Kymenlaakson päivystyksissä juhannus jatkuu edelleen
22.6.2026 11:06:58 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote
Juhannuksen aikaan 18.–21.6.2026 Kymenlaakson keskussairaalan ja Ratamokeskuksen päivystyksissä hoidettiin yhteensä miltei tuhat potilasta.

Ylihoitaja Riku Lamposaari kertoo, että meno ympärivuorokautisissa päivystyksissä Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa ja Kouvolan Ratamokeskuksessa on ollut juhannukselle tavanomainen. Potilaita oli ajalla 18.–21.6.2026 yhteensä 983. Määrä on kutakuinkin sama kuin viime vuonna, jolloin potilaita hoidettiin 997. Päivät olivat vaihtelevia: Kymenlaakson keskussairaalassa vilkkain päivä oli juhannusaatto 136 potilaalla, kun taas Ratamokeskuksessa oli sunnuntaina jopa 139 potilasta.
– Pelkällä potilasmäärällä ei kiirettä voi kuitenkaan aina mitata, koska käytännössä joka päivä esiintyi ruuhkapiikkejä myös pienemmillä vuorokausiluvuilla, Lamposaari sanoo.
Tulosyissä korostuivat tänä juhannuksena erilaiset puremat.
– Perjantain ja sunnuntain välillä hoidettiin jopa 20 purematapausta. Kuusi niistä oli käärmeen ja loput pääasiassa koiran puremia, myös kissat olivat parissa tapauksessa syyllisiä ja muitakin puremavammoja oli. Tietty eläimet purevat muulloinkin, mutta mökkeillessä esimerkiksi kyyn voi kohdata useammin. Nelijalkaiset taas eivät arvosta humalaista härnäämistä, Lamposaari sanoo.
Muutoin päivystyksissä hoidettiin tavallisten sairastumisten rinnalla tyypillisiä vapaa-ajan tilanteisiin liittyviä vammoja: haavoja, kaatumisia ja muita tapaturmia. Myös väkivaltatilanteisiin liittyviä käyntejä oli jonkin verran.
– Suurin osa päivystyskäynneistä liittyi kuitenkin samoihin syihin kuin muulloinkin eli esimerkiksi hengitystieinfektiot, vatsa- ja rintakivut ja hengenahdistukset toivat meille potilaita, Lamposaari toteaa.
– Toki pari juhannukselle hyvin perinteistä ongenkoukkua jossain päin kroppaa jumissa löytyi myös.
Juhannuksen aika on kiireistä myös ensihoidossa. Torstain ja sunnuntain välillä Kymenlaakson hyvinvointialueen ensihoito suoritti keskimäärin 72 tehtävää vuorokautta kohden. Tehtävät painottuivat tavallista enemmän saaristoon ja mökkialueille, mikä lisäsi virka-avun tarvetta erityisesti venekaluston osalta. Valtaosa ensihoidon tehtävistä liittyi tavanomaisiin äkillisiin sairastumisiin. Juhannusliikenne sujui ensihoidon näkökulmasta rauhallisesti.
Yhteys Päivystysapuun 116117 kannattaa arkena ja pyhänä
Lamposaaren mukaan päivystyksessä juhannus ei tavallisesti pääty sunnuntaihin.
– Aulaan aamulla tulleet potilaat antavat jo viitteitä, että maanantaista tulee odotetun vilkas. Juhannuksen vieton takia avun hakemista voidaan viivyttää, ja usein päivystykseen saavutaan vasta alkuviikosta pää jo vähän kainalossa.
– Neuvo on, että viikonloppuna ja pyhinä kannattaa aina ottaa Päivystysapuun 116117 yhteyttä ja mieluummin liian ajoissa. Sieltä kyllä annetaan hyvät ohjeet, mitä tehdä ja ohjataan tarvittaessa päivystykseen.
Juhannuksena Päivystysapuun 116117 otettiin Kymenlaaksossa yhteyttä yhteensä 1176 kertaa. Jopa 52 prosenttia yhteyttä ottaneista sai avun jo puhelimessa tai chatissa eikä heidän tarvinnut lähteä sairaalaan. Tänä juhannuksena yleisimpiä syitä ottaa yhteyttä Päivystysapuun olivat erilaiset infektio-oireet, vatsaoireet, tuntemukset rinnassa, eläinten puremat ja hengenahdistus.
Päivystysapuun 116117 otetaan yhteyttä silloin, kun harkitaan lähtöä sairaalan päivystykseen. Päivystysapu palvelee puhelimessa p. 116117 vuorokauden ympäri ja Oma Kymenlaakson chatissa joka päivä kello 8–20. Hätätapauksessa soitetaan aina 112.
Akuuttipalveluiden ja Päivystysavun 116117 juhannus lukuina
Kymenlaakson keskussairaalan päivystys
Ajalla 18.–21.6.2026 oli yhteensä 480 potilasta.
- Torstaina 18.6. potilaita oli 105.
- Perjantaina 19.6. potilaita oli 136.
- Lauantaina 20.6. potilaita oli 123.
- Sunnuntaina 21.6. potilaita oli 116.
Ratamokeskuksen päivystys
Ajalla 18.–21.6.2026 oli yhteensä 503 potilasta.
- Torstaina 18.6. potilaita oli 116.
- Perjantaina 19.6. potilaita oli 117.
- Lauantaina 20.6. potilaita oli 131.
- Sunnuntaina 21.6. potilaita oli 139.
Ensihoito
Ajalla 18.–21.6.2026 oli yhteensä 290 tehtävää.
Päivystysapu 116117
- Ajalla 18.–21.6.2026 yhteensä 1057 puhelinsoittoa
- Ajalla 18.–21.6.2026 yhteensä 119 chat-kontaktia.
Yhteyshenkilöt
Riku Lamposaari
ylihoitaja, akuuttipalvelut
riku.lamposaari@kymenhva.fi
p. 040 4898 369
Kimmo Salmiotulosaluejohtaja, vastuuylilääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 4884 627kimmo.salmio@kymenhva.fiKuvat

Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Ensimmäiset omalääkärit ja omahoitajat aloittavat Kymenlaaksossa syyskuussa7.8.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Omalääkärimallin käyttöönotto etenee Kymenlaakson hyvinvointialueella. Ensimmäiset omalääkärit ja omahoitajat nimetään syyskuussa 2026 Haminan ja Kotkansaaren terveysasemille.
Kymenlaaksossa alkaa uusia hyvinvointiryhmiä yli 60-vuotiaille6.8.2026 15:08:59 EEST | Tiedote
Aivoterveysryhmissä ja Hyvän olon polku -ryhmissä saa tukea aivoterveyteen, hyvinvointiin ja terveellisiin elämäntapoihin yhdessä muiden kanssa.
Aluehallitus päätti yhteistoimintaneuvotteluista ja vahvisti hyvinvointialuejohtajan virkavalinnan4.8.2026 11:09:19 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 4.8.2026. Kokouksen asioina olivat muun muassa yhteistoimintaneuvotteluiden eli yt-neuvotteluiden aloittaminen hyvinvointialueella sekä uuden hyvinvointialuejohtajan virkavalinnan vahvistaminen ja johtajasopimuksen hyväksyminen.
Yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämistä hyvinvointialueella esitetään aluehallitukselle 4.8.202630.7.2026 12:16:39 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvotteluiden eli yt-neuvotteluiden käynnistämistä Kymenlaakson hyvinvointialueella käsitellään aluehallituksen kokouksessa tiistaina 4.8.2026.
Alijäämien kattamiselle ei vielä myönnetty lisäaikaa − arviointimenettely keskeinen peruste2.7.2026 14:55:09 EEST | Tiedote
Valtionvarainministeriö on tehnyt kielteisen päätöksen Kymenlaakson hyvinvointialueen hakemukselle alijäämien kattamisen määräajan pidentämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme