikkaruiskutukset on alkaneet. Rikat vaikuttavat kasvattavan juuristoa kuivuuden vuoksi ja nyt vesisateen jälkeen varmasti lähtevät nopeasti kasvamaan.
LISÄTIETOJA:
Koko tiedote Juha-Matti Toppari 043 8252 806
Nurmet Sari Vallinhovi 0400 764217
Peruna Saija Ohriluoma 041 731 0507
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Matti ToppariProAgria Etelä-Pohjanmaa
Puh:043 8252 806juha-matti.toppari@proagria.fiwww.proagria.fi/asiantuntijat/juha-matti-toppariLinkit
Olemme maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä valtakunnallinen Keskusten Liitto. Keskuksemme tarjoavat asiakkaidemme tarpeiden mukaiset monipuoliset palvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProAgria
Pelloilla eletään nyt kiivaan kasvun aikaa11.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Viljelykasveilla on meneillään tällä hetkellä nopean kasvun ajanjakso. Kesäkuussa myös kasvien veden tarve lisääntyy selvästi. Sateita on saatu paikallisesti ja vaihtelevasti, mutta etenkin Etelä-Suomessa on ollut todella kuivaa, mikä on jonkin verran heikentänyt kasvunäkymiä. Kasvustot vaativat nyt aktiivista seurantaa ja hoitotoimenpiteitä, jotta sadonmuodostus saadaan turvattua. Kasvukausi etenee keskimääräisen mukaan valtaosassa maatamme, Etelä-Suomessa ollaan noin viikon edellä normaalista.
Maisemalaidunnus edistää perinneympäristöjen säilymistä10.6.2026 10:07:13 EEST | Tiedote
Suomessa perinneympäristöt kuuluvat uhanalaisimpiin luontotyyppeihin. Maisemalaidunnus tarjoaa tehokkaan ja luonnonmukaisen keinon niiden säilyttämiseen. Laiduntavat eläimet muokkaavat kasvillisuutta syömällä ja tallomalla, mikä ylläpitää arvokkaita luontokohteita ja avoimia maisemia. Samalla paranevat myös useiden lintulajien elinolot, ja monipuolinen kasvillisuus tukee pölyttäjien, kuten perhosten ja kimalaisten, elinmahdollisuuksia.
Maisemalaidunnus edistää perinneympäristöjen säilymistä10.6.2026 10:06:34 EEST | Tiedote
Suomessa perinneympäristöt kuuluvat uhanalaisimpiin luontotyyppeihin. Maisemalaidunnus tarjoaa tehokkaan ja luonnonmukaisen keinon niiden säilyttämiseen. Laiduntavat eläimet muokkaavat kasvillisuutta syömällä ja tallomalla, mikä ylläpitää arvokkaita luontokohteita ja avoimia maisemia. Samalla paranevat myös useiden lintulajien elinolot, ja monipuolinen kasvillisuus tukee pölyttäjien, kuten perhosten ja kimalaisten, elinmahdollisuuksia.
Luonnonlaidunpäivä Mäenkoikkalan lammastilalla 13.6.202610.6.2026 08:44:28 EEST | Tiedote
Valtakunnallista luonnonlaidunpäivää vietetään vuosittain juhannusta edeltävänä lauantaina 13.6.2026 Etelä-Savossa vietämme sitä tänä vuonna Rantasalmella. Tervetuloa tutustumaan Tammenlahden kylällä sijaitseviin Mäenkoikkalan lammastilan luonnonlaitumiin la 13.6.2026 klo 11-15! Osoite: Tammenlahdentie 710, 58830 Rantasalmi
Louhisaaren Niittypäivä 11.6. kutsuu oppimaan ja tekemään – vielä ehtii mukaan myös rakentamaan yhteistä niittyä9.6.2026 08:52:10 EEST | Kutsu
Niittypäivä tarjoaa käytännönläheistä tietoa ja opastusta niittyjen ja maisemapeltojen perustamiseen sekä hoitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme