Pohjolan Voima Oyj

Kymin Voiman turbiinilla täyshuolto kesän aikana

11.6.2026 08:30:00 EEST | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote

Jaa

Kymin Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksen höyryturbiini ja generaattori täyshuolletaan kesän 2026 aikana. Täyshuolto on valmistajan edellyttämä määräaikaishuolto, joka tehtiin edellisen kerran vuonna 2018. Työt aloitettiin kesäkuun alussa, ja niiden odotetaan valmistuvan elokuussa. Laitos pääsee aloittamaan tuotannon normaalisti syksyllä.

Kymin Voiman voimalaitos
Kymin Voiman voimalaitos Hannu Vallas

Kymin Voiman turbiinin täyshuollon suunnittelu ja valmistelu aloitettiin vuonna 2023. Laaja hanke on edennyt aikataulussa, ja turbiinin ja generaattorin purkutyöt kunnostusta varten alkoivat 1.6.2026.

”Revisiossa, eli täyshuollossa generaattorin roottori irrotetaan ja kuljetetaan huollettavaksi Ruotsiin Västeråsiin kumppanimme Elcolinen huoltokeskukselle. Turbiini puolestaan huolletaan täällä paikan päällä Siemens Energyn toimesta.  Lisäksi huollamme ja tarkastamme turbiinin oheislaitteet, kuten pumput, lämmönvaihtimet, voiteluöljyjärjestelmät sekä keskeiset säätö- ja turvalaitteet”, voimalaitospäällikkö Juha Vuolteenaho kertoo.

Kymin Voiman voimalaitoksen kattila sekä turbiini otettiin tuotantokäyttöön vuonna 2002. Edellisen kerran turbiinin sekä generaattorin revisio tehtiin vuonna 2018.

”Tämän mittaluokan huollot tehdään noin kahdeksan vuoden välein, joten ne suunnitellaan huolellisesti etukäteen. Kriittiset varaosat tilataan hyvissä ajoin pitkät toimitusajat huomioiden. Laitteiston kunto selviää lopullisesti vasta, kun se avataan ja komponentit päästään tarkastamaan. Pitkien huoltovälien vuoksi revisioita toteutetaan harvoin, ja ne ovat organisaatiolle myös tärkeitä tilaisuuksia turbiiniteknisen osaamisen ja tietotaidon jakamiseen”, Vuolteenaho sanoo.

Mittava huoltotyö on ajoitettu voimalaitoksen kesäseisokkiin. Huolletut osat asennetaan paikoilleen heinäkuun lopun ja elokuun alun aikana. Tavoitteena on, että hanke valmistuu elokuun puoliväliin mennessä. Koeajot tehdään voimalaitoksen käynnistyksen yhteydessä syksyllä.

Lisätietoja:

Juha Vuolteenaho, voimalaitospäällikkö

juha.vuolteenaho@pvo.fi

Puhelin +358 10 478 6123

Kuvat

Kymin Voiman voimalaitos
Kymin Voiman voimalaitos
Hannu Vallas
Lataa

Liitteet

Kymin Voima Oy on Pohjolan Voiman tytäryhtiö, jonka lämmön ja sähkön yhteistuotantovoimalaitos sijaitsee Kouvolan Kuusankoskella, UPM Kymin tehdasalueella. Kymin Voiman biovoimalaitos tuottaa kaukolämpöä KSS Energialle, prosessihöyryä UPM Kymin tehtaille, ja sähköä. Kymin Voima tuottaa noin 80 % Kouvolan kaupungin kaukolämmön vuosittaisesta tarpeesta. Kymin Voiman omistavat Pohjolan Voima Oyj (76 %) ja KSS Energia Oy (24 %).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj

PVO-Vesivoimalle mittava investointiohjelma – vesivoimatuotantoa vahvistetaan seuraavan kolmen vuoden ajan19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

PVO-Vesivoima Oy on hyväksynyt investointiohjelman, joka käsittää peruskunnostustöitä Isohaaran, Kierikin ja Raasakan vesivoimalaitoksilla. Samalla myös voimalaitosten turvallisuutta parannetaan. Investointi on osa yhtiön pitkäjänteistä investointi- ja peruskunnostusohjelmaa vesivoimalaitostensa elinkaaren vahvistamiseksi ja sähköntuotannon varmistamiseksi.

Pohjolan Voima asetti päästötavoitteensa vuoteen 20306.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomen suurimpiin energiayhtiöihin kuuluvan Pohjolan Voiman uudet päästötavoitteet tähtäävät 30 prosenttia pienempiin päästöihin kahdessa päästöluokassa vuoteen 2030 mennessä vuoden 2024 tasosta. Yhtiö tuottaa energiaa vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Pohjolan Voima on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään määrätietoisesti ja vuonna 2025 sähköntuotannosta 99,7 % ja lämmöntuotannosta 91,4 % oli hiilineutraalia.

Pohjolan Voima paras pieni organisaatio Suomen Parhaat Työpaikat™ 2026 -listalla27.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote

Great Place to Work® julkisti torstaina 26.3.2026 vuosittaisen Suomen Parhaat Työpaikat -listan. Pohjolan Voima Oyj palkittiin parhaana pienenä organisaationa. Pohjolan Voima on tehnyt pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurinsa ja työyhteisönsä kehittämiseksi. Yhteiskunnallisesti merkittävä työ ja osallistava johtamiskulttuuri näkyykin tutkimuksessa sitoutumisena ja keskinäisenä luottamuksena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye