Vientikysely: Vientinäkymät vahvat jo kolmatta kertaa peräkkäin – vahvimpana potentiaalisena kasvualana yritykset näkevät puolustusteollisuuden ja kaksikäyttötuotteet
18.6.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kauppakamareiden vientiyrityksille tehtyyn kyselyyn vastanneista noin 66 prosenttia uskoo vientinsä kasvavan, kun vain kuusi prosenttia odottaa vientinsä laskevan. Yrityksensä viennin kasvua odottavien osuus on pysynyt korkealla joulukuun vientikyselystä asti. Suurimpana potentiaalisena kasvualana yritykset näkevät yhä puolustusteollisuuden ja kaksikäyttötuotteet.

Kesäkuun lisäksi sekä viime joulukuun että maaliskuun tuloksien mukaan lähes tai yli 65 prosenttia vastanneista yrityksistä odotti vientinsä kasvavan tänä vuonna. Vielä vuotta aiemmin vastaava osuus oli noin 60 prosenttia. Samalla yhä useampi yritys arvioi nyt yrityksensä viennin pysyvän ennallaan, kun taas laskua ennakoivien osuus on pysynyt varsin pienenä.
”Vientikyselyyn vastanneiden yritysten asenne on myönteinen, vaikka kuluneen puolen vuoden aikana epävarmuutta toimintaympäristössä ovat ylläpitäneet Persianlahden ja Lähi-idän kriisit sekä Yhdysvaltain geotaloudellinen ennakoimattomuus. Kokemus ja varautuminen tuovat resilienssiä”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Lähes 60 prosenttia vastaajista näkee puolustusteollisuuden ja kaksikäyttötuotteet vahvimpana kasvua tuovana alana. Puolustusteollisuus on ollut yritysten arvioissa merkittävin kasvuala siitä lähtien, kun sitä kysyttiin ensimmäisen kerran vuoden 2025 alussa.
Puolustusteollisuuden ja kaksikäyttötuotteiden lisäksi 45 prosenttia yrityksistä näkee puhtaat teknologiat ja vähähiiliset ratkaisut potentiaalisena kasvualana. 34 prosenttia vastaajista tunnistaa myös digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
”Maailmanjärjestyksen muutos ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa merkitsevät eurooppalaisen ja suomalaisen puolustusteollisuuden ylösnostamisen, kapasiteettien ja kyvykkyyksien vahvistamisen tarvetta. Lukuisten puolustushankintaprosessien valmistelu ja eteneminen tarkoittaa puolustus- ja turvallisuussektorin kasvua toimialana vuosien ajan eteenpäin. Suomella on alalla vahvaa osaamista ja innovaatiokykyä, ja yritykset luonnollisesti tunnistavat kasvumahdollisuudet. Lukuisten kansainväliseen kysyntään jo kiinni päässeiden alan toimijoidemme lisäksi tuohon virtaan tulisi saada lisää yrityksiämme”, sanoo Pohjanheimo.
Kasvua hidastavat vielä kuitenkin käytännön esteet. Noin viidennes vastanneista yrityksistä on kohdannut haasteita puolustus-, kaksikäyttötuote- ja kokonaisturvallisuusalan markkinoille pääsyssä, kun kolmannes ei ole kokenut haasteita.
”Pk-yritysten kilpailukykyisten ratkaisujen ja tuotteiden nouseminen kansainvälisille kilpailluille markkinoille ei trendistä ja kysynnästä huolimatta ole helppoa. Esimerkiksi osallistuminen alan tapahtumiin ja messuille on tarpeen verkostojen ja näkyvyyden luomiseksi ja kanavien avaamiseksi. Suomalaisratkaisujen yhteen ketjuttaminen toisi myös kilpailuetua raskaisiin hankintaprosesseihin. Muutos ja kysynnän kasvaminen puolustusteollisella toimialalla on tapahtunut hyvin nopeasti”, sanoo Pohjanheimo.
Kauppakamarien vientikysely tehtiin 9.–12.6. ja siihen vastasi 108 vientiyritystä ympäri Suomen. Aineisto on kerätty sähköpostitse, ja siihen pystyi vastaamaan yhden kerran
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoJohtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari
Puh:050 573 8494paivi.pohjanheimo@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme