Gramexin Musiikin arvo -videosarjan ensimmäinen artisti on Eva Louhivuori – näin uusi ”Sano se” -single sai alkunsa
12.6.2026 09:00:00 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Gramexin Musiikin arvo -videosarja käynnistyy 12. kesäkuuta Eva Louhivuoren jaksolla, joka vie katsojat uuden Sano se -kappaleen syntyprosessin äärelle.

Gramexin uusi Musiikin arvo -lyhytvideosarja käynnistyy perjantaina 12.6. ensimmäisellä jaksollaan, jossa seurataan laulaja-lauluntekijä ja artisti Eva Louhivuoren samana päivänä julkaistun Sano se -kappaleen matkaa ideasta valmiiksi äänitteeksi.
Sarjan jaksot julkaistaan Gramexin Instagram- ja TikTok-tileillä sekä YouTube-kanavalla.
Biisin synty kaikkine vaiheineen näkyväksi
Videosarjan ensimmäisessä, neljän jakson mittaisessa kokonaisuudessa seurataan Eva Louhivuoren työskentelyä päiväkirjamaiseen tyyliin. Sarja avaa poikkeuksellisen rehellisen näkymän musiikin tekemiseen: hetkiin, joissa kaikki loksahtaa kohdalleen – ja toisaalta myös niihin, joissa mikään ei tunnu toimivan.
Ensimmäisessä jaksossa Louhivuori avaa muun muassa Sano se -biisin kirjoitusprosessia ja kertoo, mistä kappaleen idea sai alkunsa.
”Oli mahtavaa päästä dokumentoimaan tän uuden laulun syntyä ja sen prosessia ja näyttää ihmisille, miten monia vaiheita yhden kappaleen tekeminen sisältää”, Louhivuori kertoo.
Musiikin arvo -videosarjassa seurataan yhteensä kolmen ammattimaisesti musiikkia tekevän artistin luomisprosessia. Muutaman minuutin mittaiset jaksot rakentuvat artistien itse kuvaamasta materiaalista ja studiohaastatteluista.
Musiikki ei synny tyhjästä
Musiikin arvo -videosarja tekee näkyväksi sen työn, joka usein jää kuulijalle näkymättömäksi. Yhden äänitteen taustalla on useiden musiikin ammattilaisten – esittäjien, tuottajien ja muiden tekijöiden – osaamista, aikaa ja yhteistyötä.
Sarja näyttää konkreettisesti, miten biisi rakentuu vaihe vaiheelta, ja tuo esiin sekä luovan työn ilon että sen haasteet.
”Tuntuu tärkeältä olla mukana tämän vuoden kampanjassa. Musiikin arvosta ei voi koskaan puhua liikaa. Musiikin merkitys on mittaamattoman suuri. Musiikki on mukana niin monissa hetkissä pitkin elämää – suruissa, iloissa, kaipauksessa, juhlimisessa, rakastumisessa, menettämisessä. Musiikki auttaa vaikeissa hetkissä ja tekee hyvistä hetkistä vielä parempia”, Louhivuori kertoo.
Jatkoa Musiikin arvo -kampanjalle
Videosarja on jatkoa Gramexin ja JVG:n käynnistämälle Musiikin arvo -kampanjalle, joka herätti laajaa keskustelua musiikin merkityksestä ja luovan työn arvostuksesta.
Kampanjassa JVG myi uniikin vinyylisinglen taholle, joka ymmärsi musiikin arvon. Ratkaisevaa ei ollut korkein tarjous, vaan se, kuka osasi parhaiten perustella musiikin merkityksen.
Uudessa vaiheessa huomio siirtyy valmiista teoksesta itse tekemiseen: siihen työhön ja niihin ihmisiin, joiden panos tekee musiikista arvokasta.
“Kampanjan tavoitteena on kertoa musiikkialaa laajemmalle yleisölle, kuinka kappaleen luova prosessi syntyy. Biisit eivät synny itsestään taikapölystä, vaan niiden takana on eri vaiheissa paljon työtä ja useampi alan ammattilainen”, kertoo Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riku Lievonen.
Haluatko jakaa oman biisisi tarinan?
Nyt kaikilla musiikkia ammattimaisesti tekevillä on mahdollisuus hakea mukaan videosarjaan.
Hae mukaan, jos haluat:
- näyttää, millainen sinun luomisprosessisi on
- tuoda esiin, keiden kanssa musiikkisi syntyy
- kertoa, miksi musiikki on arvokasta – ja miksi juuri sinun tarinasi ansaitsee tulla kuulluksi
Sarjaan valitut artistit pääsevät dokumentoimaan oman kappaleensa syntyä ja tekemään näkyväksi sekä oman että koko tiimin työn musiikin takana.
👉 Lue lisää ja hae mukaan: gramex.fi/musiikin-arvo-videosarja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christina BomanViestintäkoordinaattoriGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 40 579 0390christina.boman@gramex.fiRiku LievonenViestintä- ja yhteiskuntajohtajaGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 40 832 7479riku.lievonen@gramex.fiNinni Wetterstrand+358 50 400 7656Playground Music Oy
Puh:+358 50 400 7656ninni@playgroundmusic.comKuvat
Linkit
Gramex - For The Music
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.
Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
KORJATTU: Kesän 2026 soitetuin biisi on Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin31.8.2026 13:26:04 EEST | Tiedote
Päättyvän kesän kymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla peräti kahdeksan oli kotimaisia. Soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesä-heinäkuun kymmenen soitetuinta kappaletta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla.
Kesän 2026 soitetuin biisi on Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin31.8.2026 11:31:23 EEST | Tiedote
Päättyvän kesän kymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla peräti kahdeksan oli kotimaisia. Soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesä-heinäkuun kymmenen soitetuinta kappaletta kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla.
Vuoden musiikkioivallus -palkinto Jossain on valo joka ei sammu -elokuvalle28.8.2026 19:50:00 EEST | Tiedote
Elokuva ‘Jossain on valo joka ei sammu’ palkittiin Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla Screen Helsinki -tapahtumassa 28.8.2026. Palkinnolla nostetaan esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Palkinnon jakoi Gramexin ja Teoston yhteinen AV Music -palvelu.
Gramexin Musiikin arvo -videosarjan toinen artisti on Goldielocks – kurkista albumin syntyprosessiin27.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gramexin Musiikin arvo -videosarja jatkuu torstaina 27.8. julkaistavalla Goldielocksin jaksolla, joka vie katsojat artistin toisen albumin työvaiheisiin.
Neljä av-teosta ehdolla Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi14.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin oivaltavaa musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa. Voittaja julkaistaan 28.8.2026 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

