Vihreät - De Gröna

Vihreiden Mari Holopainen vaatii: Äidinkielen, matematiikan ja yleissivistävän opetuksen määrä ammatillisessa koulutuksessa on vähintään tuplattava

11.6.2026 15:57:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii hallitukselta toimia opetuksen määrän lisäämiseksi ja yleissivistävien opintojen vahvistamiseksi.

– Ammatillisen koulutuksen tehtävä ei ole vain kouluttaa ammattiin, vaan antaa nuorille valmiudet jatko-opintoihin, työelämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Siksi on kestämätöntä, että ammatillisessa koulutuksessa nuoret jäävät ilman riittävää opetusta ja ohjausta, Vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen sanoo.

Holopainen pitää erityisen huolestuttavana yleissivistävien opintojen vähäistä määrää.

– Työelämässä tarvitaan yhä enemmän viestintätaitoja, medialukutaitoa, kielitaitoa ja kykyä arvioida kriittisesti tietoa. Kun äidinkielen, ruotsin, vieraiden kielten ja yhteiskunnallisten aineiden opetus jää liian ohueksi, kavennamme nuorten mahdollisuuksia jatko-opintoihin ja työelämässä pärjäämiseen. Suunta on huolestuttava myös demokratian kannalta, Holopainen sanoo.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n tuoreen selvityksen mukaan kolme neljästä tutkinnon suorittaneesta oppivelvollisesta (alle 18-vuotiaista) sai koulutuksen lähtökohdaksi määriteltyä vähimmäistasoa vähemmän opetusta. Keskimäärin he saivat opetusta 15 prosenttia vähemmän.

Käytännössä tämä tarkoittaa lähes lukukauden verran puuttuvaa opetusta kolmen vuoden opintojen aikana. Erityisen huolestuttavaa on, että puute syntyy jo valmiiksi liian matalaksi arvioidusta vähimmäistasosta, joka kolmivuotisessa tutkinnossa tarkoittaa keskimäärin vain noin 3,6 tuntia opetusta ja ohjausta päivässä.

– Oppivelvollisuuden laajentaminen oli tärkeä uudistus, mutta samalla ammatilliseen koulutukseen tulee entistä enemmän nuoria, jotka tarvitsevat tukea ja aikuisen läsnäoloa. Silloin ei voida ajatella, että lyhyet koulupäivät ja verkko-opetus korvaisivat opettajan antaman opetuksen, Holopainen toteaa.

Hallitus on omilla päätöksillään syventänyt ammatillisen koulutuksen ongelmia. Ammatilliselta koulutukselta on tällä hallituskaudella leikattu 120 miljoonaa euroa.

– Hallitus on luvannut vahvistaa osaamistasoa, mutta käytännössä se on tehnyt päätöksiä, jotka vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Kun opiskelijoiden tuen tarve kasvaa, opetuksesta ja opettajista leikkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, Holopainen kritisoi.

– Ratkaisuksi  esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on esittänyt tutkintoajan lyhentämistä. Tämä on vastuuton linja. Kun opetusta on jo nyt liian vähän, tämä ei ole mikään ratkaisu, Holopainen korostaa.

Vihreät ovat esittäneet myös lähiopetustakuuta eli osaamispistekohtaisten lähiopetustuntien määrän lisäämistä 12 tunnista 18 tuntiin oppivelvollisille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. 

– Jokaisella nuorella on oikeus riittävään opetukseen. Ammatillisen koulutuksen on tuotettava sekä ammattiosaamista että todelliset valmiudet jatko-opintoihin ja yhteiskunnassa toimimiseen, Holopainen summaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hopsu kritisoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon Lähi-Idän konfliktin liian suppeaa käsittelyä: Suomen pitää edetä Palestiinan tunnustamisessa10.6.2026 13:32:42 EEST | Tiedote

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta päätti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon keskustelun tänään. Vihreiden kansanedustaja ja valiokuntavastaava Inka Hopsun mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei riittävässä määrin esitä Suomen selkeää kantaa moniin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye