Palveluverkkoa on tarpeen kehittää: luonnos lausuntokierrokselle
11.6.2026 15:19:56 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varhan viranhaltijoiden luonnos palveluverkon suunnitelmaksi vuosille 2027–29 lähtee lausunnoille tänään 11. kesäkuuta. Samaan aikaan kuntiin, sote-järjestöille ja yritysjärjestöille lausuttavaksi lähtee luonnos palveluverkon visiosta vuoteen 2037 saakka. Varha haluaa avata avoimen keskustelun toimintaympäristön muuttuessa ja kuulla sidosryhmien näkemyksiä. Päätöksiä palveluverkon uudistamisesta ei ole tehty. Luonnokset etenevät päätöksentekoon syksyllä.

Varha järjestää suunnitelmista myös asukastilaisuuden verkossa torstaina 11.6. 2026 klo 17.30. Liity asukastilaisuuteen
Luonnoksessa ehdotetaan muutoksia nykyiseen palveluverkkoon, sillä Varsinais-Suomen väestörakenne ja palvelutarve muuttuvat. Esimerkiksi digitaalinen asiointi kasvattaa suosiotaan palvelutarjonnan kehittyessä.
-Perusterveydenhuollon kapasiteettia on välttämätöntä kasvattaa Turussa ja sen ympäristökunnissa, koska väestön määrä kasvaa. Muualla maakunnassa väestön määrän ennakoidaan laskevan, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoo luonnosten taustoista.
Laskeva syntyvyys ja ikääntyvän väestön määrän voimakas kasvu haastavat palvelujärjestelmää.
-Etenkin yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa voimakkaasti ja se kasvattaa palveluntarvetta kaikilla hyvinvointialueilla, ei vain meillä, Martikainen pohtii.
Yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan Varsinais-Suomessa nykyisestä noin 43 000 henkilöstä noin 52 000 henkilöön 2030-luvun alussa. Ennusteen mukaan 85 täyttäneiden määrä nousee nykyisestä 2040-luvun alkuun mennessä noin 80 % eli ikäryhmään kuuluvia asukkaita olisi noin 12 600 nykyistä enemmän.
Luonnostelluilla muutoksilla voi toteutuessaan olla toimipaikkamuutoksiin liittyviä henkilöstövaikutuksia. Tarvittaessa käydään lakisääteiset yhteistoiminnalliset neuvottelut ja muutoksista päätetään myöhemmin.
Palveluverkkovisiosta apua pitkän aikavälin suunnitteluun
Vuoteen 2037 ulottuvaan palveluverkon vision luonnoksessa on viranhaltijoiden näkemyksiä pitkän aikavälin kehitystarpeista. Siinä on huomioitu ennusteet väestörakenteen muutoksista sekä arviot väestön palvelutarpeiden kehityksestä alueittain.
Visioluonnos ei ole sellaisenaan toimeenpantavissa käytäntöön, mutta sitä hyödynnettäisiin muun muassa pitkän aikavälin investointisuunnittelussa.
-Varhan omien suunnitelmien lisäksi pitkän aikavälin kehitystarpeista tietoa tarvitsevat myös hyvinvointialueemme kunnat ja muut toimijat, kuten yritykset ja järjestöt, strategia- ja integraatiojohtaja Antti Parpo kertoo.
Sekä visio että suunnitelma on jaoteltu palvelukokonaisuuksiin. Sote-keskuspalvelut, lasten, nuorten ja perheiden palvelut, sosiaali- ja vammaispalvelut, ikääntyneiden palvelut sekä sairaalapalvelut käsitellään omina kokonaisuuksinaan.
Luonnokset lähtevät lausuntokierrokselle, ja sen päätyttyä viranhaltijoiden varsinainen esitys palveluverkkosuunnitelmaksi ja palveluverkkovisioksi on tarkoitus julkaista 31. elokuuta 2026. Suunnitelman poliittisen käsittelyn on tarkoitus alkaa syyskuussa.
Luonnokset:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti ParpoStrategia- ja integraatiojohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 642 8682antti.parpo@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Fullmäktige i Varha beslutade att ansöka om extra tid för täckande av underskotten10.6.2026 20:57:19 EEST | Pressmeddelande
Vid sitt sista sammanträde på våren 10.6.2026 godkände välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) den regionala placeringen av social- och hälsocentralerna och social- och hälsostationerna samt fattade ett principbeslut om att ansöka om extra tid för täckande av underskotten.
Varhan valtuusto päätti hakea lisäaikaa alijäämien kattamiseen10.6.2026 20:57:19 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 10.6.2026 sote-keskusten ja -asemien sijoittumisen sekä teki periaatepäätöksen lisäajan hakemisesta alijäämien kattamiseen.
Egentliga Finlands välfärdsområdes revisionsnämnd har publicerat utvärderingsberättelsen för år 202510.6.2026 11:53:28 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområdes revisionsnämnd har publicerat utvärderingsberättelsen för år 2025. Välfärdsområdesfullmäktige behandlar utvärderingsberättelsen vid sitt sammanträde den 10.6.2026.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tarkastuslautakunta julkaisi vuoden 2025 arviointikertomuksen10.6.2026 11:53:28 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tarkastuslautakunta on julkaissut vuoden 2025 arviointikertomuksen. Aluevaltuusto käsittelee arviointikertomuksen kokouksessaan 10.6.2026.
Inbjudan till presskonferens 11.6 kl. 15: Varhas utkast till planen om servicenätet8.6.2026 15:36:34 EEST | Pressinbjudan
Utkast av Varhas tjänsteinnehavare till planen om servicenätet för 2027–2029 och visionen om servicenätet 2027–2037 har blivit färdiga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme