Muistisairaiden ihmisten psykososiaaliset tarpeet tulisi huomioida paremmin
18.6.2026 10:27:47 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Muistisairauksiin, esimerkiksi Alzheimerin tautiin, sairastuneiden ihmisten hoidon ja tuen järjestämisessä huomio kohdistuu usein fyysisiin ja lääketieteellisiin tarpeisiin. Kuitenkin hyvinvoinnin kannalta keskeistä on huomioida psykososiaaliset tarpeet, kuten merkityksellisyyden, yhteenkuuluvuuden ja arvostuksen kokemukset, joihin etenevä sairaus voi vaikuttaa.

Tampereen yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden kotona asuvien muistisairauteen sairastuneiden ihmisten psykososiaalisia tarpeita sairastuneiden itsensä ja heidän puolisoidensa kuvaamana.
Tutkimuksessa tunnistettiin seitsemän keskeistä psykososiaalista tarvetta: tunnustetuksi tuleminen ja identiteetin huomiointi, turvallisuuden kokemus, rakkaus ja yhteenkuuluvuus, merkityksellinen tekeminen ja ilo, arjessa toimiminen ja toivo, elämänhallinta sekä tunteiden ilmaiseminen ja niiden hyväksytyksi tuleminen.
– Tutkimuksemme osoitti, että muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat hyvin tietoisia psykososiaalisista tarpeistaan, ilmaisevat niitä aktiivisesti ja vaativat niiden tunnustamista ja tukea tarpeiden täyttymiseen, kertoo väitöskirjatutkija Mari Heitto Tampereen yliopistosta.
Muistisairauteen sairastuneet ihmiset kaipaavat arvostavaa kohtelua, turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuutta säilyttää oma identiteettinsä arjen haasteista huolimatta. Tutkimukseen osallistuneet kuvasivat tarvetta tulla kohdatuiksi yksilöinä, ei sairautensa kautta, ja jatkaa mielekkäitä roolejaan, ihmissuhteitaan ja harrastuksiaan. Turvallisuus, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään korostuivat vahvasti.
Tukea tarvitaan koko sairauden ajan
Tutkimus tunnisti psykososiaalisia tarpeita, joita ei juurikaan ole aiemmin nostettu esiin. Haastatellut muistisairauteen sairastuneet ihmiset esimerkiksi korostivat toivon merkitystä arjessa sekä tarvetta tulla aidosti kuulluksi ja emotionaalisesti ymmärretyksi.
Tulokset myös korostavat, että psykososiaaliset tarpeet ovat dynaaminen, muuttuva ja tilannesidonnainen verkosto. Lisäksi ne näyttelevät tärkeää roolia sairauden eri vaiheissa. Siksi muistisairauteen sairastuneiden psykososiaalisten tarpeiden ja niissä tapahtuvien muutosten huomioinnin tulisi olla osa sairastuneiden kokonaisvaltaista tukea koko sairauden ajan.
– Tietoisuus muistisairauteen sairastuneen ihmisen psykososiaalisista tarpeista, niiden tunnistaminen sekä pyrkimys aitoon ymmärrykseen ovat välttämättömiä lähtökohtia muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvoinnin tukemiselle, Heitto toteaa.
Viime vuosina muistisairauteen sairastuneiden ihmisten roolia tieteellisessä tutkimuksessa on korostettu yhä enemmän. Sairastuneiden omien kokemusten tutkiminen ja huomioiminen palvelujen kehittämisessä on keino vahvistaa laadukkaampia ja aidosti tarpeeseen vastaavia palvelurakenteita.
Tutkimusartikkeli:
Heitto, M., Kulmala, J., Pirhonen, J. & Aaltonen, M. (2026). “I want everything to be discussed honestly” – home-dwelling people living with dementia negotiating their psychosocial needs. International Journal of Ageing and Later Life, 2026. doi: 10.3384/ijal.1652-8670.5984.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Väitöskirjatutkija Mari Heitto
mari.heitto@tuni.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Voiko digitalisaatio parantaa mielenterveyttä? DIGIMENT-hankkeelle kuuden miljoonan euron rahoitus11.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat nopeasti tapoja, joilla ihmiset oppivat, käyttävät palveluita ja hakevat apua. Tampereen yliopiston johtamassa DIGIMENT-tutkimuskonsortiossa selvitetään, miten digitaalisia ympäristöjä voidaan hyödyntää mielenterveyden edistämisessä, ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon kehittämisessä.
Mobiilipeli aktivoi kaupunkilaiset suojelemaan uhanalaista perhosta Tampereella8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalassa toteutettu INNATURE-luontopeli on päättynyt. Kesän aikana kaupunkilaiset etsivät ja kuvasivat Crowdsorsa-mobiilipelin avulla metsäapilaa, joka on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin ravintokasvi. Pelaajat tekivät alueelta yhteensä noin 85 havaintoa apilan kasvupaikoista. He osallistuivat peliin vapaaehtoisesti ilman rahallista palkkiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme