Stara

Helsingissä jo 69 jalkapallokentällistä arvoniittyjä – kesä on otollista aikaa seurata niittyjen elämää

29.6.2026 10:04:29 EEST | Stara | Tiedote

Jaa

Helsingissä on jo lähes 50 hehtaaria eli noin 69 jalkapallokentän verran erilaisia arvoniittyjä. Niityissä kohtaavat kulttuuriperintö, maisema-arvot ja monimuotoinen kasvilajisto. Ne myös tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä tärkeitä pesimä- ja talvehtimispaikkoja. Arvoniityillä saa liikkua vapaasti, kunhan kasveja ei poimita eikä niittyjä vahingoiteta.

Ruusuruohoniitty Vuosaarenhuipulla
Vuosaarenhuipulla on useita arvoniittyjä. Kuvassa ruusuruohoniitty. Maarit Naatus

Arvoniittyjä voivat olla perinteiset kedot ja niityt sekä luonnon omia kasvupaikkoja jäljittelevät rakennetut ympäristöt. Niittyjen hoidon tavoitteena on säilyttää ja vahvistaa arvokkaan kasvi- ja hyönteislajiston elinolosuhteita. Eri puolilla Helsinkiä sijaitsevien niittyjen hoidosta vastaa kaupungin rakentamispalvelu Stara.

– Jokaisen niityn hoito on suunniteltu tukemaan tiettyä lajistoa. Huomioimme kasvien lisäksi myös hyönteiset ja maaperän elämän. Mietimme esimerkiksi tarkasti, mitä kasveja jätetään niittämättä, jotta pölyttäjät selviävät talven yli, Staran vastaava luontomestari Maarit Naatus sanoo.

Arvoniityt tarjoavat erinomaisia, mutta nykyään uhanalaisia elinympäristöjä pölyttäjille. Niittyjen tyypilliseen hoitoon kuuluu vieraslajien poisto, valikoiva kitkentä, niitto ja niittojätteen poisto sekä vesakon raivaus.

– Tehtävämme on varmistaa, että näiden alueiden alkuperäinen lajisto – kuten kissankellot, ketoneilikat, keltamatarat ja mäkitervakot – säilyy jatkossakin, Maarit Naatus sanoo.

Arvoniittyjä on laajasti ympäri Helsinkiä eri kaupunginosissa. Näiden niittyjen, kuten monen muunkin kiinnostavan luontokohteen, sijainnin voi tarkistaa Helsingin karttapalvelun (kartta.hel.fi) Arvokkaat luontokohteet -välilehdeltä. Kesä on otollista aikaa niittyihin tutustumiseen.

Viisi vinkkiä Helsingin arvoniittyihin tutustumiseen

  • Pysähdy kiireettä niityn äänien ja näkymien äärelle. Kuvittele käteesi taulun kehykset ja katso maisemaa tai sen pieniä yksityiskohtia kehysten läpi.
  • Monet Helsingin arvoniityistä sijaitsevat historiallisten linnoituskallioiden alueilla, kuten Patterimäen niitty Pajamäessä. Siellä näet, miten kallio kukkii varsinkin alkukesällä runsaana tervakukista ja ailakeista.
  • Bäcksin torpan rinneniitty Viikissä on entisaikaisen laidunnuksen synnyttämä perinneympäristö. Se on kunnostuksen avulla saatu jälleen otolliseksi kasvualustaksi perinteisille kasveille, kuten ketonoidanlukolle ja ahokissankäpälälle.
  • Osa Helsingin arvoniityistä on perinnekohteita, osa ihmisen rakentamia. Esimerkiksi Vuosaarenhuipun niityt on rakennettu siirtämällä maamassoja siemenpankkeineen eri puolilta Helsinkiä ja kylvämällä kotimaisia niittykasveja. Tutustu Vuosaarenhuipun niittyihin huipun kahden luontopolun opasteiden avulla.
  • Arvoniittyjen hoito on pitkäjänteistä työtä ja tulokset näkyvät usein vasta vuosien jälkeen. Käy samalla niityllä useana kesänä ja seuraa, miten kasvien ja hyönteisten lajisto monipuolistuu ja vahvistuu elinolosuhteita vaalimalla.


Lisätiedot:
 Staran vastaava luontomestari Maarit Naatus, p. 050 410 1090, maarit.naatus@hel.fi 

Avainsanat

Kuvat

Ruusuruohoniitty Vuosaarenhuipulla
Vuosaarenhuipulla on useita arvoniittyjä. Kuvassa ruusuruohoniitty.
Maarit Naatus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Se huolehtii Helsingin siisteydestä, toimivuudesta ja vehreydestä. Staran hoidossa on noin puolet Helsingin kaduista ja puistoista. Liikelaitoksessa on noin 1 150 työntekijää ja vuonna 2025 sen liikevaihto oli noin 234 miljoonaa euroa. stara.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stara

Helsinki saa 105 000 kesäkukkaa – uutuutena koristebanaanit1.6.2026 09:11:22 EEST | Tiedote

Helsingin kesäkukkien istutus kaupunkitilaan on alkanut, ja urakka valmistuu juhannukseen mennessä. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara on kasvattanut Kaupunginpuutarhalla noin 105 000 kesäkukkaa kaunistamaan kaupunkia. Kukkia tuodaan nyt yhä useammin paikkoihin, joissa perinteinen istuttaminen ei ole mahdollista – esimerkiksi amppeleihin ja istutusastioihin vilkkaille katualueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye