Lämmitä juhannussauna oikein
15.6.2026 09:10:00 EEST | HSY | Tiedote
Puusauna on monelle suomalaiselle tärkeä juhannusperinne. Huolehdithan kuitenkin, että lämmität saunan siten, että terveydelle haitallisia päästöjä syntyy mahdollisimman vähän. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY antaa viisi vinkkiä, joilla saunan lämmitys onnistuu vähäpäästöisemmin.

Tavoitteena saada piipusta väritöntä savua
Puunpoltosta syntyy aina terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä, jotka voivat kulkeutua syvälle keuhkoihin. Kun puu palaa huonosti, haitallisia päästöjä syntyy moninkertaisesti enemmän kuin sen palaessa hyvin.
”Puusaunan piipusta tulevan savun väri kertoo, lämmitätkö saunaa oikein. Jos savu on tummaa tai ruskeaa, päästöt ovat suuria. Tavoitteena on saada savu värittömäksi”, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Nelli Kaski.
Kun piipusta tuleva savu on väritöntä, sauna lämpenee mahdollisimman vähäpäästöisesti.
Päästöt voivat olla moninkertaiset riippuen polttotavoista
Omilla saunan lämmitystavoilla voi vaikuttaa päästöjen määrään.
”Kun opettelee sytyttämään puukiukaansa oikeaoppisesti, päästöt vähenevät merkittävästi. Saman puukiukaan päästöt voivat olla siis moninkertaiset riippuen polttotavoista”, Kaski sanoo.
Polta vain kuivaa puuta
Saunan lämmityksessä on oleellista, mitä saunan tulipesään laittaa.
”Polta tulipesässä vain kuivaa puuta, ei roskia. Roskien poltosta syntyy runsaasti hiukkasia, häkää ja PAH-yhdisteitä, jotka ovat kaikki terveydelle haitallisia. Roskien poltto voi myös heikentää kiukaan kuntoa, Kaski sanoo.
Kiukaat ovat suuripäästöisimpiä tulisijoja. Noin puolet Suomen pienhiukkaspäästöistä on peräisin kotitalouksien puunpoltosta, ja kiukaiden osuus näistä päästöistä on merkittävä. Uudet puukiukaat ovat yleensä vähäpäästöisempiä kuin vanhat.
Viisi vinkkiä vähäpäästöiseen saunomiseen
Kaski antaa viisi vinkkiä, joiden avulla lämmität saunan mahdollisimman vähäpäästöisesti:
- Ota aluksi vanhat tuhkat pois.
- Käytä ensin pieniä puita, jotta puut syttyvät nopeasti. Hyviä sytykkeitä ovat puutikut, pieni määrä tuohta sekä puupohjaiset sytytyspalat.
- Polta vain kuivaa puuta. Älä heitä koskaan tulipesään roskia, kuten makkarapakkauksia, maitotölkkejä tai kertakäyttöastioita.
- Polta puut useassa erässä. Älä lataa pesää täyteen. Aloita lämmitys pienillä puilla ja kasvata kokoa loppua kohti. Lisää uudet puut vasta, kun liekki hiipuu.
- Hyvään palamiseen tarvitaan sopivasti ilmaa. Palamisen tulisi olla tasaista, ei kitupolttoa jolloin palaminen saa liian vähän ilmaa. Palaminen ei saa myöskään olla liian voimakasta ja humisevaa. Säädä ilmaa oman kiukaasi käyttöohjeen mukaisesti.
Katso lisää vinkkejä puunpolttoon HSY:n poltapuhtaasti.fi-sivustolta.
Tietoa ilmansaasteista
- Pienhiukkasia syntyy pääasiassa liikenteen pakokaasuista, katupölystä ja puunpolton päästöistä. Lisäksi niitä kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Pienhiukkasia pidetään erityisen haitallisina terveydelle, sillä ne pääsevät tunkeutumaan keuhkojen ääreisosiin saakka. Herkimpiä ilmansaasteiden terveyshaitoille ovat pienet lapset ja ikääntyvät sekä hengitys- ja sydänsairaat.
- Bentso(a)pyreeni kuuluu PAH-yhdisteisiin, joita syntyy epätäydellisessä palamisessa. Kohonneita bentso(a)pyreenin pitoisuuksia esiintyy erityisesti asuinalueilla, joilla on paljon talokohtaista puulämmitystä. Liikenteen päästöjen vaikutus PAH-pitoisuuksiin on vähäinen. Bentso(a)pyreeni ja monet muut PAH-yhdisteet lisäävät syöpäriskiä.
- Pääkaupunkiseudulla ulkoilman häkäpitoisuudet ovat nykyisin matalia. Häkäpitoisuudet voivat olla sisäilmassa korkeita, kun käytetään omaa tulisijaa tai jos naapurin savut kulkeutuvat sisätiloihin. Häkä aiheuttaa hapenpuutetta, joka on haitallisinta sydän- ja verisuonitauteja, keuhkosairauksia ja anemiaa sairastaville sekä vanhuksille, raskaana oleville ja vastasyntyneille. Kohonnut pitoisuus aiheuttaa häkämyrkytysoireita, joita ovat päänsärky, pahoinvointi ja heikotus. Hään hengittäminen suurina annoksina voi olla hengenvaarallista.
Lisätietoja:
- hsy.fi/puukiuas
- vinkkejä puunpolttoon: poltapuhtaasti.fi
- Sauno hiukkasen puhtaammin -video
Yhteyshenkilöt
Kaski NelliIlmansuojeluasiantuntijaHSY
Puh:050 363 0220nelli.kaski@hsy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Vesi- ja jätehuollon hinnat nousevat vuodelle 2027 – syynä muun muassa välttämättömät investoinnit9.10.2026 10:30:45 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY korottaa vesihuollon käyttömaksuja keskimäärin viisi prosenttia ja perusmaksuja kahdeksan prosenttia 1.1.2027 alkaen. Korotukset ovat välttämättömiä ikääntyvän vesihuoltoverkoston saneerauksen vaatimien investointien vuoksi. Kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennysmaksut nousevat keskimäärin 2,6 prosenttia. Sekä vesi- että jätehuollon hintakorotuksissa näkyy myös yleisen kustannustason nousu. Kirjepostina toimitettavasta laskusta aletaan periä paperilaskulisää. HSY:n hallitus päätti vuoden 2027 hinnat kokouksessaan 9.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme