Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
11.6.2026 07:42:55 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua resursseista, vaikka tärkeintä olisi pohtia, miten varmistamme oppimistulosten nousun ja kouluturvallisuuden.

Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
- Suomessa ei pitäisi rakentaa yli sadan lapsen jättipäiväkoteja eikä yli tuhannen lapsen peruskouluja. Jättiyksiköiden rakentaminen on suuruudenhulluutta, jossa laskelmat ajavat lapsen oikeuksien edelle.
- Oppilasmäärärajauksella huolehditaan ennen kaikkea lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kohtuullisista, turvallisuudesta sekä yhteisöllisyydestä. Myös yhteydenpito vanhempiin helpottuu, kohtuulliset ryhmäkoot mahdollistuu ja opettajien työhyvinvointi paranee, kun keskittäminen jättikouluihin saadaan pysäytettyä, arvioi kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi.
Keskustan mallissa lukion, ammatillisen koulutuksen tai muun soveltuvan palvelun saa sijoittaa samaan rakennukseen peruskoulun kanssa ilman, että sitä huomioidaan oppilasmäärässä.
- Esitän myös sadan lapsen rajaa uusille päiväkodeille. Työntekijöiden, vanhempien ja tutkijoiden huolten sivuuttamisen pitää nyt loppua. Lapset ansaitsevat aina mahdollisuuden rauhalliseen leikkiin, ruokailuun ja päiväuniin. Työntekijöiden pitää tuntea taaperot ja päinvastoin. Vanhoja jättipäiväkoteja ei tietenkään voi enää purkaa, mutta niiden toimintaa on tutkittava ja kehitettävä lasten ehdoilla. Samalla uusien jättipäiväkotien rakentaminen pitää lopettaa.
Kemppi painottaa, että koulujen ja päiväkotien koon vaikutuksista oppimistuloksiin sekä oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin on syytä selvittää myös Suomessa. Esimerkiksi Norjassa tutkimusta on jo ehditty aloittaa.
Yhteyshenkilöt
Hilkka KemppiKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 400 181 115hilkka.kemppi@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun9.6.2026 13:12:56 EEST | Tiedote
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen9.6.2026 06:56:12 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026: Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa7.6.2026 13:41:23 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026: Perusturvasta ponnahduslauta7.6.2026 13:27:51 EEST | Tiedote
Keskustan tavoite on vapauden, vastuun ja työn Suomi.
Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026: Kohti täysin omavaraista Suomea7.6.2026 13:22:51 EEST | Tiedote
Viime vuosien kriisit, turvallisuustilanteen heikkeneminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat osoittaneet, kuinka tärkeää ruoka- ja energiaomavaraisuus on.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme