Gallen-Kallelan kadusta entistäkin viihtyisämpi SuomiAreenan kohtaamispaikka
11.6.2026 06:00:00 EEST | SuomiAreena | Tiedote

SuomiAreena ja Satakunnan Osuuskauppa kehittävät pitkäaikaista yhteistyötään tänä vuonna tarjotakseen SuomiAreenan tapahtumakävijöille entistäkin viihtyisämpää kaupunkitilaa Gallen-Kallelan kesäkävelykadulla.
Jo aikaisemmilta vuosilta tuttu Vaakunan lava saa uuden nimen: jatkossa se tunnetaan Satakunta-lavana, joka toimii keskeisenä keskustelun, kohtaamisten ja viihtymisen näyttämönä. Satakunta-lava on SuomiAreenan virallinen ohjelmalava ja lisäksi se jää kadulle ohjelmakäyttöön aina Pori Jazzeihin saakka. Ensimmäisen vuoden kokemusten pohjalta yhteistyön jatkuu myös tuleville vuosille.
”SuomiAreena on ollut jo kahden vuosikymmenen ajan kiinteä osa Porin kesää. Meille on tärkeää osallistua keskusteluun ja olla näkyvä osa yhteiskunnallista festivaalia, joka samalla tuo kävijöitä Poriin”, toimitusjohtaja Harri Tuomi Satakunnan Osuuskaupasta kertoo.
Uudistetun lavan lisäksi hotelli Vaakunan ympäröimä osuus Gallen-Kallelan kävelykadusta uudistetaan kokonaisuudessaan viihtyisäksi ja kutsuvaksi kaupunkitilaksi, jossa kävijät voivat seurata lavaohjelmaa, nauttia terassien tarjonnasta ja kohdata toisiaan SuomiAreenan tapahtumaviikon aikana. Kaikille Gallen-Kallelan kadun terasseille järjestetään äänentoisto lavalta, jotta keskustelua voi kuunnella tapaamisten äärellä.
”Moni SuomiAreena-kävijä yöpyy keskustan hotellialueella. Uudistuvan Etelärannan vastapainoksi halusimme kehittää myös Gallen-Kallelan kadusta ikään kuin portin SuomiAreenaan, jossa viihdytään ja kohdataan niin lavaohjelman aikana, kuin sen jälkeen”, SuomiAreenan toimitusjohtaja Antti Lehtinen kiittelee.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Antti Lehtinen, SuomiAreena oy, p. 050 572 7991 tai antti.lehtinen@suomiareena.fi
Toimitusjohtaja Harri Tuomi, Satakunnan Osuuskauppa, p. 044 725 1551 tai harri.tuomi@sok.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti LehtinenToimitusjohtajaSuomiAreena Oy
Puh:0505727991antti.lehtinen@suomiareena.fiLinkit
Lisätietoa julkaisijasta
SuomiAreena, Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, järjestetään Porissa kesäisin. SuomiAreenan järjestää SuomiAreena Oy – yhtiön taustalla vaikuttavat MTV Oy ja Porin kaupunki. suomiareena.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SuomiAreena
SuomiAreenan 20-vuotisjuhlavuoden ohjelma on julkaistu – Justin Trudeau esiintyy torstaina 25.6.1.6.2026 07:00:09 EEST | Tiedote
Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena täyttää tänä kesänä 20 vuotta. Juhlavuoden ohjelma on julkaistu ja kesäkuussa tarkempia ohjelmajulkistuksia on luvassa päivittäin SuomiAreenan eri kanavissa. Noin kolmensadan kumppaniorganisaation voimin rakennettu nelipäiväinen festivaali järjestetään Porissa 23.–26. kesäkuuta 2026.
Minneapolisin piispa Jen Nagel SuomiAreenaan28.5.2026 14:01:05 EEST | Tiedote
SuomiAreenan kansainvälisistä pääpuhujista on jo aikaisemmin julkistettu Justin Trudeau ja David Pelicot. SuomiAreenan ohjelma julkaistaan huomenna 29.5.
SuomiAreenan Tyttöjen illassa aktivoidaan miehet mukaan väkivallan vastaiseen työhön26.5.2026 15:11:08 EEST | Tiedote
SuomiAreenan yhtenä pääpuhujana nähdään naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa vastaan maailmanlaajuisesti työtä tehnyt ranskalainen David Pelicot. Hänen kanssaan lavalla keskustelee tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb. Keskiviikon huipentava ohjelma nähdään Raatihuoneenpuiston lavalla 24.6. klo 18–19.
Justin Trudeau SuomiAreenan pääpuhujaksi30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kanadan entinen pääministeri Rt. Hon. Justin Trudeau vierailee kesäkuussa Suomessa. SuomiAreenan pääpuhujana Porissa hän puhuu muun muassa luottamuksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassa, kansainvälisen politiikan uusimmista käänteistä sekä pohjoisten maiden yhteistyöstä.
Kyselytutkimus: 80 % suomalaisista kokee yhteiskuntaluottamuksen heikentyneen – luotamme eniten Puolustusvoimiin ja Pohjoismaihin24.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Neljä viidestä (80 %) suomalaisesta arvioi yhteiskuntaluottamuksen heikentyneen viime vuosina. Eniten luottamusta lisäävät Puolustusvoimat (67 %), presidentti (52 %) ja poliisi (51 %). Tiedot käyvät ilmi SuomiAreenan ja Pohjoismaisen ministerineuvoston teettämästä tuoreesta kyselystä, jonka on toteuttanut Verian. Pohjoismaihin luotetaan erityisen paljon: Kahdeksan kymmenestä kokee Pohjoismaisen yhteistyön lisäävän luottamusta yhteiskunnassa (80 %). Lisäksi noin seitsemän kymmenestä (67 %) arvioi Pohjoismaiden lisäävän luottamusta, ja niitä myös pidetään maailman parhaana paikkana asua (84 %). "Kriisit, kuten Ukrainan sota, pandemia, heikko taloustilanne ja epävarmuus yhdistettynä kärjistyneeseen keskustelukulttuuriin näkyvät varmasti kyselyn tuloksissa. Kärkeen nousevat tahot, jotka tuovat suomalaisille varmuutta: tutut, turvallisuutta tuottavat instituutiot ja lähimmät naapurimme lännessä", sanoo SuomiAreenan toimitusjohtaja Antti Lehtinen. Vain neljä prosenttia suomalaisista uskoo Yh
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme