Veronika Honkasalo: Suomen ei pidä ostaa ohjelmistoja Palantirilta
11.6.2026 12:38:53 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kyseenalaistaa Palantirin ohjelmistojen viranomaiskäytön. Yle raportoi tällä viikolla sisäministeriön hallinnonalan viranomaisten hyödyntävän yhdysvaltalaisen teknologiayhtiö Palantirin teknologiaa.

Palantir on noussut maailman tietoisuuteen siitä, että sen palvelut on yhdistetty vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, kyseenalaiseen massavalvontaan Yhdysvalloissa ja jopa Israelin käyttämään teknologiaan Gazan kansanmurhan toteuttamisessa.
– Tällaisen yhtiön palveluita ei tulisi käyttää suomalaisessa viranomaistoiminnassa, Honkasalo sanoo.
Kirjallisessa kysymyksessään Honkasalo tuo esiin, että tekoälyohjelmistoja on otettu kansainvälisesti käyttöön perusoikeusherkissä viranomaisprosesseissa, joissa yksilöiden oikeusturvan toteutuminen on välttämätöntä varmistaa.
Honkasalon mukaan Suomessa olisi käytävä avoin keskustelu siitä, missä viranomaistoiminnoissa Palantiria hyödynnetään.
Huolta lisäävät Palantirin julkilausutut tavoitteet. Yhtiö on julkisesti peräänkuuluttanut “kovan vallan” hyödyntämistä ja puhuu Piilaakson teknologiajättien “moraalisesta velasta kotimaalleen”, asettuen näin selvästi Yhdysvaltain intressien puolelle.
– Teknojättien pyrkimys käyttää teknologista ja poliittista valtaa globaalisti sekä niiden vaikutukset ihmisoikeuksiin ja turvallisuuteen on otettava vakavasti. Suomen on yhdessä EU:n kanssa rakennettava johdonmukainen strategia teknologisen riippuvuuden vähentämiseksi yhdysvaltalaisista teknologiajäteistä sekä ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi tekoälyn kaudella, Honkasalo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Johannes Yrttiaho: Ydinaseiden ja ydinvoiman uusi tuleminen on pelottava suunta, josta Suomen tulisi pysyä irti10.6.2026 15:19:12 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Johannes Yrttiaho jätti valiokunnan mietintöön vastalauseen, jossa hän esitti ydinenergialain ydinvoimaa ja ydinaseita koskevien muutosten hylkäämistä.
Veronika Honkasalo: Suomen on ulkopolitiikassaan uskallettava sanoa tosiasiat ääneen10.6.2026 13:26:11 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo jätti tänään vastalauseen ulkoasiainvaliokunnan mietintöön hallituksen ajankohtaisselonteosta.
Suomen tulee pyrkiä hakemaan joustoa EU-sääntelyyn10.6.2026 11:41:22 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti eriävän mielipiteen finanssipoliittisen työryhmän yhteisymmärryspöytäkirjaan, jossa puolueet sopivat liikkumavarasta omaisuustulojen hyödyntämiselle ja investointien rahoittamiselle.
Jessi Jokelainen: Nuorten työpajatoiminnan romuttamisessa ei ole järjen häivää10.6.2026 08:19:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen jättää hallitukselle kirjallisen kysymyksen nuorten työpajatoiminnan turvaamisesta. Nuorten työpajatoiminta on vaikeuksissa koko maassa.
Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe9.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm jätti tänään yhdessä sosiaalidemokraattien ja vihreiden kanssa vastalauseen puolustusvaliokunnan mietintöön ydinenergialain purkamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme