Vasemmistoliitto

Veronika Honkasalo: Suomen on ulkopolitiikassaan uskallettava sanoa tosiasiat ääneen

10.6.2026 13:26:11 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo jätti tänään vastalauseen ulkoasiainvaliokunnan mietintöön hallituksen ajankohtaisselonteosta.

kansanedustaja Veronika Honkasalo
Kuva: Antti Yrjönen

– Ajankohtaisselonteko epäonnistuu omassa tehtävässään eli vuoden 2024 ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon täydentämisessä. Jos ulkopoliittinen johto joutuu tasapainoilemaan diplomatiassaan, valiokunnalla tulisi olla rohkeus sanoa asiat suoraan, Honkasalo sanoo.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on Donald Trumpin johdolla muuttunut monella tapaa ennalta-arvaamattomammaksi ja epäluotettavaksi. Trump on muun muassa toistuvasti uhannut vetää Yhdysvallat pois Natosta, eikä Yhdysvaltojen sitoutuminen Natoon ole enää siis itsestäänselvyys. Lisäksi Yhdysvallat on uhannut alueellista integriteettiä YK:n peruskirjan vastaisesti (mm. Tanska ja Grönlanti, Panama ja Kanada) ja toteuttanut kansainvälisen oikeuden vastaisia hyökkäyksiä (mm. Venuzuela ja Iran).

– Selonteossa tai mietinnössä ei todeta ääneen eikä analysoida niitä tosiasioita, joita luemme päivittäin lehdistä ja joita myös valiokunnan kuulemat Yhdysvaltoja tutkineet asiantuntijat toivat esille. Trump on myös esimerkiksi viivästyttänyt kongressin määräämiä tukitoimia Ukrainalle, ilmoittanut asetoimituksien viivästyvän Pohjois-Eurooppaan Iranin sodan takia ja ilmoittanut vetävänsä joukkojaan pois Saksasta, Honkasalo sanoo.

– Selonteko ei myöskään edes mainitse Gazan yhä pahenevaa tilannetta ja kansanmurhaa, Israelin sotatoimia Libanonissa tai ota kantaa Grönlantiin kohdistuviin vakaviin uhkauksiin. On uskomatonta hyssyttelyä ja pelkuruutta, jos näitä tosiasioita ei uskalleta edes valiokunnan mietinnössä käsitellä kriittisesti, Honkasalo sanoo. 

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye