Uusi mobiilipeli tukee kestävää luontomatkailua Etelä-Pohjanmaalla
17.6.2026 09:24:23 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Joukko eteläpohjalaisia luonto- ja matkailuyrittäjiä on ottanut käyttöönsä Vaasan yliopistossa kehitetyn kännykkäpelin osaksi palvelutarjontaansa. Pelin avulla asiakkaita voi aktivoida, ohjata ja neuvoa nykyaikaisella ja helpolla tavalla. Pelissä hyödynnetään muun muassa satelliitti-, paikkatieto- ja ohjelmointiosaamista.

Luontomatkailua digitaalisella tuella
Kun matkaileva asiakas saapuu uuteen kohteeseen, ovat myös lähiympäristön paikat uusia. HAVU-hankkeessa toteutettu mobiilipeli auttaa tekemään ne tutummiksi.
HAVU-polkupelillä luonto- ja matkailuyritys voi merkitä mieluisia tai hyödyllisiä sijainteja kartalle ja kertoa niistä omin sanoin. Siten voi ohjata asiakkaita näihin paikkoihin.
– Paikat voivat olla esimerkiksi oman yrityksen hieman kauempana sijaitseva rantasauna, kylän yhteisen lähiluontopolun lähtöpiste tai yrityksen alueella sijaitseva erityinen luonnon yksityiskohta, havainnollistaa projektipäällikkö Heli Siirilä Vaasan yliopistosta.
Peli tukee kestävää matkailua lisäämällä matkailijoiden tietoisuutta alueen luonnosta, ohjaamalla heitä paikallisten palveluiden pariin ja houkuttelemalla uusia kohderyhmiä vastuullisen lähimatkailun pariin.
Enemmän irti vierailusta
Kännykkään perustuva pelillinen lisäpalvelu tai -neuvonta voi kiinnostaa esimerkiksi nuoria tai suomea puhumattomia asiakkaita. Kiinnostavat kohteet on helpompi löytää, kun kartalla näkyy oman sijainnin lisäksi juuri lähialueen tärkeät paikat.
– Pelin käyttöönotto on helpottanut maatilamatkailumme arkea. Majoittujat löytävät sujuvammin eri rakennuksiemme ja toimintojemme sijainnit. Pelissä kerromme myös maatilamme eläimistä ja täällä olevista hienosta luonnon yksityiskohdista, sanoo maatilamatkailuyrittäjä Merja Ilomäki Seinäjoen Peräseinäjoelta.
Maksuton yrittäjille ja pelaajille
Pelialusta on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten sitä voi hyödyntää kansainvälistenkin asiakkaiden kanssa. Alusta on maksuton kaikille, sekä pelialustaa käyttäville yrittäjille että pelaajille.
Peli on luotu Vaasan yliopistossa, ja siinä hyödynnetään muun muassa satelliitti-, karttatieto- ja ohjelmointiosaamista. Pelin luomisen mahdollisti Etelä-Pohjanmaan liiton myöntämä JTF-rahoitus, joka osoitettiin HAVU - Hyvinvointia ja elämyksiä yksityismetsistä uusien teknologioiden avulla -hankkeelle. Sen päätoteuttaja on Seinäjoen ammattikorkeakoulu yhdessä Metsäkeskuksen ja Vaasan yliopiston kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Heli Siirilä, heli.siirila@uwasa.fi, puh. 029 449 8557
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Sote-uudistus teki pirstaleisen järjestelmän yhteistyön tarpeen näkyväksi – systeeminen yhteistyö vaatii vielä rakentamista17.9.2026 11:40:52 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sote-sektorista ja sen kehittämisestä. Marina Kinnusen sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirja tarkastelee sote-järjestelmän eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä.
Ulkomaisista tytäryhtiöistä luopuminen voi lisätä monikansallisten yritysten riskejä – riskien arvioinnit ratkaisevan tärkeitä14.9.2026 09:53:10 EEST | Tiedote
Ulkomaiset divestoinnit voivat tulla kalliiksi, varoittaa tohtoriopiskelija Arshed Iqbal Vaasan yliopistosta. Kun ympäröivä maailma muuttuu yhä haastavammaksi, myös riskien arvioinnit ovat tärkeämpiä kuin koskaan.
Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta”7.9.2026 16:44:24 EEST | Tiedote
Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta, painotti Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen yliopiston lukuvuoden avajaisissa 7. syyskuuta. Hänen mukaansa korkealaatuinen tutkimus ja koulutus synnyttävät uutta tietoa ja innovaatioita, parantavat tuottavuutta sekä vahvistavat yritysten ja yhteiskunnan kykyä uudistua.
Avoimuus ei takaa tiedon tasapuolisuutta tulosjulkistustilaisuuksissa4.9.2026 09:57:49 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöiden tulosjulkistustilaisuuksien Q&A-osiot voivat olla tavallisille sijoittajille vaikeita seurattavia – analyytikoiden ja yritysjohdon käyttämä kieli ei avaudu muille helposti. Vaasan yliopistossa tarkastettava Kaisa Penttisen laskentatoimen väitöskirja osoittaa, että Q&A-osiot tarjoavat kuitenkin lisätietoa pelkkiin kirjallisiin raportteihin verrattuna.
Jukka Sihvonen laskentatoimen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Tekoäly muuttaa työtä, mutta osaaminen ratkaisee"3.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Jukka Sihvonen on aloittanut Vaasan yliopiston laskentatoimen professorina syyskuussa. Professuurin erityisalana on data-analytiikka liiketoiminnassa. Sihvonen on erikoistunut laskentatoimen ja rahoituksen digitaaliseen muutokseen sekä erityisesti datan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme