Helmareiden MM-jatkokarsintojen otteluparit arvottu
18.6.2026 14:12:30 EEST | Suomen Palloliitto | Tiedote
MM-jatkokarsintojen otteluparit arvottiin torstaina Nyonissa Sveitsissä.

Helmarit kohtaa jatkokarsintojen ensimmäisellä kierroksella Serbian. Mikäli Suomi voittaa kaksiosaisen otteluparin, toisella kierroksella vastaan asettuu voittaja otteluparista Valko-Venäjä – Italia.
Suomi on jatkokarsinnoissa sijoittamaton joukkue, joten Helmarit aloittaa ensimmäisen kierroksen ja mahdollisen toisen kierroksen kotikentällä.
Serbia jäi MM-karsintojen lohkovaiheessa A-liigan lohkossaan neljänneksi. Suomi ja Serbia kohtasivat viime vuonna UEFA Nations Leaguen B-liigassa – Serbia otti tuolloin lohkovoiton voitettuaan Helmarit 1–0 kotikentällään ja noustuaan 1–1-tasapeliin Helsingissä.
Suomi on FIFA-rankingissa sijalla 24 ja Serbia sijalla 35. Päävalmentaja Marko Saloranta oli suhteellisen tyytyväinen arpaonneen tuoreeltaan arvonnan jälkeen.
– Ensimmäisellä kierroksella oli kolme mahdollista vastustajaa, jotka olisin ottanut mieluummin kuin Serbian. Loppuvaiheessa ensimmäisen kierroksen arvontaa tarjolla oli kuitenkin vain tosi kovia maita – siinä mielessä Serbia on meille ihan ok arpa.
Mikäli Serbia kaatuu, uskoo päävalmentaja Suomen kohtaavan Italian.
– En usko, että tapahtuu sellaista ihmettä, jossa Valko-Venäjä pystyy kiusaamaan Italiaa kahdessa ottelussa. Italia on EM-kisojen välieräjoukkue ja äärettömän kova jengi. Pelasimme heitä vastaan EM-karsinnoissa samassa lohkossa, voitimme Helsingissä ja vieraissa hävisimme selkeästi.
Unelma Suomen ensimmäisestä aikuisten MM-kisapaikasta elää vahvasti myös torstain arvonnan jälkeen.
– Karsintojen alussa unelmamme ja tavoitteenamme oli mennä MM-kisoihin. Se on yhä elossa ja mielestäni realismia. Vastustajat ovat haastavat, mutta näen, että meillä on mahdollisuudet mennä tuosta jatkoon. Sitä kohti lähdemme nyt valmistautumaan.
Ensimmäinen kierros pelataan 7.–13.10.2026 ja toinen kierros 26.11.–5.12.2026. Suomen ensimmäisen kierroksen otteluiden ajankohdista, pelipaikoista ja lipunmyynnistä tiedotetaan myöhemmin.
Jatkokarsintojen toisen kierroksen otteluparien seitsemän parhaiten sijoitettua voittajaa saa paikan Brasiliassa kesällä 2027 pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Huonoiten sijoitetun voittajan pelit jatkuvat vielä maanosaliittojen välisissä jatkokarsinnoissa, jotka pelataan helmikuussa 2027.
Lisätiedot:
SUOMEN PALLOLIITTO
Taru Nyholm, viestintäjohtaja
0400 425241
taru.nyholm@palloliitto.fi
SUOMEN PALLOLIITTO
Roope Kuisma, tiedottaja
040 729 8473
roope.kuisma@palloliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Huuhkajien maanantain Teams-infossa Jukkola ja Suhonen21.9.2026 09:01:32 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa UEFA Nations Leaguen C-liigassa San Marinon, Valko-Venäjän ja Albanian.
Naisten futsalmaajoukkue nimetty EM-karsintojen Elite Roundille19.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Naisten futsalmaajoukkue on nimetty lokakuun alussa Portugalissa pelattavaan EM-karsintojen Elite Round -turnaukseen. Suomi kohtaa turnauksessa Tšekin, Hollannin ja Portugalin.
Huuhkajien mediaohjelma 21.–26.9.202619.9.2026 13:01:27 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa UEFA Nations Leaguen C-liigassa San Marinon, Valko-Venäjän ja Albanian.
Akkreditointi Helmareiden MM-jatkokarsintaotteluun Serbiaa vastaan (9.10.)18.9.2026 17:01:01 EEST | Tiedote
Suomi saa MM-jatkokarsintojen ensimmäisellä kierroksella vastaansa Serbian Tampereella (9.10.) ja Stara Pazovassa (13.10.).
TOISTOI siirtyy Suomen Palloliiton omistaman Maajoukkueen verkkokaupan (Fanimo Oy) omistukseen - Maajoukkueen verkkokauppa ja IlariPro yhteistyöhön18.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen jalkapallobrändi TOISTOI siirtyy uuteen vaiheeseen osana Suomen Palloliiton omistamaa Maajoukkueen verkkokauppaa. TOISTOI:n perustaja Ilari Hakala (IlariPro) jatkaa aktiivisesti mukana brändin ja sen tuotteiden kehittämisessä. Lisäksi Maajoukkueen verkkokauppa ja Ilari Hakala ovat sopineet pitkäaikaisesta markkinointiyhteistyöstä tavoitteena myös muiden Maajoukkueen verkkokaupan brändien vahvistaminen sekä lisäarvon tuottaminen Maajoukkueen verkkokaupan monipuolisille kohderyhmille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme