Päihteillä ja rikoksilla oireilevat nuoret jäävät usein harrastusten ulkopuolelle – A-klinikkasäätiö vie turvallisia yhteisöjä heidän luokseen
11.6.2026 08:00:00 EEST | A-klinikkasäätiö | Tiedote
A-klinikkasäätiön uusi Tuori-hanke tavoittaa Vantaan ja Keravan alueella 15–29-vuotiaita nuoria, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella ja joiden arjessa näkyvät päihteet, rikokset tai ulkopuolisuus. Hanke ohjaa nuoria harrastuksiin, joissa he voivat löytää tekemistä, turvallisia aikuisia ja yhteisön, johon kuulua. Ajankohtaisuutta lisää poliisin huoli siitä, että rikolliset verkostot käyttävät haavoittuvassa asemassa olevia nuoria hyväkseen.

Nuorten rikos- ja päihdeoireilu on noussut julkiseen keskusteluun entistä vakavampana turvallisuus- ja hyvinvointikysymyksenä. Poliisi on varoittanut niin sanotusta Crime as a Service -ilmiöstä, jossa nuoria voidaan houkutella tai painostaa tekemään rikoksia muiden puolesta.
A-klinikkasäätiön Tuori-hanke pyrkii tavoittamaan juuri niitä nuoria, joiden elämässä päihteet, rikokset, ulkopuolisuus ja luottamuksen puute aikuisiin voivat altistaa rikolliselle hyväksikäytölle.
”Kun nuori kohtaa lupauksia rahasta, asemasta tai porukkaan kuulumisesta, yhteiskunnan vastauksen pitää olla muutakin kuin kontrolli. Nuorelle pitää löytyä turvallinen aikuinen, paikka johon kuulua ja tekemistä, joka rakentaa toisenlaista arkea”, sanoo Tuori-hankkeen asiantuntija Senja Peltola A-klinikkasäätiöstä.
Nuorta ei odoteta ovelle – hänen luokseen mennään
Tuori on suunnattu 15–29-vuotiaille NEET-nuorille Vantaan ja Keravan alueella. NEET-nuorilla tarkoitetaan nuoria, jotka eivät ole työssä, koulutuksessa tai asepalveluksessa. Hankkeessa tavoitetaan erityisesti nuoria, joiden arjessa näkyvät päihteiden käyttö, rikoksilla oireilu tai vahva ulkopuolisuuden kokemus.
Tuorissa nuorta ei odoteta vastaanotolle tai harrastuspaikan ovelle. Työntekijät jalkautuvat nuorten omiin ympäristöihin ja tekevät tiivistä yhteistyötä alueen palveluiden ja järjestöjen kanssa. Kun sopiva harrastus löytyy, nuorta ei jätetä yksin. Ensimmäisiin harrastuskertoihin voidaan lähteä mukaan.
”Monella päihteillä ja rikoksilla oireilevalla nuorella luottamus aikuisiin on heikkoa ja aiemmat kokemukset huonoja. Siksi meidän täytyy mennä nuorten luo, ei vain odottaa, että nuori osaa hakea apua oikeasta paikasta”, Peltola sanoo.
Harrastus voi suojata, mutta kaikki eivät pääse mukaan
Harrastaminen voi tuoda nuoren arkeen rytmiä, turvallisia aikuisia, vertaisia ja kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin. Tuori-hankkeen lähtökohta on, että juuri nämä suojaavat tekijät puuttuvat usein niiltä nuorilta, joiden arkea päihteet, rikokset tai ulkopuolisuus jo kuormittavat.
Vantaan ja Keravan alueella arvioidaan olevan noin 1900–3800 nuorta, joilla on mielenterveys- tai päihdehäiriö. Kohderyhmän tarkkaa kokoa on vaikea määrittää, koska osa nuorista jää näkyvien palvelujen ja tilastojen ulkopuolelle. Tuori-hanke ei yritä ratkaista koko ilmiötä kahden työntekijänsä voimin, vaan kehittää pilottimallia vaikeasti tavoitettavien nuorten löytämiseen ja pitkäjänteiseen tukemiseen.
Hankkeen tavoitteena on tavoittaa noin 120 nuorta, joista arviolta 50 osallistuu säännöllisesti harrastustoimintaan. Määrä on rajattu, koska kyse on pelkän kertakontaktin sijaan luottamuksen rakentamisesta, rinnalla kulkemisesta ja nuoren saattamisesta konkreettisesti mukaan harrastukseen.
”Harrastamisesta puhutaan usein ennaltaehkäisynä, mutta silloin unohtuu helposti yksi asia: kaikki eivät pääse harrastuksiin. Jos turvalliset yhteisöt tavoittavat vain ne nuoret, joilla on jo rahaa, tukea ja luottamusta aikuisiin, ne eivät auta niitä, joiden tarve on suurin”, Peltola sanoo.
A-klinikkasäätiö hakee mukaan harrastustoimijoita
Tuori-hankkeessa kootaan yhteen nuorille sopivia matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia Vantaan ja Keravan alueella. Mukaan haetaan urheiluseuroja, kulttuuri- ja taidetoimijoita, liikuntaryhmiä, järjestöjä, vapaaehtoistoimijoita ja muita yhteisöjä.
Toimijoilta ei edellytetä valmista erityisosaamista päihde- tai rikostaustaisten nuorten kohtaamisesta. Tuori tarjoaa kumppaneille tukea, koulutusta ja yhteisen toimintamallin.
”Etsimme paikkoja, joissa nuori voi tulla nähdyksi muutenkin kuin ongelmiensa kautta. Se voi olla salivuoro, bänditila, kuvataideryhmä, skeittiporukka tai jokin aivan muu. Ratkaisevaa on, että nuori kokee olevansa tervetullut”, Peltola kuvaa.
Tuori-hanke toteutetaan vuosina 2026–2028 ja se työllistää kaksi työntekijää. Hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senja PeltolaA-klinikkasäätiö
Puh:050 408 6092senja.peltola@a-klinikkasaatio.fiTarja VirolainenViestintäjohtajaA-klinikkasäätiö
Puh:050 4435 116tarja.virolainen@a-klinikkasaatio.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
A-klinikkasäätiö on yleishyödyllinen addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin etsivään ja jalkautuvaan päihdetyöhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen valtakunnallisesti. A-klinikkasäätiön 50 asiantuntijaa työskentelevät Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
Silmukka silmukalta hyvää: Lahjoita Lämpöä -lahjoitukset lämmittivät tuhansia15.12.2025 14:11:45 EET | Tiedote
A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita Lämpöä -kampanja keräsi 1.9.–30.11.2025 välisenä aikana villasukkia ja lapasia, jotka lahjoitetaan apua tarvitseville. Neulojien käsissä syntyi tänä vuonna yli 10 000 paria villasukkia, lapasia ja muita neuloksia, jotka tuovat konkreettista lämpöä ja iloa apua tarvitseville ympäri Suomen. Keräyspisteitä oli mukana ennätysmäärä, noin 150.
Lahjoita lämpöä -kampanjassa jokainen voi auttaa vähävaraisia ihmisiä29.8.2025 08:49:10 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanja käynnistyy jälleen. Kampanjassa kerätään lapasia ja villasukkia asunnottomuutta kokeville ihmisille ja muille apua tarvitseville. Kampanjan avulla jokainen voi olla tukemassa heikommassa asemassa olevia talvikauden lähestyessä.
Jokainen lapsi tarvitsee luottoaikuisen – Maaret Kallio ja Matti Rönkä Luottoaikuiset-kampanjan suojelijoina11.8.2025 08:34:05 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminta lanseeraa Luottoaikuiset-kampanjan, joka korostaa turvallisten aikuisten merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Kampanjan suojelijoina toimivat kouluttajapsykoterapeutti, kirjailija Maaret Kallio sekä entinen uutisankkuri, kirjailija Matti Rönkä.
Väitöstutkimus: pakomatka arjesta voi päättyä riippuvuuteen8.5.2025 09:44:01 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki väittelee 16.5. Tampereen yliopistossa aiheesta, joka lisää ymmärrystä riippuvuuksien kehittymisestä. Tutkimus osoittaa, että todellisuuspakoisuus eli eskapismi ei ole vain hetkellinen tunne, vaan se voi ennustaa addiktioiden syntymistä. Jouhkin mukaan riippuvuudet kumpuavat usein halusta paeta arkea, jonka paineet, suoritusvaatimukset ja jatkuva mitattavuus ovat karanneet hallinnasta.
Addiktiokysely: äänestäjät pitävät huumekysymyksiä keskeisinä vaaleissa11.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön tuore Addiktiokysely osoittaa, että 57 % suomalaisista pitää huumekysymyksiä keskeisenä teemana tulevissa alue- ja kuntavaaleissa. Lähes puolet kansasta katsoo, että nuorten huumekuolemien taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset päätökset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme