Korkein hallinto-oikeus alensi Pirhan seuraamusmaksua ikäihmisten asumispalvelujen yksilöhankinnoista
18.6.2026 12:38:43 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus (KHO) alensi Pirkanmaan hyvinvointialueelle määrätyn seuraamusmaksun 500 000 eurosta 200 000 euroon. KHO perusteli päätöstään sillä, että hyvinvointialueen tavoitteena oli toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään.
Pirkanmaan hyvinvointialue hankki alkuvuodesta 2025 ikäihmisten ympärivuorokautisia asumispalveluja yksilöhankinnoilla, jotta iäkkäiden asiakkaiden ei olisi tarvinnut vaihtaa asumispalvelupaikkaa kilpailutuksen tulosten vuoksi. Hyvinvointialue noudatti tässä vanhuspalvelulakia, jonka 14 §:n mukaan iäkkään henkilön pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyys on turvattava, jollei järjestelyä ole aiheellista muuttaa hänen toivomuksensa tai palvelutarpeen muutoksen perusteella. Hyvinvointialueella oli jokaiselle asiakkaalle myös ajantasaiset, lain edellyttämät toimintakykyarviot (RAI), joiden perusteella asiakkaiden palvelutarpeissa ei ollut tapahtunut muutoksia.
Yksilöhankinta katsottiin markkinaoikeudessa hankintalain vastaiseksi. Markkinaoikeuden yksilöhankintaa koskevan tulkinnan perusteella hyvinvointialueelle määrättiin 500 000 euron seuraamusmaksu marraskuussa 2025. Hyvinvointialue haki päätökseen muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
KHO ei muuttanut markkinaoikeuden päätöstä, mutta perusteli seuraamusmaksun alentamista hyvinvointialueen pyrkimyksellä noudattaa lakisääteisiä velvoitteitaan ja suorahankintojen rajoittamisella vain välttämättömään.
– Pirkanmaan hyvinvointialue on noudattanut tässä tarkasti vanhuspalvelulakia ja sen vaatimuksia, joten odotimme markkinaoikeuden päätöksen kumoamista. Toisaalta maksun alentamiseen olemme tyytyväisiä. Summan pienentäminen kertoo siitä, että hyvinvointialueen pyrkimys toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään on ymmärretty, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Pirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kehitysvammaisten terveyspalvelut uudistuvat Pirkanmaalla – kehitysvammapoliklinikka keskittyy vaativaan hoitoon12.8.2026 15:09:52 EEST | Tiedote
Kehitysvammaisten asukkaiden terveyspalvelujen painopistettä siirretään erityispalveluista peruspalveluihin ensi vuoden alusta alkaen Pirkanmaan hyvinvointialueella. Jatkossa etenkin lievästi kehitysvammaisia asiakkaita hoidetaan sosiaali- ja terveysasemilla. Kehitysvammapoliklinikka keskittyy vaativaan hoitoon ja erityisosaamista tarvitseviin asiakkaisiin.
Aluehallitus hyväksyi jaostojen työn kehittämisraportin ja jätti hallintosääntömuutokset pöydälle10.8.2026 12:07:15 EEST | Tiedote
Hallitus päätti maanantaina, että Sastamalassa sijaitsevan Niittyvillan ikäihmisten yhteisöllisen asumisen yksikön toiminta päättyy. Sastamalaan valmistuu uusi korvaava yksikkö syksyllä. Aluehallitus hyväksyi maanantaina myös jaostojen kehittämistyön raportin mutta jätti hallintosäännön muutosesitykset pöydälle.
Toisen asteen opiskelijoiden terveystarkastuksiin on tulossa muutoksia10.8.2026 10:52:33 EEST | Tiedote
Syyskuusta 2026 alkaen opiskeluterveydenhuollossa otetaan käyttöön digitaalinen terveyskysely toisen asteen opintoja aloittaville opiskelijoille. Lisäksi vuoden 2027 alusta opiskeluterveydenhuollon terveystarkastukseen yhdistetään oppivelvollisilla kutsuntojen ennakkoterveystarkastus.
Tays uudistamisohjelmassa siirrytään toteutusvaiheeseen – Kaupin yliopistollisen sote-aseman investoinnista päätetään syksyn aikana6.8.2026 16:21:01 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaosto käsittelee Tays uudistamisohjelman yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan sopimuksen hyväksymistä ja toteutusvaiheen käynnistämistä sekä Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman investointipäätöstä 11. elokuuta. Konserni- ja toimitilajaosto myös päättää kokonaisuuksien etenemisestä aluehallituksen päätöksentekoon.
Vesirokkorokote nyt maksutta kaikille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa6.8.2026 11:37:11 EEST | Tiedote
Kansallinen rokotusohjelma laajeni elokuun alussa: nyt vesirokkorokotetta tarjotaan kaikille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta vesirokkorokotusta. Aiemmin vesirokkorokotetta on tarjottu osana kansallista rokotusohjelmaa vuonna 2006 tai sen jälkeen syntyneille. Sitä ennen joillekin lapsille rokote on annettu omakustanteisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme