A-kassan ansiopäivärahan saajamäärä putosi lähes viidenneksen – pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta ei merkkejä
17.6.2026 07:37:00 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajamäärä jatkoi toukokuussa jyrkkää laskuaan ja oli lähes viidenneksen pienempi kuin vuotta aiemmin. Samalla ansiopäivärahan enimmäisajan täyttäneiden määrä ei kuitenkaan ole kasvanut, mikä viittaisi siihen, ettei A-kassan jäsenten pitkäaikaistyöttömyys ole lisääntymässä.

Toukokuussa ansiopäivärahaa sai 19 661 A-kassan jäsentä eli saajien määrä väheni yli 4000 henkilöllä huhtikuuhun verrattuna. Edellisvuoteen verrattuna lasku on vielä hieman suurempi, lähes 20 prosenttia. Saajamäärän lasku noudattaa tavanomaista keväällä ja kesällä toistuvaa trendiä; saajamäärä putoaa jyrkästi kesään saakka, jonka jälkeen se pysyttelee tasaisena syksyyn saakka.
Päivärahan saajien osuus jäsenistöstä oli toukokuussa 8,1 prosenttia, mikä on 1,7 prosenttiyksikköä pienempi, kuin huhtikuussa ja edellisvuonna vastaavaan aikaan. Suomen yleinen työttömyysaste oli huhtikuussa 11,9 prosenttia, joten A-kassan jäsenten työttömyystilanne on Suomen yleistä tilannetta parempi.
Pitkäaikaistyöttömyyden kehityksessä varovaisen myönteisiä merkkejä
Ansiopäivärahan saajien määrä on vähentynyt alkuvuonna selvästi, mutta samaan aikaan ansiopäivärahan enimmäisajan täyttäneiden määrä ei ole kasvanut. Toukokuussa enimmäisajan täytti 388 henkilöä, mikä on vähemmän kuin huhtikuussa (498 henkilöä) ja lähes samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Enimmäisajan täyttäminen tarkoittaa, että henkilö on käyttänyt koko ansiopäivärahaoikeutensa eikä voi enää saada ansiopäivärahaa.
– Pitkäaikaistyöttömyyden kehitystä voidaan arvioida muun muassa seuraamalla enimmäisajan täyttäneiden määrää. Vaikka ansiopäivärahan saajamäärä on laskenut voimakkaasti, emme näe tilastoissamme merkkejä siitä, että yhä useampi jäsen päätyisi käyttämään koko ansiopäivärahaoikeutensa. Tilastojemme perusteella työttömyysjaksot eivät ainakaan tällä hetkellä näyttäisi pitkittyvän jäsenistössämme aiempaa enemmän, mikä on varovaisen myönteinen signaali työllisyystilanteen kehityksestä, toteaa A-kassan hallintojohtaja Kaisa Tikka.
Saajamäärien muutoksiin vaikuttavat kuitenkin myös työttömyysturvaan tehdyt lakimuutokset, joten työmarkkinoiden kehityksestä ei voida tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä pelkästään näiden tilastojen perusteella.
Lomautettujen osuus vähentynyt
Lomautusajan päivärahaa saavien määrä laski niin ikään reippaasti toukokuussa ja lomautettujen osuus kaikista päivärahan saajista oli kuun lopussa 33 prosenttia. Lasku näyttää jatkuvan edelleen kesäkuussa, sillä kuukauden puolivälissä lomautusajan päivärahaa saavien osuus oli pudonnut jo 26 prosenttiin.
– Päivärahan saajien määrän lasku ja lomautettujen osuuden pieneneminen ovat hyvin tyypillisiä kevään ja kesän ilmiöitä jäsenistössämme. Monet jäsenemme työskentelevät teollisuuden ja rakentamisen tehtävissä, joissa työmahdollisuuksia on enemmän kesäkaudella, sanoo Tikka.
Liikkuvuusavustuksen saajien määrän kasvu kertoo myös siitä, että jäsenet ovat aiempaa valmiimpia vastaanottamaan työtä oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelta.
Kesäkuussa saajamäärän lasku näyttää jatkuvan
Kesäkuun puolivälin tietojen perusteella ansiopäivärahan saajien määrä laskee edelleen, mutta hieman loiventuen. Kesäkuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa oli maksettu 10 925 jäsenelle. Määrä on 17 prosenttia vähemmän kuin toukokuun puolivälissä. Toukokuun puolivälissä saajia oli 13 156, ja koko toukokuun aikana ansiopäivärahaa sai lopulta 19 661 jäsentä. Vuotta aiemmin kesäkuun puolivälissä saajia oli 13 415, joten laskua viime vuodesta on 19 prosenttia. Myös hakemusten määrä on pysynyt kesäkuun alussa viime vuotta matalammalla tasolla.
Suurin osa A-kassan jäsenistä työskentelee teollisuuden, rakentamisen sekä auto- ja kuljetusalan tehtävissä. Tilastot kuvaavat siten erityisesti näiden alojen kehitystä. Saajamäärien muutoksiin voivat vaikuttaa yleisen työllisyystilanteen lisäksi työttömyysturvaan tehdyt lakimuutokset, kuten ansiopäivärahan ehtojen muutokset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa TikkaHallintojohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:050 411 5769kaisa.tikka@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Ansiopäivärahan saajien määrä kääntyi syyskuun alussa nousuun – jo yli puolet saa porrastettua ansiopäivärahaa17.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassa A-kassan syyskuun puolivälin tilastoissa ansiopäivärahan saajien määrä on kääntynyt kasvuun. Syyskuun puolivälissä ansiopäivärahaa oli saanut 10 580 henkilöä, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan elokuussa. Samaan aikaan pitkittynyt työttömyys näkyy yhä useamman toimeentulossa. Elokuussa jo 54,2 prosenttia ansiopäivärahan saajista sai porrastettua päivärahaa. Elokuussa myös ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyi yhä useammalla hakijalla.
Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.
Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.
Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote
Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.
A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme