Tuska-festivaali

Tuska 2026 juhlitaan Suvilahdessa tulevana viikonloppuna – Alla tietopaketti festivaalin järjestelyistä

22.6.2026 11:00:00 EEST | Tuska-festivaali | Tiedote

Jaa

Suvilahden tapahtumakenttä Helsingin Suvilahdessa toimii tulevana viikonloppuna jälleen metallikansan vuotuisten kokoontumisajojen näyttämönä. Tuska 2026 juhlitaan perjantaista sunnuntaihin 26.-28.6. Suomen suurinta metallifestivaalia tähdittävät tänä vuonna muun muassa Megadeth, Bad Omens, Bring Me The Horizon, Trivium, D-A-D ja liuta muita tummien vesien tulkkeja. Alta löytyy kootusti tietoa festivaalin käytännön järjestelyistä.

Ohjelma ja aikataulut
Festivaalialue on auki perjantaina 26.6. klo 14–01, lauantaina 27.6. klo 13–01 ja sunnuntaina 28.6. klo 14–00. Jokaisen päivän viimeinen artisti lopettaa esityksensä noin tuntia ennen porttien sulkeutumista.

Esiintyjien soittoajat löytyvät täältä. Muista myös Tuska-sovellus, jossa voi rakentaa oman festariaikataulun muistutuksineen. 

Saapuminen ja poistuminen
Yleisöportti sijaitsee viime vuosien tapaan lähellä Kauppakeskus Rediä, Koksikadun ja Leonkadun risteyksen tuntumassa. 

Suosittelemme saapumaan paikalle julkisilla kulkuvälineillä, esimerkiksi metrolla Kalasataman metroasemalle. Metroliikenne kulkee sekä perjantai- että lauantaiyönä kaksi tuntia normaalia pidempään. Kalasatamaan on myös useita bussiyhteyksiä. Kannattaa kuitenkin varata liikkumiseen aikaa. 

Rannekkeenvaihto 
Tuskaan odotetaan tänäkin vuonna yli 60 tuhatta kävijää. Ruuhkien välttämiseksi suosittelemme vaihtamaan liput rannekkeisiin jo festivaalia edeltävinä päivinä, mikäli mahdollista. Ennakkorannekkeenvaihto avataan jo tiistaina. 
 
Jokainen lippu tulee vaihtaa rannekkeeseen henkilökohtaisesti. Rannekkeenvaihto tapahtuu Tuska Check In -pisteessä, kauppakeskus Redin 2. kerroksessa. 

Liput ja ikäraja
Lipunmyynti on ollut ennätysvilkasta. Perjantain päiväliput ja kaikki VIP-liput ovat loppuunmyyty. Muita lipputyyppejä on vielä toistaiseksi saatavilla ja ne ovat myynnissä Tuskan virallisten lipunmyyntikumppanien verkostoissa Tiketissä ja Lippu.fi:ssä

Tuskan ikäraja on 18 vuotta. Sunnuntaina 28.6. klo 14–18 vietetään Pikku-Tuskaa, jolloin lapset (0-12v) ovat tervetulleita Tuskan festivaalialueelle lipullisen aikuisen mukana. Emme suosittele aivan pienten lasten tuomista festivaalialueelle. 

Turvallisuus ja esteettömyys
Festivaalialueen sisääntuloporteilla tehdään rannekkeentarkastuksen yhteydessä turvatarkastus. Tuskan sivuilta löytyy lisätietoa siitä, mitä alueelle saa tuoda ja mitä ei. Tavaroita voi myös jättää säilytykseen narikkaan. 

Tuskassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Mahdollisissa ongelmatilanteissa käänny järjestyksenvalvojien puoleen. Myös häirintäyhdyshenkilö päivystää paikan päällä koko festivaalin ajan. Esteettömyydestä ja saavutettavuudesta löytyy lisätietoa Tuskan sivuilta. 

Tuplabazaari & ruoka ja juoma
Tuskasta löydät tänä vuonna koko joukon ruoka- ja juomamyyjiä, oheistuotteiden myyjiä sekä esimerkiksi tatuoijia.

Oheistuotteiden myyjät löydät tänä vuonna Tuplabazaariksi nimetyltä alueelta KVLT Stagen ja sauna-alueen välistä. Tatuoijat pitävät majaansa KVLT Stagea vastapäätä.

Ruoka- ja juomamyyjät ovat levittäytyneet pitkin koko festivaalialuetta, joten kannattaa pitää silmät auki liikkuessaan, Tuska-sovelluksesta löydät ruokapaikkojen tarkemmat sijainnit.

Tarkempaa tietoa yllämainitusta tarjonnasta löytyy täältä

Tuska Forum by Bleeding Metal 
Tuskan keskusteluohjelma, Tuska Forum, palaa tänäkin vuonna alueelle, keskittyen ihmisiin raskaan musiikin takana ja ympärillä.

Mukana keskustelemassa on artisteja, asiantuntijoita ja muita tekijöitä, jotka raottavat verhoa metallin takahuoneisiin ja yhteisömme ytimeen.

Jo tuttuun tapaan luovana voimana Tuska Forumin ohjelman takaa löytyy saksalais-ecuadorilainen toimittaja ja Bleeding Metal -podcastin perustaja Cristina “Kiki” Mlynek.

Tänä vuonna haastattelijana Kikin ohella lavalla nähdään myös kirjailija ja toimittaja Jussi Ahlroth.

Ajantasainen Tuska Forum -ohjelma ja aikataulu päivittyvät Tuskan verkkosivuille.

Festivaalialueen kartta
Festivaalialueen kartta löytyy Tuskan info-sivulta. Tutustu jo ennakkoon missä mikäkin sijaitsee ja mistä kaipaamasi palvelut löytyvät.

Maksuvälineet
Tuska on tänäkin vuonna käteisetön festivaali. Maksuvälineinä toimivat luotto- ja debit-kortit sekä mobiilimaksaminen. 

Alueen liikennejärjestelyt
Kalasataman alueen liikennejärjestelyihin tulee joitakin muutoksia festivaalialueen pystytyksen, Tuska-viikonlopun ja alueen purun ajaksi. Alueen asukkaita ja muita käyttäjiä pyydetään huomioimaan mahdolliset reittimuutokset ja varaamaan tavallista enemmän aikaa Kalasataman alueella liikkumiseen. Lähistön asukkaille on tiedotettu muutoksista suorapostituksena koteihin ja alueella on myös selkeät kyltitykset.

Yhteistyössä: ​​Fortum, Helsinki, Karhu, Radio City, Redi

TUSKA 26.–28.6.2026
Helsinki, Suvilahti
#TuskaFestival

*** Tiedoksi medialle:
Tällä viikolla on mahdollista päästä kuvaamaan festivaalialueen pystytystä ja haastattelemaan tapahtumajärjestäjiä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: heta.hyttinen@gingervine.com 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Niklas Nuppola
Tiedottaja
+358 40 552 7494
niklas@tuska.fi

Eeka Mäkynen
Festivaalijohtaja
+358 50 344 4789
eeka@tuska.fi

Linkit

Tuska Festival Oy

Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali

Tuska 2026 kävijäennätykseen – Suvilahdessa 66 000 festivaalivierasta28.6.2026 23:05:00 EEST | Tiedote

Vaihtelevassa kesäsäässä juhlittu Tuska 2026 keräsi Helsingin Suvilahteen kolmen festivaalipäivän aikana 66 000 kävijää, joka on heittämällä Tuskan historian kävijäennätys. Perjantai ja lauantai myytiin loppuun; kumpanakin päivänä 23 000 metallifania saapui tonteille todistamaan Tuskan jälleen maagiseksi todettua festivaalitunnelmaa ja vuoden metallisinta sunnuntaita saapui juhlistamaan 20 000 metallipäätä. Karhu Main Stagella viikonloppua rytmittivät päivien pääesiintyjät: jäähyväiskiertueellaan jyrännyt metallijätti Megadeth, vihdoin ensi kertaa Helsingissä esiintynyt huikeassa nousussa oleva amerikkalainen Bad Omens sekä englantilainen metalcoren supernimi Bring Me The Horizon. Muita pääkentän vetonauloja olivat metalcore-uranuurtaja Trivium, kyseisen genren tämän hetken kuumimpiin bändeihin lukeutuva The Plot In You, sekä kotimaan metallikärjet Amorphis, Stam1na ja Lost Society. Radio City Stagella jyräsivät muun muuassa Japanin metalliklassikko Loudness, omissa sfääreissään operoi

Tuska juhli päiväkohtaista kävijäennätystä ja julkaisi vuoden 2027 ensimmäiset artistit: Lorna Shore ja Children Of Bodom pääesiintyjiksi27.6.2026 00:05:00 EEST | Tiedote

Helsingin Suvilahdessa paraikaa juhlittava Tuska-festivaali ylsi loppuunmyytynä avauspäivänä perjantaina uuteen yhden päivän kävijäennätykseen. Suvilahteen kokoontui perjantaina 23 000 metallinystävää nauttimaan kesän tähän mennessä kovimmista löylyistä jäähyväiskiertueellaan jyräävän Megadethin johdolla. Lauantai ja sunnuntai tulevat noudattamaan samaa kaavaa kesäisen Helsingin täyttyessä metallipäistä. Ensimmäiset Tuska 2027 -esiintyjät julkaistu Tuska on myös julkaissut kahdeksan ensimmäistä esiintyjää kesälle 2027. Edelleen Suvilahdessa ilakoitava Tuska järjestetään ensi vuonna 2.-4.7.2027. Yhtenä ensi kesän pääesiintyjistä nähdään amerikkalainen deathcoren suurnimi Lorna Shore. Vuonna 2009 New Jerseyssä perustetun Lorna Shoren viime vuosien kyyti on ollut päätä huimaavaa. Yhtyeen neljäs studioalbumi, ja vokalisti Will Ramosin ensimmäinen, vuonna 2022 julkaistu ”Pain Remains” nosti bändin arvoon arvaamattomaan. Levyä seuranneet kiertueet ja lopulta vuoden 2025 ”I Feel The Everblack

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye