Uudenmaan elinvoimakeskus

Fiskarin tietunneli Raaseporissa suljetaan korjaustöiden ajaksi: liikenne kiertotielle 12.6.–31.10.2026

10.6.2026 17:30:00 EEST | Uudenmaan elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Fiskarin tietunneli Raaseporissa suljetaan perjantaina 12.6.2026 klo 10.00 alkavan korjaushankkeen vuoksi. Sulku kestää 31.10. saakka, jolloin tunneli avataan klo 12. Sulun ajan liikenne ohjataan kiertotielle tunnelin varareitin kautta.

Maantie kulkee metsäisen tunnelin läpi, jossa kaksi ihmistä liikkuu valoisassa päiväsaikaan.
Fiskarin tunneli.

Vuonna 1993 valmistunut noin 150 metriä pitkä Fiskarin tietunneli (maantiellä 104) sijaitsee Pohjan kirkonkylän ja Fiskarin kylän välillä. Tunnelissa on kaksisuuntainen liikenne, ja sen läpi kulkee keskimäärin noin 900 ajoneuvoa vuorokaudessa. 

"Korvausinvestoinnissa uusitaan tunnelin sisäverhous koko tunnelin pituudelta. Korjaustarve perustuu määräaikaistarkastuksiin, joissa on havaittu rakenteiden vaurioita. Samalla tunnelin valaistus uusitaan energiatehokkaaksi LED-valaistukseksi", kertoo elinvoimakeskuksen tunnelin hallinnoija Tero Tiensuu.

Hankkeen toteuttamisesta vastaavat Uudenmaan elinvoimakeskus ja Fintraffic Tie Oy yhteistyössä. Rakennuttamisesta vastaa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, ja urakoitsijana toimii Skanska Infra Oy. 

Tunnelin ollessa suljettuna liikenne ohjataan kiertotielle tunnelin varareittiä pitkin. Kiertotiellä on liikennevalot ohjaamassa liikennettä. Tiellä liikkujia pyydetään varaamaan matkaan enemmän aikaa ja seuraamaan opastusta.

Kartta%20esitt%E4%E4%20Fiskarin%20tunnelin%20varareitin%2C%20joka%20kulkee%20jokivartta%20pitkin.%20Reitti%20on%20merkitty%20liikennevaloilla.
Fiskarin tunnelin varareitti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikenteen asiakaspalvelu, puh 0295 020 600 (klo 9–15)

Kuvat

Maantie kulkee metsäisen tunnelin läpi, jossa kaksi ihmistä liikkuu valoisassa päiväsaikaan.
Fiskarin tunneli.
Lataa
Kartta esittää Fiskarin tunnelin varareitin, joka kulkee jokivartta pitkin. Reitti on merkitty liikennevaloilla.
Fiskarin tunnelin varareitti.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Uudenmaan elinvoimakeskus toimii Uudenmaan maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

logo

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye