MTV yhdistää kaupalliset toimintonsa kasvun vauhdittamiseksi
12.6.2026 14:56:21 EEST | MTV Oy | Tiedote
MTV uudistaa kaupallista organisaatiotaan kokoamalla mainos- ja kuluttajaliiketoiminnan sekä operaattori- ja kumppanimyynnin yhdeksi kaupalliseksi yksiköksi.

MTV:n uudistusten tavoitteena on vauhdittaa yrityksen kasvua ja vahvistaa MTV:n kykyä hyödyntää sisältöjensä, palveluidensa ja kumppanuuksiensa kaupallista potentiaalia. Uuteen yksikköön yhdistyvät MTV:n mainosmyynti, kuluttajaliiketoiminta sekä operaattori- ja kumppanimyynti.
Uuden kaupallisen yksikön johtajaksi on nimitetty Markus Illukka. Nimitys astuu voimaan välittömästi. Illukka on toiminut MTV:llä useissa keskeisissä tehtävissä. Hän on muun muassa vastannut MTV:n ja Ruotsin TV4:n strategiatyöstä ja strategisista kumppanuuksista.
”Uuden kaupallisen yksikön tehtävänä on kehittää ja vahvistaa MTV:n kaupallista liiketoimintaa, siten edistää MTV:n liikevaihdon kasvua ja entistä yhtenäisempiä toimintatapoja markkinassa. Kun kaupalliset toiminnot, jakelu ja kumppanuudet toimivat tiiviimmin yhdessä, pystymme hyödyntämään koko potentiaalimme paremmin ja vastaamaan markkinan murrokseen entistä nopeammin”, kuvaa uuteen tehtävään nimitetty Markus Illukka.
"Olemme viime vuosina vahvistaneet asemaamme markkinassa, kasvattaneet katselua ja parantaneet kannattavuuttamme. Haluamme toimia kaupallisesti aiempaa yhtenäisemmin ja varmistaa kannattavan liiketoiminnan kasvun. Markus on ollut merkittävässä roolissa useissa strategisissa kaupallisissa hankkeissa Suomessa ja Ruotsissa, ja hänellä on erinomaiset edellytykset rakentaa MTV:n kaupallista kasvua tulevina vuosina”, MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo.
Uudistusten myötä MTV:n mainosliiketoiminnasta vastannut kaupallinen johtaja ja yhtiön johtoryhmän jäsen Sauli Asikainen jättää MTV:n alkusyksystä. MTV kiittää Asikaista hänen merkittävästä panoksestaan yhtiön kehittämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tea SiikonenHead of Corporate Communications & ResponsibilityMTV Oy
Puh:0405395498tea.siikonen@mtv.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo -suoratoistopalvelu, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset, MTV Urheilu sekä MTV:n maksu-tv-kanavat. MTV on osa Schibstediä – yhtä Pohjoismaiden johtavista mediayhtiöistä. MTVyritys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTV Oy
MTV:n syksy kutsuu viihtymään – tutustu kauden älyttömimpään ohjelmakattaukseen!9.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
MTV tuo alkusyksyyn 2026 monipuolisen kattauksen odotettuja suosikkeja, tuoreita ohjelmaelämyksiä ja sisältöjä, joista puhutaan pitkään. Viihteen ja draaman rinnalla laadukkaat uutis- ja ajankohtaisohjelmat pitävät katsojat kiinni päivän tärkeimmissä aiheissa, ja urheilun ystäville on luvassa elämyksiä kotimaan kentiltä ja maailman suurimmilta areenoilta.
Leijonien mestaruusmatka tavoitti MTV:llä 3,8 miljoonaa suomalaista2.6.2026 09:34:34 EEST | Tiedote
Suomen mestaruusjuhliin huipentunut jääkiekon MM-turnaus keräsi suomalaiset sankoin joukoin MTV:n kisalähetysten äärelle. Sunnuntai-illan finaalitrilleriä seurasi 2,7 miljoonaa suomalaista.
Suomi etenee mitalipeleihin – torstain ottelua seurasi lähes 1,9 miljoonaa suomalaista29.5.2026 16:38:45 EEST | Tiedote
Suomalaiset seurasivat torstaina tiiviisti, kun Leijonat otti varmoin ottein voiton Tshekistä puolivälierissä. Suomen matkaa turnauksen aikana on tähän mennessä seurannut jo 3,3 miljoonaa suomalaisista.
Ennätyksiä rikkonut suursarja Konflikti saa MTV:llä jatkoa28.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Katsojaennätyksiä MTV Katsomossa rikkonut draamasarja Konflikti saa jatkoa vuonna 2027. Uuden, itsenäisen sisarsarjan Konflikti 1944 kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä.
MTV kerää katsojat suurten ohjelmailmiöiden äärelle26.5.2026 13:50:00 EEST | Tiedote
MTV:n monipuolinen ohjelmisto kiinnostaa katsojia. Viimeisen kahden viikon aikana kymmenen eri ohjelmaa on saanut MTV Katsomossa ja MTV:n tv-kanavilla ison keskikatsojamäärän – puolesta miljoonasta miljoonaan. Katselu tulee monipuolisesti eri ohjelmagenreistä: urheilusta, uutis- ja ajankohtaisohjelmista, viihteestä, realitysta ja draamasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

