Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n yrittäjien vaalitavoitteet: Suomi pohjoismaiseen kasvuvauhtiin

12.6.2026 07:00:00 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

EK:n yrittäjät esittävät Suomen seuraavalle hallitukselle keinoja kasvuyritysten osuuden tuplaamiseen, yrittäjävetoisten mittelstand-yritysten määrän kaksinkertaistamiseen sekä vientiyritysten määrän merkittävään kasvattamiseen vuoteen 2031 mennessä. Tehdään Suomesta yrittäjähenkisten osaajien, vahvojen pääomamarkkinoiden ja sujuvan sääntelyn Pohjoismaa, jossa pk-sektorin yritykset skaalautuvat kasvuun, luovat työpaikkoja ja laajentuvat kansainvälistymällä.  

Tarve Suomen kasvukäänteelle on akuutti, korostaa yrittäjyydestä ja kansainvälistymisestä vastaava johtaja Petri Vuorio:

”Suomen hiipuessa keskeisimmät verrokit Ruotsi ja Tanska ovat ajaneet kasvussa kauas ohitsemme. Kasvun potentiaali on kuitenkin huomattava: meillä on jopa 70 000 pk-yritystä enemmän kuin Tanskassa mutta 40 prosenttia vähemmän yli 10 hengen yrityksiä. Suomen pk-yritysvetoinen kasvuaalto vaatii paitsi rohkeutta ja riskinottoa, myös Pohjoismaiden parasta toimintaympäristöä yrittää, investoida ja kasvaa. Vastineeksi Suomi saa työpaikkoja, hyvinvointia ja terveemmän julkisen talouden”.

”Suomelle ei riitä vain parempi suhdanne, vaan tarvitsemme pysyvän muutoksen, joka nostaa meidät takaisin muiden Pohjoismaiden rinnalle. EK:n yrittäjät esittävät toimenpiteitä kolmella suunnalla: kannustamalla osaavia ihmisiä, vahvistamalla kasvurahoitusta ja kansainvälistymistä sekä uudistamalla julkishallintoa toimimaan yrittäjämäisesti ja sujuvasti”, tiivistää EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja, omistajayrittäjä Anne Kangas.

EK:n tuore Kasvuyrittäjyyskatsaus osoittaa, että edellytykset kasvukäänteeseen ovat paremmat kuin vuosiin. Viidennes Suomen pk-sektorin työnantajista on onnistunut kasvattamaan yritystoimintaansa yli 10 prosenttia edellisen 12 kuukauden aikana. Lähes puolet asettaa tulevan vuoden kasvulle yli 10 prosentin tavoitteen. Suomi on myös saanut vuoden aikana noin tuhat uutta vientiyritystä ja lisäksi yli 6 000 pk-yritystä harkitsee kansainvälistymistä. Vientisektori on vahvistunut kahdelta suunnalta: sekä varhaisen vaiheen kansainvälistyjiä että ulkomaantoimintojensa laajentajia on saatu lisää.

EK:n yrittäjyysohjelman tavoitteet ja keinot

EK:n yrittäjyysohjelman esittämillä keinoilla tähdätään mitattaviin tuloksiin vuoteen 2031 mennessä:

  • Nostetaan kasvuyritysten osuus 15 prosentista yli 30 prosenttiin (sekä 12 kk toteutunut kasvu että tulevan 12 kk kasvutavoite = vähintään 10 prosenttia)  
  • Tuplataan yrittäjävetoisten keskisuurten mittelstand-yritysten määrä (50–499 hlöä työllistävät)  
  • Nostetaan vientiyritysten määrä 30 000:een (kasvua nykytilanteeseen +7 000).


Poimintoja toimenpiteistä:

  • Taataan nuorille vahvat perustaidot ja panostetaan yrittäjyyskasvatukseen koulupolun alusta alkaen. Siirretään koululaisten kesälomia myöhemmäksi. 

  • Osaajapulaan varautuminen edellyttää, että työhön johtavassa maahanmuutossa ja kotouttamisessa onnistutaan.

  • Tehdään Suomesta vauraampi kansantalous. Vapautetaan pääomia investointeihin ja helpotetaan sukupolvenvaihdoksia poistamalla perintö- ja lahjavero. Edistetään suomalaisten vaurastumista perustamalla sijoitussäästötili kaikille syntyville lapsille.

  • Rahoituksen markkinapuutteet eivät saa muodostua pullonkaulaksi, kun talouden kasvukäänne ja viennin veto vahvistuvat. Siksi on tärkeää karsia kansallista finanssisääntelylisää ja varmistaa Finnveran rooli markkinapuutteiden täydentäjänä.

  • Vahvistetaan tutkimus- ja kehitystulosten kaupallistamisvaiheen rahoitusta päivittämällä t&k-lakia.

  • Helpotetaan pk-yritysten etenemistä viennin ensiaskelissa ja kansainvälisessä laajentumisessa. Otetaan käyttöön verrokkimaiden tapaan konkreettisia vienninedistämisen työkaluja, jotka ovat Ruotsissa ja Tanskassa tuoneet tuloksia. 

    • Vahvistetaan tuottavuutta ja huolehditaan, että pk-sektori pääsee laajasti kiinni tekoälyyn ja muihin teknologioihin. Mahdollistetaan tekoälyn täysimääräinen hyödyntäminen viranomaistoiminnassa ja julkisissa palveluissa. 

    • Kevennetään pk-yritysten sääntelykustannuksia 25 prosenttia toteuttamalla pääministerivetoinen sääntelynpurkuohjelma. Puretaan lainsäädännön Suomi-lisää. Otetaan kustannusvaikutusten laskuri pakolliseksi työkaluksi lainvalmisteluun. 


      Tutustu EK:n yrittäjien vaaliviesteihin julkaisussamme:
      EK:N YRITTÄJIEN VIESTEJÄ VAALIKAUDELLE 2027–2031 Suomesta vahvojen pk- ja mittelstandyritysten maa

      Lisätiedot:
      johtaja Petri Vuorio, puh. 050 323 2979, etunimi.sukunimi@ek.fi

      Yhteyshenkilöt

      Satu ToivonenTiedottaja

      Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
      Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
      EU-asiat, Brysselin toimisto
      Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
      Ukraina, jälleenrakentaminen

      Puh:040 821 2097satu.toivonen@ek.fi

      Tietoja julkaisijasta

      Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

      Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

      Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

      Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

      Uusi selvitys: Sairauspoissaolot maksavat Suomelle miljardeja11.6.2026 11:32:48 EEST | Tiedote

      Sairauspoissaolot aiheuttavat Suomelle noin 5 miljardin euron vuosittaiset kustannukset menetettynä työpanoksena. Poissaoloja kertyy vuosittain noin 25 miljoonaa työpäivää. Yhden poissaolopäivän hinta on työnantajalle keskimäärin 257 – 420 euroa. Esimerkiksi rokotusohjelmissa ja ehkäisevissä toimissa tulisi huomioida terveyshyötyjen lisäksi myös työpanos- ja verovaikutukset, ei vain terveydenhuollon kustannuksia. Raportin mukaan pelkästään leikkausjonojen vuoksi Suomessa menetetään vuosittain noin 3300 henkilötyövuotta ja noin 257 miljoonaa euroa työpanoksena.

      KUTSU: EK:n Investointitiedustelun teams-julkistus 11.6. klo 108.6.2026 12:55:00 EEST | Tiedote

      Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkistaa Investointitiedustelun tulokset teams-tilaisuudessa torstaina 11.6.2026 klo 10. Miten taloudessa näkyvät piristymisen merkit vaikuttavat yritysten investointihalukkuuteen? Miten investoinnit eroavat eri toimialoilla? Millainen usko yrityksillä on tulevaisuuteen? Tilaisuudessa taustoitetaan suomalaisten yritysten investointikehitystä sekä esitellään teollisuuden ja energia-alan arviot vuoden 2026 investointikehityksestä. Tuloksissa ovat mukana sekä kiinteät investoinnit että tutkimus- ja tuotekehityspanokset. Lisäksi arvioimme palvelualojen investointikehitystä. Investointitiedustelun tuloksia esittelee pääekonomisti Penna Urrila. Linkki teams-yhteydellä pidettävään tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittautumiset 10.6. mennessä teemu.lindfors@ek.fi Tervetuloa! Lisätietoja: Teemu Lindfors, viestinnän asiantuntija, p. 0400 284 764

      Yritysjohtajien pyöreä pöytä: Turvataan sähkön riittävyys kaikille toimialoille ja uusille investoinneille – puhdas sähkö Suomen kasvuvoimaksi4.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

      Suomi tarvitsee talouskasvua ja puhdasta sähköä käyttäviä investointeja eri sektoreilta. Seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan kunnianhimoinen sähköistymisen visio, jolla varmistetaan investointien eteneminen ja sähkön riittävyys sekä ennaltaehkäistään sähköjärjestelmän pullonkaulat. Näin todettiin EK:n koolle kutsumalla eri toimialoja yhdistävällä foorumilla. Suomessa on kevään mittaan käyty keskustelua puhtaaseen energiaan perustuvista investoinneista ja sähkön riittävyydestä. Yritykset eri sektoreilla varautuvat vuosikymmenten päähän ulottuviin investointeihin ja samaan aikaan datakeskushankkeita julkistetaan ennätysmäärin eri puolille Suomea. Teollisuus, palvelut ja koko yhteiskunta sähköistyvät – kuinka varmistamme puhtaan sähkön riittävyyden ja kohtuuhintaisuuden jatkossakin? Tähän haettiin yhteistä näkemystä 1.6. EK:n koolle kutsumassa pyöreässä pöydässä, jossa oli edustettuna sähköä käyttäviä toimialoja, energian tuottajia ja infrastruktuuriyhtiöitä sekä valtionhallintoa. Toim

      Luonnonarvomarkkinoiden vauhdittaminen on järkevää ympäristön, yritystoiminnan ja julkisen talouden kannalta29.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

      EK kannattaa hallituksen tavoitetta vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita. Luonnonsuojelulain muutoksella yritykset saisivat luotettavan varmennuksen luontovastuullisuustoimilleen. Paljon työtä jää kuitenkin seuraavalle hallituskaudelle, jotta yrityksille kyetään tarjoamaan taloudellisia kannusteita ja prosessista saadaan mahdollisimman sujuva. Eduskunta käsittelee paraikaa luonnonsuojelulain muutoksia, joilla halutaan vauhdittaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä. Jatkossa viranomaisen varmentamia luonnonarvoyksiköitä olisi mahdollista käyttää nykyistä laajemmin: vapaaehtoisen ekologisen kompensaation lisäksi myös muissa yritysten ympäristövastuullisuutta osoittavissa luontoteoissa. Yritysten kiinnostusta vapaaehtoisiin luontotekoihin ovat lisänneet esimerkiksi sijoittajien ja asiakkaiden vaatimukset sekä liiketoiminnan hyväksyttävyyden vahvistaminen. Kynnys vapaaehtoisille luontoteoille on syytä pitää matalana EK:n johtavan asiantuntijan Minna Ojanperän mukaan luonnonarvomarkkinat ov

      Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

      Tutustu uutishuoneeseemme
      World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye