VAS Mepit: kokeillaan Suomessa taiteilijoiden perustuloa!
12.6.2026 15:00:00 EEST | Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tekivät EU:n kulttuuripääkaupungissa Oulussa 12. kesäkuuta pidetyssä kesäkokouksessa avauksen taiteilijoiden perustulokokeilusta Suomessa.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot ehdottavat, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaksi vuotta kestävä taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu, jolla parannetaan näillä aloilla työskentelevien työmarkkina-asemaa, ehkäistään sosiaaliturvassa väliinputoamista sekä tuetaan pitkäjänteisen työskentelyn perusedellytyksiä.
Kokeilussa tulee ottaa mallia Irlannista, joka tarjoaa lupaavan eurooppalaisen esimerkin. Maassa järjestettiin vuosina 2022–2025 taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu. Hakijoista valitulle 2000:lle henkilölle maksettiin 1300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja, jonka päälle oli mahdollista ansaita tuloja esimerkiksi omalla taiteellisella työllä. Kokeilu päätettiin lopulta vakinaistaa riippumattomassa arvioinnissa havaittujen myönteisten tulosten johdosta: jokainen investoitu euro tuotti yhteiskunnalle takaisin 1,39 euroa, sosiaaliturvakustannukset laskivat, kokeiluun osallistuneiden hyvinvointi ja mielenterveys paranivat, jonka lisäksi taidetta ja kulttuuria tuotettiin arviolta 22 % enemmän.
– Taiteilijat ja kulttuurialan ammattilaiset ovat jo pitkään olleet työelämän murrosten edelläkävijöitä. Pätkätyöt, vaihtelevat tulonlähteet sekä työttömyysjaksojen yhdistäminen työskentelyyn ovat erityisesti taide- ja kulttuurialojen todellisuutta. Tämä täytyy huomioida paremmin niin sosiaaliturvassa kuin työn muotojen tunnistamisessa. Taiteilijoiden perustulolla ei korvata palkkaa, vaan turvataan vähimmäistoimeentulo, jonka päälle omaa taiteellista työtä on helpompaa rakentaa, sanoo Li Andersson.
Vasemmistoliiton mepit korostavat, että taide- ja kulttuurialan ammattilaisten on tärkeintä saada pitkäjänteiset taiteelliset prosessit mahdollistava työrauha ilman byrokraattista paperisotaa tai pienten tulonlähteiden yhdistelyä, jotka ovat kaikki pois taiteellisesta työskentelystä. Tästä hyötyvät lopulta niin tekijät itse kuin yhteiskunta.
– Irlannin kokeilu maksoi 72 miljoonaa, mutta kasvaneiden verotuottojen, hyvinvoinnin parantumisen ja sosiaaliturvakustannusten laskemisen myötä Alma Economicsin arviossa se tuotti valtiolle takaisin noin 80 miljoonaa euroa. Lisäksi taiteilijoiden omasta taiteellisesta työstä saamat tulot kasvoivat keskimäärin 500 € kuukaudessa. Jälleen kerran saamme vahvistuksen sille, että kulttuurin tukeminen on kannattavaa niin valtiontalouden, taiteilijoiden itsensä kuin kulttuurin elinvoimaisuuden kannalta, sanoo Jussi Saramo.
– Taiteilijat eivät tietenkään ole ainoita jotka hyötyisivät perustulosta – kysymys on ennen kaikkea siitä, miten sosiaaliturva pysyy perässä muuttuvassa maailmassa. Kysymys on myös siitä, mille annamme yhteiskunnassa arvoa ja mitä haluamme pystyä yhdessä luomaan. Keskellä monenlaisia maailman myrskyjä on selvää, että hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta vahvistetaan Suomessa myös kulttuurin toimintaedellyksiä tukemalla, Merja Kyllönen korostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
HUOM! MUUTTUNUT PÄIVÄ: Vasemmiston meppien tiedotustilaisuus Oulussa pe 12.6. klo 159.6.2026 14:03:17 EEST | Kutsu
Tervetuloa vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokoukseen perjantaina ja lauantaina 12.–13. kesäkuuta Oulussa!
Kyllönen ja Kulmuni vetoavat pääministeri Petteri Orpoon: Suomen on vaikutettava AdBlue-ongelman ratkaisemiseksi5.6.2026 09:55:30 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikot Merja Kyllönen ja Katri Kulmuni vaativat yhdessä kuljetusalan, teollisuuden, maatalouden ja koneyrittäjien edustajien kanssa Suomen hallitukselta aktiivisia toimia AdBlue-ongelmien ratkaisemiseksi. Pääministerille ja ministereille lähetetyssä kirjeessä vaaditaan, että Suomi hyödyntää avautuneen mahdollisuuden vaikuttaa EU-sääntelyyn pohjoisten olojen näkökulmasta.
KUTSU MEDIALLE: Vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokous Oulussa 12.–13.6.20262.6.2026 12:17:35 EEST | Kutsu
Tervetuloa vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokoukseen perjantaina ja lauantaina 12.–13. kesäkuuta Oulussa!
KUTSU MEDIALLE: Vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokous Oulussa 12.–13.6.202613.5.2026 13:05:41 EEST | Kutsu
Tervetuloa vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokoukseen perjantaina ja lauantaina 12.–13. kesäkuuta Oulussa!
VAS Andersson: EU:n sosiaalipaketti on jäämässä pelkäksi puheeksi6.5.2026 15:56:55 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson pitää tänään julkistettua köyhyyden torjuntaan ja vammaisten ihmisten oikeuksien vahvistamiseen tähtäävää EU:n sosiaalipakettia tärkeänä suunnitelmana. Andersson kuitenkin huomauttaa, että konkreettisten keinojen puuttumisen lisäksi suunnitelmat leikata sosiaalirahoitusta tulevassa EU-budjetissa vievät mattoa sen alta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
