Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.6.2026
10.6.2026 19:56:16 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli kokouksessaan Maijalan päiväkodin hankesuunnitelmaa. Lautakunta totesi, että hankesuunnitelma vastaa Maijalan päiväkodin tarveselvityksessä asetettuja toiminnallisia tavoitteita ja tukee varhaiskasvatuksen palveluverkon kehittämistä Espoonlahden alueella. Lautakunta edellyttää, että pysäköintipaikkojen määrän kasvattamisen mahdollisuutta selvitetään sekä saattopysäköinnin että erityisesti henkilökunnan pysäköinnin osalta. Lautakunta painotti hankkeen kiireellisyyttä varhaiskasvatuksen palveluverkon näkökulmasta.
Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi tiedoksi selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin kasvun ja oppimisen toimialaa koskeviin kannanottoihin ja antoi ne lausuntonaan vuoden 2025 arviointikertomuksesta. Kaupunginhallitus toimittaa selvitykset valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia Laiho, lautakunnan puheenjohtaja, p. 050 433 6461, mia.laiho@eduskunta.fi
Merja Narvo-Akkola, kasvun ja oppimisen toimialajohtaja, p. 040 636 9602, merja.narvo-akkola@espoo.fi
Jussi Paavola, suomenkielisen toisen asteen koulutuksen johtaja, p. 050 568 6242, jussi.paavola@espoo.fi
Juha Nurmi, suomenkielisen perusopetuksen johtaja, p. 050 372 5852, juha.nurmi@espoo.fi
Ulla Lehtonen, varhaiskasvatuksen johtaja, p. 09 81623300, ulla.lehtonen@espoo.fi
Kasvun ja oppimisen toimiala tukee yksilön ja yhteisön kasvua sekä edistää elinikäistä ja jatkuvaa oppimista. Varmistamme sujuvan ja oppijalähtöisen oppimisen polun varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ja aina toiselle asteelle asti. Nuorisopalvelumme tavoittaa nuoret myös vapaa-ajalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki on päättänyt olla maksamatta hyvitystä Suvivirsi-asiassa9.6.2026 15:50:18 EEST | Tiedote
Kaupunki on päättänyt hylätä korvausvaatimukset yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen maksamisesta. Kaupunki katsoo, että hakijaa tai hänen lastaan ei ole syrjitty.
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 8.6.20268.6.2026 17:54:07 EEST | Tiedote
Jaosto käsitteli konserniyhteisöjen toiminnan ja talouden tavoitteita. Lisäksi käsittelyssä olivat Kastevuoren ja Tuohimäen päiväkotien sekä Saarnilaakson ja Lähderannan koulujen korjaukset.
Lasten kulttuurikeskus Auroran Kesälava soi jälleen Espoon Järvenperässä!5.6.2026 15:25:54 EEST | Tiedote
Lasten kulttuurikeskus Auroran Kesälavalla nautitaan jälleen kesä-heinäkuussa mukaansatempaavasta lastenmusiikkiohjelmasta. Kaikille avoimet ja maksuttomat kesälavakeikat ilahduttavat Lasten kulttuurikeskus Aurorassa 11.6.-9.7. välisenä aikana aina torstai-iltaisin.
Jag minns skogen — foton och berättelser om våra skogars försvinnande4.6.2026 13:48:08 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Jag minns skogen väcker känslorna. Skogsnaturens betydelse lyfts fram i personligt hållna berättelser som besökaren kan identifiera sig med. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 10.6–6.9.2026.
Muistan metsän -valokuvanäyttely tuo metsäkadon yksilön tunnetasolle4.6.2026 13:48:08 EEST | Tiedote
Valokuvanäyttely kertoo metsäluonnon merkityksestä henkilökohtaisten, mutta samaistuttavien tarinoiden kautta. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 10.6.-6.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme