Ilkka Heinonen nimetty Oulun yliopiston ennaltaehkäisevän lääketieteen professuuriin – tavoitteena vahvistaa sairauksien ehkäisyä ja väestön terveyttä
24.6.2026 05:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopisto on nimennyt ennaltaehkäisevän lääketieteen lahjoitusprofessuuriin dosentti Ilkka Heinosen. Uusi osa-aikainen viisivuotinen professuuri keskittyy kroonisten kansansairauksien ehkäisyyn ja riskitekijöiden hallintaan, ja se on perustettu LähiTapiola Pohjoisen ja LähiTapiola Henkivakuutusyhtiön lahjoituksilla.

Professuuri sijoittuu Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, ja sen tavoitteena on vahvistaa tutkimusta, joka pyrkii siirtämään sairauksien puhkeamista myöhemmäksi tai ehkäisemään niitä kokonaan. Taustalla on huoli esimerkiksi lihavuuden, sydän- ja verisuonitautien sekä metabolisten sairauksien yleistymisestä työikäisessä väestössä.
"Olen erittäin kiitollinen lahjoituksen mahdollistamasta professuurista ja innoissani aloittamassa Oulun yliopistossa kyseessä olevaa mielenkiintoista ja tärkeää tehtävää. Työnsarkaa riittää monella tasolla, aina lapsista ja nuorista erikoissairaanhoitoon asti, mutta toivottavasti hyvällä yhteistyöllä saisimme aikaan pysyviä ja kestäviä ratkaisuja suomalaisten terveyden ja toimintakyvyn parantamiseksi", Heinonen sanoo.
Ilkka Heinonen on tunnettu suomalainen liikuntavaikutusten ja -fysiologian tutkija, joka on työskennellyt pitkään Turun yliopistossa ja Turun PET-keskuksessa, mutta myös yhteensä viisi vuotta ulkomailla Alankomaissa, Australiassa ja Ruotsissa.
Heinosen tutkimus keskittyy etenkin liikunnan ja fyysisen inaktiivisuuden terveysvaikutuksiin, aineenvaihduntaan, sydän- ja verisuoniterveyteen sekä syöpään. Hän on tarkastellut erityisesti istumisen ja paikallaanolon vaikutuksia terveyteen sekä liikunnan akuutteja ja pitkäaikaisia vaikutuksia elimistön säätelyjärjestelmiin ja eri kudoksiin. Lisäksi hänen työnsä käsittelee sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöitä ja sitä, miten fyysisellä aktiivisuudella, mutta myös muilla keinoilla voidaan ehkäistä kroonisten sairauksien syntyä ja etenemistä.
"Ilkka Heinosella on vahva tutkimustausta liikunnan ja terveyden yhteyksistä sekä kansainvälisesti merkittävää osaamista sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöiden tutkimuksessa. Hänen nimityksensä vahvistaa tiedekuntamme ennaltaehkäisevän lääketieteen tutkimusta ja tukee strategista tavoitettamme siirtää painopistettä sairauksien hoidosta niiden ehkäisyyn", sanoo Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Hakkola.
Professuurin tutkimus tulee kohdistumaan erityisesti kroonisten kansansairauksien keskeisiin riskitekijöihin, kuten elintapoihin ja aineenvaihdunnallisiin tekijöihin. Keskeinen tavoite on lisätä terveitä ja toimintakykyisiä elinvuosia väestötasolla.
Professuurin avulla vahvistetaan myös yhteistyötä Oulun yliopiston, Oulun yliopistollisen sairaalan, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sekä muiden kansallisten avaininstituutioiden välillä.
"On hienoa, että ennaltaehkäisevän lääketieteen professori pääsee aloittamaan työnsä Pohjois-Suomen hyvinvoinnin eteen. Sen lisäksi, että ennaltaehkäisyn kautta voimme kasvattaa terveiden elinvuosien määrää, vähennämme samalla terveydenhuollon kustannuksia ja esimerkiksi sairauksista aiheutuvia sairaslomapäiviä", tiivistää LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.
Heinonen aloittaa uudessa tehtävässään 1. elokuuta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dosentti Ilkka Heinonen, 050 593 9173
Dekaani Jukka Hakkola, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, 050 350 2186
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Voimakas immuunivaste voi kertoa ärhäkästä rintasyövästä – uusi suomalaistutkimus auttaa tunnistamaan riskipotilaat ja kohdistamaan hoidot tarkemmin5.8.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Rintasyöpäkasvaimen biologisen käyttäytymisen mittaaminen auttaa tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden sairaus on erityisen aggressiivinen. Oulun yliopiston tutkimus tarjoaa pohjan uudenlaiselle biomarkkeripaneelille, jonka avulla tehokkaimmat hoidot voidaan kohdentaa oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Kaukolämmön hukkalämpöä jäteveden puhdistukseen: taloudellista hyötyä ja päästövähennyksiä uudella menetelmällä – myös datakeskuksista6.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Hukkalämmön ja kaukolämmön paluuveden lämpö tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kaupunkien puhtaan siirtymän edistämiseen. Oulun yliopiston Kavereno-tutkimushankkeen tulosten mukaan energiayhtiön vuosittainen liiketulos voi parhaimmillaan kasvaa lähes 40 prosenttia, samalla kun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin kolmanneksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme