Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Jäsenet arvostavat A-kassan sähköisiä palveluita – henkilökohtaisen tuen tarve kuitenkin korostuu

22.6.2026 07:36:05 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote

Jaa

Avoimen työttömyyskassan A-kassan tuoreen jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovat edelleen tyytyväisiä kassan palveluihin. Erityistä kiitosta saavat A-kassan sähköiset palvelut, joiden helppous, sujuvuus ja asiantuntevuus arvioidaan korkealle. Samalla jäsenet kuitenkin toivovat entistä enemmän henkilökohtaista neuvontaa tilanteissa, joissa työura tai työsuhde poikkeaa tavanomaisesta.

Kuva: Shutterstock

Suositteluindeksi (NPS) oli 54, mikä on edelleen erittäin vahva tulos. Tutkimukseen vastasi keväällä 2026 yhteensä 2 507 A-kassan jäsentä.

–    Tulokset kertovat, että olemme onnistuneet saamaan jäsenten sähköiset palvelut todella hyvin toimiviksi ja sujuviksi. Samalla kuitenkin monet työelämän muutokset näkyvät siinä, että jäsenet kaipaavat yhä enemmän heidän omaan tilanteeseensa räätälöityä neuvontaa, sanoo A-kassan palvelupäällikkö Elina Laine.

Sähköiset palvelut ovat jäsenten ensisijainen asiointikanava

A-kassan eAsiointi on vakiinnuttanut asemansa jäsenistön tärkeimpänä asiointikanavana. Peräti 97 prosenttia vastaajista oli käyttänyt eAsiointia. eAsioinnin sujuvasta ja helposta käytöstä kertoo myös se, että hakemuksen lähettämisen vaivattomuus nousi jälleen tutkimuksen parhaaksi arvioiduksi palveluominaisuudeksi: 88 prosenttia vastaajista koki A-kassan onnistuneen siinä hyvin.

Myös etuuksien käsittelyn ja maksamisen luotettavuus ja käsittelyn nopeus säilyivät samalla korkealla tasolla, kuin viime vuonna. Luotettavuus sai jälleen arvosanan 4,4 ja käsittelyn nopeus 4,1 asteikolla 1–5. Ylivoimaisesti useimmin A-kassan vahvuutena mainitaan hakemusten nopea käsittely ja päivärahojen ripeä maksaminen.

–    Jäsenet odottavat palveluilta ennen kaikkea helppoutta, nopeutta ja ennakoitavuutta. On tärkeää, että onnistumme näissä myös silloin, kun toimintaympäristö muuttuu ja palveluiden käyttömäärät vaihtelevat, Laine toteaa.

Jäsenet arvostavat sujuvaa palvelua ja toivovat lisää tukea erityistilanteisiin

Tutkimuksen mukaan jäsenet arvostavat A-kassan palveluiden helppoutta ja luotettavuutta. Samalla palautteissa korostui työelämän muuttuminen. Erityisesti osa-aikatyö, keikkatyö, freelancer-työ ja muut yksilölliset työurat sekä monimutkaiset elämäntilanteet lisäävät tarvetta henkilökohtaiselle neuvonnalle ja selkeälle ohjeistukselle silloin, kun oma tilanne poikkeaa tavanomaisesta. 

–    Jäsenemme työskentelevät hyvin erilaisissa työtehtävissä ja ammateissa. Siksi kassan palveluiden kehittämisessä korostuvat selkeä viestintä ja ohjeet sekä mahdollisuus saada juuri omaan tilanteeseen sopivaa neuvontaa, Laine toteaa.

Työllisyyspalvelut tunnetaan hyvin, mutta käyttöä halutaan kasvattaa

Kolme neljästä vastaajasta tiesi A-kassan tarjoavan myös työllisyyspalveluita. Niiden tunnettuus on säilynyt samalla hyvällä tasolla kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan palveluiden käyttö on edelleen melko vähäistä: 84 prosenttia vastaajista ei ollut vielä hyödyntänyt työllistymistä tukevia palveluja.

Jäseniä kiinnostavat erityisesti työnhakuun liittyvä neuvonta, TyöllisyysWebinaarit sekä digitaaliset työnhaun tukipalvelut. Palautteessa korostui myös toive konkreettisesta avusta työpaikkojen löytämiseen sekä nykyistä henkilökohtaisemmasta työnhaun tuesta.

–    Työllisyyspalvelut ovat meille tärkeä kehityskohde. Haluamme tarjota jäsenille konkreettista tukea työnhakuun ja työllistymiseen sekä rakentaa palveluita entistä paremmin erilaisiin työuriin ja elämäntilanteisiin sopiviksi. Työelämän pirstaloituminen näkyy yhä useamman jäsenemme arjessa. Freelancer-, keikka- ja osa-aikatyön yleistyessä myös neuvonnan tarve kasvaa. Meillä on jo nyt vahvaa osaamista näiden tilanteiden käsittelystä, ja kehitämme palveluita jatkuvasti vastaamaan työelämän muutoksiin, Laine kertoo.

Selkeä viestintä tukee asiointia

Tutkimuksen mukaan jäsenet pitävät A-kassaa selkeänä viestijänä. Viestinnän kokonaisarvio säilyi hyvällä tasolla, ja jäsenet kokevat saavansa tarvitsemansa tiedon pääosin helposti ja ymmärrettävästi.

Jäsenkokemus pysyy vahvana

Tutkimuksen kokonaiskuva on myönteinen. Yksittäisissä arvioissa nähtiin pieniä muutoksia, mutta valtaosa tuloksista säilyi viime vuoden tasolla. A-kassan vahvuuksina korostuvat edelleen luotettavuus, asioinnin helppous ja sähköisten palveluiden toimivuus.
Suositteluhalukkuus on edelleen korkealla tasolla: yli puolet vastaajista kuuluu vahvasti suositteleviin jäseniin.

–    Haluamme kiittää kaikkia tutkimukseen osallistuneita jäseniämme. Jokainen palaute auttaa meitä kehittämään palveluitamme edelleen, jotta voimme jatkossakin vastata jäsentemme tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla, Laine sanoo.


A-kassan jäsenistö edustaa laajasti eri toimialoja. Suurimmat ryhmät tulevat Teollisuusliiton, Rakennusliiton ja Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliiton kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Shutterstock
Lataa

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Ansiopäivärahan saajien määrä kääntyi syyskuun alussa nousuun – jo yli puolet saa porrastettua ansiopäivärahaa17.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassa A-kassan syyskuun puolivälin tilastoissa ansiopäivärahan saajien määrä on kääntynyt kasvuun. Syyskuun puolivälissä ansiopäivärahaa oli saanut 10 580 henkilöä, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan elokuussa. Samaan aikaan pitkittynyt työttömyys näkyy yhä useamman toimeentulossa. Elokuussa jo 54,2 prosenttia ansiopäivärahan saajista sai porrastettua päivärahaa. Elokuussa myös ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyi yhä useammalla hakijalla.

Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote

Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.

Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.

Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote

Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.

A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye