Turvallinen ja yhdenvertainen kunta on meidän jokaisen oikeus - Kuntaliitto tukee ylpeänä Prideä
22.6.2026 10:18:47 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Läpi kesän eri puolilla Suomen kuntia ja kaupunkeja juhlitaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa Pride-menoin paraateista konsertteihin. Pride muistuttaa meitä siitä, kuinka jokaisella meillä on oikeus olla oma itsemme – tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaasti esimerkiksi taustasta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

– Pridestä ensimmäisenä sanana mieleeni tulee ylpeys. Ylpeys siitä, mitä itse kukin meistä on. Toisaalta myös ylpeys olla siinä yhteisössä, kuten omassa kunnassaan, juuri sellaisena kuin on! toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen.
Kunnat ovat arjen lähiyhteisöjä, joissa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa rakennetaan päivittäin teoin, kohtaamisin ja päätöksin. Nämä arvot näkyvät vahvasti niin kunnan palveluissa kuin henkilöstössäkin. Yhdenvertainen kunta on meidän kaikkien etu, ja sen eteen tehtävä työ kuuluu jokaiselle vuoden jokaisena päivänä.
– Kunnilla on erinomaiset mahdollisuudet ottaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt huomioon esimerkiksi rekrytoinneissa. Me rekrytoimme kuntiin tuhansia työntekijöitä vuosittain, ja silloin on äärimmäisen tärkeää, että jokaisella meistä on tasavertaiset mahdollisuudet tehtäviin pyrkiessä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kertoo.
– Säännöllisin väliajoin meidän kannattaa tarkastaa, miten me olemme näissä tavoitteissa onnistuneet esimerkiksi yhdenvertaisuussuunnitelmissa, ja olemmeko aidosti rekrytoineet monenlaisia ihmisiä henkilöstöön. Monet asiat ovat toki myös yksityisasioita, ja siksi ne eivät saa ainakaan negatiivisesti vaikuttaa siihen, ketä me valitsemme, Karhunen jatkaa.
Pride ei ole pelkkää juhlaa
Vaikka Pride on lähtökohtaisesti ylpeyden juhla ja paraateissa loistaa onnellinen tunnelma, se on myös protesti yhdenvertaisemman ja tasa-arvoisemman maailman eteen. Pride on vahva huuto heidän puolestaan, jotka jäävät yhteiskunnassamme syrjään.
– Samaan aikaan kun juhlimme yhteisöllisyyttä, historiaa ja ihmisoikeuksien puolesta käytyä kamppailua, joudumme myös kestämään kokonaisen kuukauden ajan voimistuvaa vihaa. Ihmiset kokevat voivansa vapaasti kirjoittaa loukkaavia kommentteja, levittää ennakkoluuloja tai vähätellä kamppailuamme. Ja se sattuu, Kuntaliiton kehittämispäällikkö Oscar Ohlis kirjoittaa blogissaan.
Siksi me Kuntaliitossa kannustamme jokaista puuttumaan häirintään ja epäasialliseen kohteluun niin internetin keskustelupalstoilla kuin arkipäiväisissä kohtaamisissa.
Me jokainen voimme tehdä oman osamme sen eteen, että jokaisella on asuinpaikasta riippumatta turvallinen ja hyväksytty olo.
Turvallinen ja yhdenvertainen kunta on meidän jokaisen oikeus.
Oscar Ohlisin blogi löytyy kokonaisuudessaan Kuntaliiton verkkosivuilta.
Lisätiedot ja haastattelut
Oscar Ohlis
Kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
+358 50 409 6010, oscar.ohlis@kuntaliitto.fi
Minna Karhunen,
Toimitusjohtaja, Kuntaliitto
+358 9 771 2000, minna.karhunen@kuntaliitto.fi
Susanna Huovinen,
Varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto
+358 9 771 2006, susanna.huovinen@kuntaliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuntaliiton mediapalvelupuhelin
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia mediapalvelupuhelinnumerossa arkisin kello 9-16.
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Fem lösningar för att utveckla yrkesutbildningen12.8.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet, AMKE, EOL, SAJO och Sivista som representerar anordnare av yrkesutbildning presenterar i sina gemensamma mål inför riksdagsvalet fem lösningar för att utveckla yrkesutbildningen under nästa regeringsperiod.
Viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi12.8.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavat AMKE, EOL, Kuntaliitto, SAJO ja Sivista esittävät yhteisissä eduskuntavaalitavoitteissaan viisi ratkaisua ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi seuraavalle hallituskaudelle.
Kuntajohtajat arvioivat kuntien uudistamisen ratkaisuvaihtoehtoja: yhteistyölle vihreää valoa11.8.2026 12:48:07 EEST | Tiedote
Suomen kuntajohtajat suhtautuvat myönteisesti yhteistyön lisäämiseen, mutta eivät innostu kuntaliitoksista, selviää Kuntaliiton kyselystä, johon vastasi 185 kuntajohtajaa eri puolilta Suomea.
Enkät: Småbarnspedagogiken gratis för mer än hälften – förändringen syns redan i kommunernas vardag10.8.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Mer än hälften av kunderna inom småbarnspedagogiken betalar inte längre någon avgift på basis av sina inkomster. Enligt en färsk enkät av Kommunförbundet beror förändringen på de senaste årens ändringar i klientavgiftslagen och de höjda inkomstgränserna. Samtidigt har kommunernas egen avgiftspraxis hållits nästan oförändrad. Det finns dock stora skillnader mellan landskapen. I Södra Savolax togs ingen avgift ut av 67,3 procent av kunderna på basis av deras inkomster, medan motsvarande andel i Nyland var 47,4 procent.
Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua – muutos näkyy jo kuntien arjessa10.8.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan. Maakuntien välillä erot ovat kuitenkin suuria. Etelä-Savossa asiakasmaksua ei peritty tulojen perusteella 67,3 prosentilta asiakkaista, kun Uudellamaalla vastaava osuus oli 47,4 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme