Ramboll ja Sitowise vastaavat Itäradan yleissuunnittelusta välillä Lentorata–Porvoo
16.6.2026 14:15:44 EEST | Ramboll Finland Oy | Tiedote
Ramboll Finland Oy on valittu mukaan Itärata-hankkeen yleissuunnitelmavaiheeseen osana Sitowise Oy:n kanssa muodostettua Itäradan tekijät -ryhmittymää. Ryhmittymä vastaa uuden ratayhteyden yleissuunnittelusta Lentoradalta Porvooseen ulottuvalla rataosuudella.

Itärata on yksi Suomen merkittävimmistä tulevaisuuden liikennehankkeista. Yleissuunnitelma laaditaan koko hankealueelle Lentoradalta Kouvolaan, ja sen tavoitteena on luoda edellytykset hankkeen jatkosuunnittelulle ja myöhemmälle toteutukselle. Koko yleissuunnitelman on määrä valmistua vuoden 2028 loppuun mennessä.
Ramboll ja Sitowise ovat olleet mukana hankkeessa myös sen aiemmassa suunnitteluvaiheessa, jossa laadittiin Itäradan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) sekä alustava yleissuunnitelma. Nyt käynnistyvä yleissuunnitteluvaihe jatkaa aiemmissa vaiheissa tehtyä suunnittelutyötä ja hankkeen kehittämistä kohti toteutusvalmiutta.
”On hienoa päästä jatkamaan valtakunnallisesti merkittävän ratahankkeen suunnittelua yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Yleissuunnitteluvaiheessa luodaan perusta hankkeen tuleville vaiheille, ja aiemmissa vaiheissa syntynyt yhteistyö tarjoaa vahvat lähtökohdat suunnittelutyön jatkamiselle”, sanoo Rambollin ratasuunnittelun yksikönpäällikkö Erica Roselius.
Suunnittelutyö käynnistyy kehitysvaiheella, jonka aikana määritellään suunnittelun laajuus, aikataulu ja yhteiset toimintatavat. Kehitysvaihe jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka, minkä jälkeen hanke etenee varsinaiseen yleissuunnitteluvaiheeseen.
Yleissuunnitelmavaiheessa tarkennetaan muun muassa ratalinjauksen teknisiä ratkaisuja sekä ympäristövaikutusten arviointia. Erityistä huomiota kiinnitetään vesistö- ja pohjavesivaikutuksiin, luontovaikutuksiin sekä melu- ja tärinävaikutuksiin. Suunnittelun tueksi koko rataosuudella tehdään laajoja maastotutkimuksia ja lähtötietoselvityksiä.
Yleissuunnitteluvaiheen jälkeen Itärata etenee ratasuunnitteluun, jonka on tarkoitus käynnistyä vuonna 2028. Ratasuunnittelu jatkuu vuoteen 2031 asti ja muodostaa perustan hankkeen mahdolliselle toteutukselle. Liikennöinti on tavoitteena avata vuoteen 2040 mennessä.
Lue lisää Itärata siirtyy yleissuunnitelmavaiheeseen − mukaan uusia kumppaneita | Itärata Oy
Yhteyshenkilöt
Erica Roseliusratasuunnittelun yksikönpäällikköRamboll Finland
Puh:+358 40 7369950erica.roselius@ramboll.fiTietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 18 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 400 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
Jaana Tyynismaa on nimitetty Ramboll Finlandin toimitusjohtajaksi16.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jaana Tyynismaa on nimitetty Ramboll Finlandin toimitusjohtajaksi 1.9.2026 alkaen. Hän on toiminut Ramboll Finlandin vt. toimitusjohtajana maaliskuusta 2026 lähtien ja johti aiemmin Rambollin Ympäristö ja terveys -liiketoiminta-aluetta Suomessa.
Resilientit kaupungit vauhdittavat talouskasvua7.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Rambollin The Nordic Way -raportin mukaan kaupunkien resilienssi eli kyky kestää muutoksia ja uudistua on suoraan yhteydessä talouskasvuun: korkeimman resilienssin eurooppalaiskaupungit ovat kasvaneet lähes prosenttiyksikön vuosivauhtia kilpailijoitaan ripeämmin.
ReCreate-hankkeen betonielementtien uudelleenkäyttöpilotti avautuu yleisölle kesän ajaksi Tampereella15.6.2026 09:26:35 EEST | Tiedote
Yleisölle avoin pilotti koostuu tilapäisistä näyttelypaviljongeista, joissa on esillä pääsymaksuton näyttely ReCreate-hankkeessa kehitetystä kiertotaloudellisesta purkamisesta ja rakentamisesta. Paviljongit ja näyttely sijaitsevat osoitteessa Sammonkatu 42, Tampere. Ne ovat avoinna yleisölle 1.7.–31.8. välisenä aikana arkisin klo 9.30–16.30. Ryhmille ne voidaan avata sopimuksesta myös muina aikoina aina syyskuun puoliväliin saakka.
Ramboll jatkaa Metson Lokomotion-hankkeen monialaisena suunnittelu- ja rakennuttamiskumppanina2.6.2026 09:42:35 EEST | Tiedote
Metso on tehnyt investointipäätöksen Lokomotion-teknologiakeskushankkeen toisesta vaiheesta Tampereen Lahdesjärvelle. Ramboll jatkaa hankkeessa monialaisena suunnittelu- ja rakennuttamiskumppanina vastaten laaja-alaisesti uuden murskaintehtaan suunnittelu-, rakennuttamis- ja asiantuntijapalveluista yhdessä projektin muiden osapuolten kanssa.
Raideliikenne on Suomessa tehokasta ja täsmällistä, investointitaso jäljessä verrokkimaista17.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Raideliikenne on Suomessa tehokasta, täsmällistä ja uutta teknologiaa hyvin hyödyntävää, mutta investointitasossa ollaan jäljessä verrokkimaista, todetaan Rambollin toteuttamassa European Rail Atlas -tutkimuksessa. Raideliikenteen kehittäminen ja suomalaisen ratamarkkinan houkuttelevuuden lisääminen vaatisi lisäinvestointeja ja pitkän aikavälin näkyvyyttä rataverkon kehittämiseen ja kaluston ja liikennöinnin hankintoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme