Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelman rahoitushaku on avattu
22.6.2026 10:11:01 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus on avannut Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelman uuden rahoitushaun ajalle 17.6. – 31.8.2026. Kyseessä on ohjelman toinen hakujakso. Hakuun on varattu varoja n. 2 milj. €. Rahoituksen myöntää maa- ja metsätalousministeriö ja ohjelmaa hallinnoi Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus. Rahoituksella kehitetään kotimaista kasvualusta- ja kuivikemateriaalien tuotantoa ja vahvistetaan siten niiden huoltovarmuutta ja omavaraisuutta.

Kehittämisohjelma tukee alan kasvua ja uudistumista
Nyt käynnistyneellä hakujaksolla tukea voidaan myöntää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeille sekä hankkeille, jotka tukevat kotimaisen kasvualusta- ja kuiviketuotannon huoltovarmuuden varmistamista. Tavoitteena on tuotannon, tuotekehityksen, logistiikan ja palveluratkaisujen edistäminen sekä korkean jalostusasteen tuotteiden kehittäminen. TKI-hankkeissa tärkeitä painopisteitä ovat raaka-ainemateriaalien ja seosten laatu, tekninen toimivuus, turvallisuus ja ympäristövaikutukset. Kehittämisohjelma on valtakunnallinen.
Rahoitushaussa tukea voidaan myöntää hankkeille, jotka edistävät turpeen rinnalle tulevien tuotteiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Tukea voidaan myöntää myös uusien turvepohjaisten kasvualusta- ja kuiviketuotteiden sekä niiden jalostusprosessien kehittämiseen.
Tällä hakujaksolla tukea voidaan myöntää myös investointeihin, joilla kehitetään uutta infrastruktuuria tai tuotantoteknologiaa tai tuotteen loppukäyttöön liittyviä ratkaisuja.
Avustusta voidaan myöntää pk-yrityksille ja julkis- ja yksityisoikeudellisille yhteisöille. Tukitaso vaihtelee hanketyypin ja hakijan mukaan 25–80 %.
- Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelman rahoitushauissa painotetaan uusia innovaatioita ja niiden käyttöönottoa koskevia tuotantomittakaavan investointeja, Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen rahoitusasiantuntija Anja Norja kertoo.
Näin rahoitusta haetaan
Haku on avoinna 17.6.2026 – 31.8.2026. Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakemuksia ei käsitellä. Rahoitusta haetaan täyttämällä sähköinen hakemuslomake Valtiokonttorin VA-hakujärjestelmässä. Hakuilmoitus valintaperusteineen löytyy osoitteesta haeavustuksia.fi (Hakusana Kasvu-alusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelma).
- Mikäli olet kiinnostunut rahoitushausta ja sinulla on hankeidea, olethan yhteydessä jo hakemuksen suunnitteluvaiheessa. Näin varmistamme parhaan mahdollisen hakemuksen, Norja tähdentää.
Taustalla tuore tiekartta alan kehittämistarpeista
Luonnonvarakeskuksen laatima kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartta on valmistunut alkuvuodesta 2026. Tiekartta kokoaa kuivike- ja kasvualustatuotannon nykytilan, pullonkaulat ja ympäristövaikutukset sekä esittää toimenpiteet, joilla varmistetaan materiaalien saatavuus ja kilpailukyky. Tiekartta antaa suuntaviivoja asiaa koskevien politiikkatoimien suunnittelulle sekä kuivike- ja kasvualustatuotannon turvaamiseen liittyvien investointi- ja TKI-hankkeiden rahoituksen kohdentamiselle. Strategisen tiekartan laatimiseen osallistui suuri joukko alan toimijoita, asiantuntijoita ja hallinnon edustajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Anja Norja, rahoitusasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
puh: 0295 027 587
Sanna Tikander, erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
puh: 0295 162 178
Linkit
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Kallaveden vedenkorkeus laskenut laivaliikennekauden alarajalle (Pohjois-Savo)14.8.2026 12:16:35 EEST | Tiedote
Kallaveden korkeus on noin 20 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Keskiennusteen mukaan Kallaveden pinta on kääntymässä nousuun, mutta mikäli Kallaveden valuma-alueella saadaan tavallista vähemmän sateita, vedenpinnan aleneminen jatkuu.
Oikein mitoitetut kosteikot voivat vähentää tehokkaasti ravinne- ja kiintoainekuormitusta13.8.2026 08:34:11 EEST | Tiedote
Kosteikot voivat olla tehokas keino vähentää ravinne- ja kiintoainekuormitusta, mutta niiden toimivuudessa on suuria eroja. Uusi tutkimus korostaa suunnittelun ja mitoituksen merkitystä vesiensuojelutavoitteiden saavuttamisessa.
Pohjois-Suomen Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -hankehaku on avoinna 30.10.2026 saakka (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu)7.8.2026 14:06:30 EEST | Tiedote
Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) haku kohdistuu toimintalinjan 5. Sosiaalisten innovaatioiden Suomi erityistavoitteeseen 5.1. Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen. Erityistavoitteessa tuetaan lastensuojelun avo-, sijais- sekä jälkihuollon piirissä olevien lasten ja nuorten elämäntilannetta ja pärjäämistä. Tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tarpeista lähteviä, helposti saavutettavia tukitoimia ja palveluita, joita tuotetaan paikallisesti lapsia ja nuoria kuunnellen.
Kuivan kevään jälkeen läntisen Suomen vesitilanne on monin paikoin palannut tavanomaiselle tasolle29.7.2026 12:00:58 EEST | Tiedote
Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen vesitilanteessa on tällä hetkellä selviä eroja säännösteltyjen ja luonnontilaisten vesistöjen välillä. Säännöstellyillä järvillä vedenpinnat ovat tavanomaisella tasolla kun taas luonnontilaisten järvien pinnat ovat edelleen pääosin tavanomaista alempana ajankohtaan nähden. Paikoin vedenkorkeudet ovat kuitenkin viimeaikaisten sateiden myötä palautuneet lähemmäs vuodenajan keskimääräistä tasoa.
Saimaannorpan suojelusta kaupalliselle kalastukselle aiheutuvien taloudellisten vaikutusten johdosta myönnettävä avustushaku avautuu 1.8.202627.7.2026 09:23:21 EEST | Tiedote
Saimaannorpan suojelu rajoittaa kaupallista kalastusta. Norpat myös heikentävät pyydysten tuottoa. Näiden taloudellisten menetysten vuoksi kaupallisille kalastajille on suunnattu avustus vuosille 2024-27. Avustus on haettavissa elokuun ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme