Pelastuslaitos muistuttaa turvallisesta tulen käsittelystä juhannuksena
17.6.2026 13:30:09 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa juhannuksen viettäjiä huolelliseen tulen käsittelyyn. Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Avotulella tarkoitetaan kaikkea sellaista tulta, joka voi päästä irti ja levitä ympäristöön maapohjan tai kipinöinnin kautta. Nuotiota, kokkoa tai muuta avotulta ei tule sytyttää, jos maasto on erityisen kuiva tai sää on tuulinen.

Juhannuskokko on polttajansa vastuulla
Juhannuskokon saa sytyttää omalla maalla tai maanomistajan luvalla, kun maastopalovaroitus ei ole voimassa. Lisäksi paikan tulee soveltua kokon tekoon, eikä kokon polttamisesta saa aiheutua haittaa ympäristölle tai naapureille. Kokossa ei esimerkiksi saa polttaa minkäänlaista jätettä. Kokon polttaja on vastuussa mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheutetut tulipalot ilmoitetaan aina myös poliisille.
Varaudu sammutukseen
Kokkoa tulee polttaa palamattomassa paikassa. Huolehdi, ettei kokon läheisyydessä ole metsää, rakennuksia, syttyvää maastoa tai muuta helposti syttyvää materiaalia. Pidä koko ajan runsaasti vettä kokon lähettyvillä. Kastele hiillos aina vedellä, sillä tuhka saattaa pysyä kuumana jopa vuorokausia. Varmista lopuksi, että kokko on sammunut kokonaan.
Vinkit turvalliseen juhannukseen
Kokkojen lisäksi grillejä ja muuta avotulta tulee valvoa ja käyttää varovaisesti.
- Käytä grilliä vain sallituissa paikoissa ja varmista, että se on sijoitettu palamattomalle alustalle riittävän kauas rakennuksista ja kasvillisuudesta.
- Huolehdi, että käytettävissä on aina sammutusvälineet, kuten ämpäri vettä, sammutuspeite tai käsisammutin.
- Älä jätä tulta, grilliä tai kynttilöitä ilman valvontaa – edes hetkeksi.
- Huolehdi, että lapset ja lemmikit pysyvät riittävän kaukana tulesta.
- Sammuta tuli huolellisesti ja varmista, että hiillos on täysin sammunut ennen alueelta poistumista.
Ajantasaisen tiedon voimassa olevista varoituksista saa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta: www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Toivotamme kaikille turvallista juhannusta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivystävä päällikköPelastus- ja ensihoitopalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 907 3500pelastuslaitos.p20@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha-sovelluksen chat-palvelun tekninen häiriö koski noin 200 asiakasta14.10.2026 13:33:14 EEST | Tiedote
Varha-sovelluksen chat-palveluissa oli tekninen häiriö, joka alkoi torstaina 8.10. klo 9.10 aamulla ja päättyi maanantaina 12.10. klo 15.
Premiär för raplåten ”Hengenpelastaja” under De hemlösas natt på Domkyrkotorget13.10.2026 08:35:14 EEST | Pressmeddelande
Under evenemanget De hemlösas natt i Åbo kommer låten ”Hengenpelastaja” att framföras för första gången. Artisten bakom låten har själv upplevt hemlöshet och vill nu hjälpa andra.
Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla13.10.2026 08:35:14 EEST | Tiedote
Turun Asunnottomien yö –tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja-kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.
Varhan aluehallituksen 12.10.2026 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja12.10.2026 15:56:43 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Välfärdsområdesstyrelsen fattade beslut om Varhas framtida servicenät12.10.2026 14:25:48 EEST | Pressmeddelande
Varhas plan om servicenätet för 2027-2029 och visionen till och med 2037 har godkänts. Välfärdsområdesstyrelsens beslut bibehåller det nuvarande servicenätet för social- och hälsotjänster på många ställen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme