Uusi urakkasopimus Tekovalle – 6 500 neliömetrin tuotantotilat Tampereelle
18.6.2026 11:00:00 EEST | Tekova Oyj | Tiedote
Tekova on solminut KVR-urakkasopimuksen Tampereen Lahdesjärvelle rakennettavista noin 6 500 m²:n tuotanto-, logistiikka- ja toimistotiloista piha-alueineen.

Vuoreksen puistokatuun rajoittuvalle tontille rakennetaan kaksi toimitilarakennusta, jotka on suunniteltu useamman käyttäjän tarpeisiin.
Kokonaisuuteen valmistuu myös noin 1 000 m² vapaata tilaa, johon tulevan käyttäjän on mahdollista vielä vaikuttaa. Tiloista kiinnostuneita yrityksiä kartoitetaan tällä hetkellä.
”Olemme erittäin iloisia, että pääsemme käynnistämään uuden hankkeen Tampereella. Kyseessä on merkittävä projekti Länsi-Suomen alueyhtiölle, ja se kertoo jalansijasta, jonka olemme saaneet Pirkanmaan alueella. Kiitämme kaikkia hankkeen osapuolia luottamuksesta Tekovaa kohtaan”, kommentoi Tekova Länsi-Suomi Oy:n aluejohtaja Iiro Kulta.
Maanrakennustyöt ovat käynnistyneet tontilla, ja hankkeen arvioidaan valmistuvan syksyllä 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro KultaAluejohtajaTekova Länsi-Suomi Oy
Tekova Länsi-Suomi rakentaa toimitiloja Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Savon alueilla.
Kuvat
Linkit
Tekova lyhyesti
Tekova Oyj on vuonna 2018 perustettu valtakunnallinen toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, logistiikka-, tuotanto-, varasto- ja urheilutilojen sekä datakeskusten rakentamiseen. Yritys on toteuttanut reilut 140 toimitilahanketta, ja se työllistää noin 70 henkilöä. Tekova keskittyy asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla, prosessoidulla toimintamallilla ja avaimet käteen -periaatteella (KVR). Konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 110,7 MEUR ja liikevoitto 10,3 MEUR (9,3 %). Tekova on listautunut Nasdaqin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekova Oyj
Tekova urakoi Loviisaan uuden Puuilon17.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Tekova rakentaa Loviisaan noin 3 000 neliömetrin Puuilo-myymälän, joka sijoittuu vähittäiskaupan keskittymään Porvoonkadulle. Hankkeen tilaajana toimii Jouni Tikka/Tikka Capital Oy.
Iisalmen liikerakennus valmistui – Tekovan ja Prisma Propertiesin ensimmäinen yhteishanke päätökseen2.9.2026 14:57:03 EEST | Tiedote
Tekovan kolmen käyttäjän tarpeisiin toteuttama, noin 5 000 neliömetrin liikerakennus valmistui elokuussa Iisalmen Kivikoulunkujalle. Valmistumisen myötä kiinteistön omistus siirtyi 1.9.2026 ruotsalaiselle kiinteistöyhtiö Prisma Propertiesille kaupan toimeenpanon yhteydessä.
Tekova rakentaa kolmen käyttäjän liikerakennuksen Ouluun14.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tekova toteuttaa kolmen käyttäjän liikerakennuksen Ouluun 4-tien varteen osoitteeseen Pauketie 10. Liikerakennus on laajuudeltaan noin 1 800 neliömetriä. Hankkeen tilaajana toimii paikallinen sijoittajaryhmittymä.
Tekova rakentaa uuden liikerakennuksen Lahteen – Rusta ja Jula avaavat myymälänsä tiloihin9.6.2026 09:18:43 EEST | Tiedote
Tekova rakentaa Lahteen Renkomäen alueelle noin 5 100 m²:n liikerakennuksen, johon sijoittuvat vähittäiskauppaketjut Rusta ja Jula.
Tekova toteuttaa liikerakennuksen Kurikkaan – Lidl ja Puuilo avaavat myymälät tiloihin8.5.2026 08:19:11 EEST | Tiedote
Tekova rakentaa noin 5 400 neliömetrin liikerakennuksen piha-alueineen Kurikkaan Kruunuhaan alueelle, vilkkaan kolmostien varrelle. Uudet myymälänsä kiinteistöön avaavat päivittäistavaraketju Lidl ja vähittäiskauppaketju Puuilo. Hankkeen tilaaja on yksityinen kotimainen kiinteistösijoittaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
