Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Vesistöjen kunnostamiseen haettavissa valtionavustusta syyskuusta alkaen

11.6.2026 10:42:06 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Pohjois-Suomen ja Lapin elinvoimakeskukset avaavat syyskuussa haettavaksi ympäristöministeriön (YM) ja maa- ja metsätalousministeriön (MMM) harkinnanvaraiset valtionavustukset. Rahoituksella tuetaan vesien- ja merenhoitoa sekä vesistöjen kunnostustoimenpiteiden toteuttamista. Hakuaika on 15.9.–30.10.2026.

Metsän keskellä lähde ja virtaavaa vettä.
Lähdekunnostusta Isomaalla Oulussa. Kuva: Juhani Aho, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Valtionavustusta voidaan myöntää yleishyödyllisiin hankkeisiin, joiden tavoitteena on parantaa vesistöjen tilaa, vähentää valuma-alueilta tulevaa kuormitusta, turvata vesiluonnon monimuotoisuutta, ehkäistä tulvariskejä sekä edistää kestävää vesienhallintaa ja kalataloutta.

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta rahoitettavien hankkeiden tulee perustua voimassa oleviin vesienhoitosuunnitelmiin ja kohdistua vesistöihin, joiden tila on luokiteltu heikoksi tai joiden tila on vaarassa heikentyä.

Pohjaveden suojeluun myönnettävää valtionavustusta koskeva sääntely on uudistunut, mikä kuntatoimijoiden on hyvä ottaa huomioon. Uusi säädös on voimassa 1.1.2026–31.12.2030. Sen mukaan valtionavustusta voidaan myöntää suunnitelmiin, selvityksiin sekä tilaa ja riskienhallintaa parantaviin hankkeisiin ja investointeihin. Avustuksen enimmäismäärä on ei-taloudellisessa toiminnassa 80 % ja taloudellisessa toiminnassa 55 %.

Lisätietoa:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesistöjen kunnostus, vesienhoito ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus (Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueet)
Henri Vaarala, puh +358 50 380 6462
Anne Korhonen, puh. +358 50 351 0769

Lapin elinvoimakeskus (Lapin alue)
Mika-Matti Maisonvaara puh. +358 50 395 5198

Kalataloudelliset kunnostukset

Lapin elinvoimakeskus
Heikki Laitala, puh. +358 50 412 2572 (Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueet)
Jarmo Tuukkanen, puh. +358 50 396 2634 (Lapin alue)

Tulvariskien hallintaa edistävät hankkeet

Lapin elinvoimakeskus
Riku Sanaksenaho, puh. +358 50 3960 753 (Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuun alueet)
Niina Karjalainen, puh. +358 40 516 0357 (Lapin alue)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Metsän keskellä lähde ja virtaavaa vettä.
Lähdekunnostusta Isomaalla Oulussa.
Kuva: Juhani Aho, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Kansainvälinen asiantuntijavaltuuskunta tutustuu Kainuun kansainvälisiin etätyömahdollisuuksiin ja datakeskustoimintaan osana EDIN-hanketta25.5.2026 14:05:43 EEST | Tiedote

Kansainvälinen asiaintuntijavaltuuskunta kuudesta Euroopan maasta saapuu 9.–10.6. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Kainuun liiton kutsumana Kainuuseen. Vierailu on osa EU-osarahoitteista European Digital Nomads (EDIN) -hanketta, joka tähtää diginomadien eli kansainvälisten etätyöntekijöiden määrän lisäämiseen erityisesti harvaan asutuilla alueilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye