Vasemmistoliitto

Suomen tulee pyrkiä hakemaan joustoa EU-sääntelyyn

10.6.2026 11:41:22 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti eriävän mielipiteen finanssipoliittisen työryhmän yhteisymmärryspöytäkirjaan, jossa puolueet sopivat liikkumavarasta omaisuustulojen hyödyntämiselle ja investointien rahoittamiselle. 

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen
Kuva: Elisa Salomäki

Finanssipoliittisen työryhmän yhteisymmärryspöytäkirjassa viitataan viime lokakuun parlamentaariseen sopimukseen julkisen talouden hoitamisesta, jossa vasemmistoliitto ei ole mukana. Vasemmistoliitto ei edelleenkään näe tarpeellisena tai tarkoituksenmukaisena rajata tulevan hallituksen finanssipoliittista liikkumatilaa ennen vaaleja.

– Vasemmistoliitto ei halua, että jo ennen vaaleja rajataan tulevan hallituksen talouspoliittista liikkumatilaa tiukalla tulkinnalla EU-sääntelystä. Julkista taloutta on vahvistettava, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että kasvuun, tuottavuuteen ja vihreään siirtymään liittyvät investoinnit jätetään tekemättä, finanssipoliittisen työryhmän jäsen Hanna Sarkkinen sanoo.

EU:n finanssipoliittiset säännöt vaikeuttavat jäsenmaiden mahdollisuuksia käyttää omaisuustuloja investointeihin ja on ongelmallista, ettei EU-säännöissä huomioida juuri Suomen suurta nettovarallisuutta. Vasemmistoliiton mukaan tulevan hallituksen talouspoliittista liikkumatilaa ei pidä kaventaa etukäteen sitoutumalla tiukkaan tulkintaan EU- säännöistä. Puolue katsoo, että Suomen on aktiivisesti haettava EU-tasolla ratkaisuja, joilla tarpeelliset investoinnit voidaan mahdollistaa, tarvittaessa myös omaisuustuloja hyödyntäen. 

Sarkkinen muistuttaa, että EU:n finanssipoliittiset säännöt eivät ole muuttumaton tekninen automaatti, vaan niiden tulkinnassa ja toimeenpanossa on poliittista harkintaa. Komissio tulkitsee sääntöjä ajassa ja poikkeukselliset tilanteet ovat aiemminkin johtaneet joustoihin, ja siksi Suomen tulisi aktiivisesti hakea tarkoituksenmukaisia joustoja sääntöihin.

– Suomen ei pidä itse lukita itseään kaikkein tiukimpaan tulkintaan EU-säännöistä. Suomen kannattaa vaikuttaa, neuvotella ja hakea liikkumatilaa, ei luopua siitä ennakkoon. Viimeksi viime viikolla komissio kertoi uusista joustoista sääntöihin Iranin sodan vaikutusten vuoksi. Uusia joustoja ja tulkintoja tulee varmasti jatkossakin, Sarkkinen sanoo.

Vasemmistoliitto esittää edelleen EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin niin sanottua kultaista sääntöä, jonka mukaan tuottavat vihreät investoinnit voitaisiin rajata sääntöjen ulkopuolelle. Puolueen mukaan tämä olisi tärkeää, jotta jäsenmaat voivat vastata ilmastokriisiin, vahvistaa teollisuuden uudistumista ja parantaa tuottavuutta.

– Suomen velkaantumiskehitys on vakava asia, ja velkasuhteen kasvu on taitettava. Mutta juuri siksi ei pidä tehdä politiikkaa, joka heikentää talouden kasvun edellytyksiä. Julkista taloutta ei saada kestävälle pohjalle pelkillä leikkauksilla, vaan Suomi tarvitsee myös investointeja, jotka vahvistavat ja uudistavat taloutta pitkällä aikavälillä, Sarkkinen sanoo.

Vasemmistoliitto on valmis huomattaviin sopeutuksiin velka-asteen taittamiseksi. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttää sekä talouskasvua edistäviä toimia, kuten tuottavuutta parantavia investointeja, että sopeutustoimia. Vasemmistoliiton politiikassa painottuvat kasvua edistävät toimet ja tulojen vahvistaminen verotoimilla.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa8.6.2026 09:42:45 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii hallitukselta suoraa vastausta siihen, kuinka paljon se on nettosopeuttanut Suomen julkista taloutta. Nettosopeutuksella tarkoitetaan summaa, jonka hallitus sopeuttaa leikkauksilla tai veronkorotuksilla, eli siinä ei huomioida kasvutoimien oletettuja vaikutuksia vaan toteutunut summa. Toissa viikolla eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa liiallisen alijäämän korjaamisesta. Alijäämäselonteossa hallituksen nettosopeutukseksi arvioitiin 6,5 miljardia euroa. Kuitenkin viime viikolla julkistetussa valtiovarainvaliokunnan mietinnössä julkisen talouden suunnitelmasta hallituksen nettosopeutukseksi arvioidaan alle puolet tästä – eli 2,8 miljardia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye