Jalkapallon MM-kisat: "Maalitykki Erling Haalandin joukkueen puolesta on lyöty vetoa yllättävänkin paljon"
10.6.2026 11:23:43 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Jalkapallon odotetut MM-kisat potkaistaan käyntiin torstai-iltana Suomen aikaa. Kisat pelataan 11.6.–19.7. Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Veikkauksen asiakkaiden vedonlyöntikiinnostus kohdistuu eurooppalaisiin maihin.

- Ennen kisoja suomalaisten vedonlyöjien vetojen perusteella eurooppalaiset maat ovat vahvoilla. Meille Veikkauksella vedonlyönnin järjestäjänä on jännitettävää erityisesti Hollannin osalta. Selkeästi suurin riskimme ennen kisojen alkua kohdistuu Hollannin maailmanmestaruuteen. Hollannin Pitkäveto-kerroin meillä on 19, ja siihen ovat suomalaiset kerrointietoiset asiakkaamme kyllä tarttuneet, Veikkauksen Sami Siltanen, Betting Growth & Performance Manager nostaa.
Suomi ei pelaa jalkapallon MM-kisoissa. Mihin maihin suomalaisten vedonlyöjien kannatuspelit nyt suuntautuvat?
- Perinteisesti suomalaiset vedonlyöjät ovat olleet aika myönteisiä Englannin (kerroin maailmanmestaruudelle 7,00) suhteen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että määrällisesti eniten vetoja on pelattu Ranskan (kerroin 6,00) ja Portugalin (kerroin 9,00) puolesta. Englannin osalta ennen kisoja on lyöty vähemmän vetoja kuin olisi ehkä voinut odottaa aiempien vuosien perusteella. Etenkin Pitkäveto-puolella Englannin mahdollisuuksiin on uskottu nyt hieman vähemmän.
- Aivan uusi maa suosituimpien maiden listalla on Norja (kerroin 26,00). Maalitykki Erling Haalandin joukkuetta on pelattu tässä vaiheessa yllättävänkin paljon. Ehkä suomalaisten suosikkijoukkue on näissä kisoissa sitten toinen pohjoismainen joukkue, muttei Ruotsi (kerroin 126). Yllätysosastolta Norsunluurannikkoa on myös hieman pelimielessä kannatettu komealla kertoimella 301.
Maalintekijöiden osalta Veikkauksen asiakkaiden vedot kohdistuvat yleisimmin kisojen suurimpiin tähtiin kuten Kylian Mbappé (6,50), Harry Kane (8,00), Erling Braut Haaland (15,00), Lionel Messi (16,00) ja Lamine Yamal (21,0).
- Yllättävämpiä ja suosittuja vedonlyöjien valintoja kisojen maalikuninkaaksi ovat olleet Michael Olise (41,00) ja Mikiel Oyarzabal. Näiden nimien Golden Boot, eli kisojen maalikuninkuus kävisi meille aikamoisen kalliiksi, Sami Siltanen naurahtaa.
Veikkauksen vedonlyönnin kohteina ovat torstaina alkavien jalkapallon MM-kisojen kaikki ottelut. Jokaiseen otteluun löytyy satoja erilaisia vedonlyöntikohteita. Kiinteäkertoimisen vedonlyönnin kohteet ovat Pitkäveto-kohteita ja Live-vetoa.
Veikkauksen muuttuvakertoimisessa vedonlyönnissä MM-kisakohteita löytyy Tulosvedosta, Monivedosta, Voittajavedoista ja Vakiosta. Tulosvedon ja Monivedon kohteissa veikataan otteluiden maalimääriä ja koko kisojen ajan näissä kohteissa on bonusrahoja.
Pitkäveto-pelin vedonrakentaja mahdollistaa omien vetojen rakentamisen otteluun. Asiakas voi rakentaa oman vedon esimerkiksi niin, että Erling Haaland tekee maalin ja Norja voittaa ottelun.
- Vedonrakentaja mahdollistaa oman vedon lyömisen sen mukaan, miten asiakas ajattelee ottelun tarinan kulkevan.
Pitkäveto: Jalkapallon MM-kisat
Voittajaveto: Jalkapallon MM-kisat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Tuore miljonääri sai puhelun, joka muutti kesäsuunnitelmat: "Kesämökkiä katselemaan"10.6.2026 08:10:02 EEST | Tiedote
Kouvolan Korian ABC liikenneasemalle pelattu Milli-rivi toi pelaajalle kahden miljoonan euron päävoiton. Tuore miljonääri sai tiedon voitosta Veikkauksen onnittelupuhelussa ja kertoi ensimmäisenä suuntaavansa kesämökkiostoksille. Voittoa juhlitaan tällä viikolla Kouvolassa kakkukahvien merkeissä.
Eurojackpotissa perjantaina jaossa 45 miljoonaa9.6.2026 22:41:02 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 45 miljoonan päävoitto.
Historiallinen voitto Milli-pelistä - tänne rapsahti kaksi miljoonaa euroa7.6.2026 10:39:29 EEST | Tiedote
Veikkauksen yksivuotissynttäreitä tällä viikolla viettänyt Milli-peli sai historiansa viidennen päävoittajan lauantaina 6.6.2026.
Milli-pelistä kahden miljoonan osuma - Loton potti jo 11,5 miljoonaa euroa6.6.2026 23:06:32 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 23/2026 täysosumia. Ensi lauantaina potissa on tarjolla 11,5 miljoonaa euroa.
Viiden kimpalle Suomeen lähes miljoona euroa Eurojackpotista - tiistaina 35 miljoonaa euroa5.6.2026 22:29:44 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnassa ei löytynyt kierroksella 23/2026 täysosumia. Ensi tiistaina potissa on tarjolla noin 35 miljoonaa euroa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme