Raaheen uusi S-market – entinen Prisma-kiinteistö uudistuu
25.6.2026 13:13:45 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden S-marketin avaamista Raahen keskustaan, entisen Prisma-kiinteistön tiloihin. Hanke etenee vaiheittain, ja rakennustyöt voivat alkaa rakennusluvan varmistuttua. Investoinnin arvo on arviolta noin 5 miljoonaa euroa.

Tavoitteena avata uusi S-market alkukesästä 2027
Entisen Raahen Prisman kiinteistössä on aloitettu vanhan rakennusosan tyhjennys ja valmistelutyöt. Suunnitelman mukaan 1960–70-luvuilla rakennettu osa tultaisiin purkamaan, kun taas vuonna 2007 valmistunut uudempi osa säilyisi ja sitä hyödynnetään tulevassa ratkaisussa.
Uuden suunnitelman mukaan S-marketin myymälä tulee sijoittumaan entisen Prisma-kiinteistön nykyisiin tiloihin. Myymälän pinta-ala tulee olemaan noin 1 700 neliömetriä, josta myyntialuetta on yli 1 200 neliötä. Vanhan rakennusosan tilalle toteutettaisiin logistiikka-alue ja lastauslaiturit, joilla parannettaisiin päivittäistavarakaupan toimivuutta ja sujuvuutta.
– Raahelaisilla on paljon odotuksia palveluiden kehittämisen suhteen ja uudella S-marketilla haluamme vastata keskusta-alueella asuvien ja työskentelevien asiakkaidemme arjen tarpeisiin, sanoo ryhmäpäällikkö Tarmo Kokkola.
Vaikutukset ympäristöön ja arkeen
Rakennusluvan varmistuttua kiinteistössä tehtävät työt aloitetaan suunnitelmien mukaisilla purkutöillä. Työmaa voi aiheuttaa tilapäistä melua, pölyä ja liikennejärjestelyjen muutoksia. Urakassa tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.
– Pyrimme luonnollisesti siihen, että työmaasta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa rakennuksen ulkopuolelle. Työmaan vaikutukset arvioidaan ja pyritään minimoimaan erityisen hyvin erityisesti kesän tapahtumien, kuten Pekanpäivien aikana, Kokkola kertoo.
Liiketiloja myös muille toimijoille
S-marketin lisäksi kiinteistöön tulee vuokratiloja myös muille toimijoille. Liikepaikoista kiinnostuneet toimijat voivat olla yhteydessä Osuuskauppa Arinan liikepaikkapäällikkö Anne Niemeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarmo KokkolaryhmäpäällikköOsuuskauppa Arina, marketkauppa
Puh:+358 44 788 5693tarmo.kokkola@sok.fiAnne NiemiliikepaikkapäällikköOsuuskauppa Arina
Puh:+358 44 788 6209anne.niemi@sok.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Kauppakeskus Valkeaan suunnitellaan merkittävää uudistusta27.6.2026 09:00:08 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkeassa suunnitellaan laajaa uudistusta Kesäkadun varrella sijaitsevaan, aiemmin City-talona tunnettuun kiinteistönosaan. Alueelle on suunnitteilla uusi ravintolamaailma.
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme