SDP:n Saku Nikkanen: Kansalaisjärjestöiltä leikkaaminen osuu väistämättä kohtaavaan työhön
17.6.2026 17:15:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
– Jätin kirjallisen kysymyksen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n päättämistä uusista avustuskriteereistä. Ministeri Rydmanin mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat avustusleikkaukset eivät kohdistu asiakkaita kohtaavaan työhön. Näin asia ei kansalaisjärjestöjen mukaan ole. Sotejärjestöjen avustuksia leikataan puoleen näiden uudistusten kanssa samanaikaisesti. Näin suuria muutoksia avustukseen ei voida tehdä ilman, että se vaikuttaa myös kohtaavaan työhön. Vaikuttaa siltä, että STEAn avustuspolitiikan muutoksilla halutaan vaientaa kansalaisjärjestöjen vaikuttamistyötä sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Kansalaisten äänen on kuuluttava keskusjärjestöjen vaikuttamis- ja neuvontatyön kautta jatkossakin, vaatii kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).

– Tämän hallituksen aikana leikataan puolet järjestörahoituksesta, ja on suorastaan sumutusta väittää, että näin massiivisella leikkauksella ei olisi vaikutusta käytännön kohtaamistyöhön, lausuu Nikkanen.
Uusien linjausten mukaan avustusten myöntämistä rajataan huomattavasti aiempaa tiukemmin. Jatkoavustusta ei jatkossa myönnetä muun muassa järjestöille, joiden toiminta painottuu yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön, eikä järjestöille, joiden toiminnalla ei katsota olevan riittävää yhteyttä terveyden edistämiseen tai toimintakyvyn tukemiseen. Lisäksi keskus- ja kattojärjestöjen rahoitusta karsitaan merkittävästi.
– Kansalaisjärjestöjen toiminta on kansalaisia varten. Järjestöjen keskeinen tehtävä on tarjota kansalaisille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja kuulua tällä tavoin hyvinvointia edistäviin yhteisöihin, selventää Nikkanen.
– Esimerkiksi parhaillaan paljon yhteiskunnallista keskustelua herättänyt perhe- ja lähisuhdeväkivalta on asia, mihin järjestöt tarvitsisivat pikemminkin lisäresursseja kuin leikkauksia. Puhumattakaan lukuisista potilasjärjestöistä, joiden toiminnan kautta vakavasti sairastuneiden tavallisten suomalaisten ääni kuuluu päätöksentekoon. Ovatko nämä niitä ihmisiä, joita hallitus haluaa hiljentää, kysyy Nikkanen.
– Kyse on erittäin merkittävästä muutoksesta avustuspolitiikkaan. STEA-avustuksien myöntämisessä on perinteisesti korostettu laajaa harkintaa, läpinäkyvyyttä sekä valmistelun moniportaista luonnetta. Nyt esitettyjen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeri on yksin päättänyt uusista avustuskriteereistä, joiden perusteella STEA valmistelee avustusehdotuksen. Tämä herättää vakavia kysymyksiä päätöksenteon menettelytavoista, toimivallan käytöstä sekä poliittisen ohjauksen ja hallinnollisen valmistelun suhteesta, arvioi Nikkanen.
– Aikooko hallitus edes tehdä vaikutusten arvioinnin, kysyy Nikkanen.
– Eikö näin merkittävät linjaukset, joilla käytännössä suljetaan kokonaisia järjestökentän toimijoita rahoituksen ulkopuolelle, tulisi käsitellä valtioneuvoston kollegiaalisessa päätöksenteossa, linjaa Nikkanen.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lindén, Kiuru ja Kymäläinen: Ministerit Rydman, Partanen ja Ikonen ovat aiheuttaneet vakavan tilanteen syöpäpotilaiden hoidolle – kuka ottaa vastuun ja korjaa tilanteen?10.7.2026 15:37:27 EEST | Tiedote
Laajaa tyrmistystä on herättänyt sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tuore ohjauskirje hyvinvointialueille. Siinä on otettu kantaa eräiden kalliiden lääkkeiden kustannusvastuuseen. Tämä koskee useita syöpälääkkeitä ja eräitä muita lääkkeitä.
SDP:n Saku Nikkanen: Garden Helsinki -hankkeen epäselvyydet rapauttavat luottamusta8.7.2026 12:24:52 EEST | Tiedote
Epäselvyydet Garden Helsinki -hankkeen ympärillä jatkuvat. Pääministerin viime viikolla antamat vastaukset eivät vakuuta, ja koko ajan nousee uutta tietoa siitä, mitä kulisseissa on tapahtunut.
SDP:n Eveliina Heinäluoma:Hallitus syventää HUS:in hoitojonokriisiä – hoitojonot eivät lyhene leikkaamalla6.7.2026 12:42:53 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, ettei HUS saanut kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonoja lain edellyttämälle tasolle määräaikaan mennessä miljoonaluokan uhkasakosta huolimatta. SDP kansanedustaja Eveliina Heinäluoman mukaan tilanne on vakava, mutta hallituksen ratkaisut tekevät siitä entistä vaikeamman.
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa avaa Kangasalan kulttuuriviikon6.7.2026 12:40:27 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) pitää Kangasalan kulttuuriviikon avajaispuheen maanantaina 6. heinäkuuta klo 17.00 Kangasalan pääkirjastolla järjestettävän kirjallisuusillan yhteydessä. Avajaispuheessaan hän nostaa esiin kulttuurin merkityksen ihmisten hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja elinvoimaiselle paikallisyhteisölle.
SDP:n Gebhard: Kokoomuksen on tuotava sosiaalityön tutkimusavustukset valtioneuvoston yleisistuntoon3.7.2026 14:47:51 EEST | Tiedote
Kokoomuksella on nyt näytön paikka: ovatko he aidosti vapaan ja riippumattoman tieteen puolella, vai onko kyse sittenkin poseerauksesta sosiaalisessa mediassa. SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard esittää, että kokoomus ja sen ministerit vaativat Rydmanin käsittelyssä olleet sosiaalityön tutkimuksen avustukset valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyyn ja äänestävät Rydmanin esitystä vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme