KEHA-keskus

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskuksen) yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

24.6.2026 09:00:00 EEST | KEHA-keskus | Tiedote

Jaa

KEHA-keskuksen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden perusteella työnantaja arvioi joutuvansa irtisanomaan yhteensä 71 henkilöä.

KEHA-keskuksessa aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä toukokuun alussa. Neuvotteluesityksen mukaan yt-neuvottelut olisivat voineet johtaa enimmillään 88 henkilön irtisanomiseen. Neuvotteluiden myötä irtisanomisten määrää saatiin vähennettyä ja työnantaja arvioi neuvotteluiden jälkeen joutuvansa irtisanomaan yhteensä 71 henkilöä. Irtisanomisista kohdentuu 2 yleishallinnon tehtäviin ja 69 TEM-hallinnonalan tehtäviin.

Neuvottelut käytiin valtion yt-lain säännösten mukaisesti. Neuvotteluvelvoite katsottiin täytetyksi, mutta neuvottelut päättyivät erimielisinä. Työnantajan selvitys on annettu henkilöstöjärjestöjen JUKO ry:n, Pro ry:n ja JHL ry:n edustajille.

Yhteistoimintaneuvottelujen taloudellinen peruste liittyy valtion tuottavuusohjelman mukaisiin säästötoimenpiteisiin, minkä vuoksi viraston toimintaa tulee muutoin kuin tilapäisesti sopeuttaa vastaamaan käytettävissä olevaa toimintamenomäärärahaa. KEHA-keskuksessa on kesästä 2024 lukien pyritty vastaamaan valtion tuottavuusohjelman alaisiin virastojen toimintamenomäärärahojen vähennyksiin toteuttamalla suunnitelmien mukaisia sopeuttamis- ja säästötoimenpiteitä. Jo toteutetuista toimenpiteistä huolimatta KEHA-keskuksen toimintamenomäärärahat eivät kuitenkaan riitä menojen kattamiseen enää vuonna 2027 nykyisellä kulurakenteella ja jo toteutetuilla toimenpiteillä ja suunnitelmilla. Yhteistoimintaneuvottelujen peruste on sekä taloudellinen että tuotannollinen, koska kulurakenteen sopeuttaminen ja toimintakyvyn turvaaminen edellyttää myös muutoksia mm. tehtäviin, toimintoihin ja resurssien uudelleen järjestelyyn.

Yhteistoimintaneuvottelut on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on käyty 21.4.2026 päättyneet kaikkien elinvoimakeskusten ja Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut. Toisessa vaiheessa on käyty 17.6.2026 päättyneet virastokohtaiset yhteistoimintaneuvottelut KEHA-keskuksessa.

Työnantaja tukee irtisanottavia ja työyhteisöä muutoksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto, joka tukee työllisyyttä, kotoutumista, digitalisaatiota ja tiedolla johtamista. KEHA-keskus vastaa myös elinvoimakeskusten kehittämis- ja hallintopalveluista. Lisäksi viraston erillisyksikkönä toimii Siviilipalveluskeskus ja muita erityistehtäviä ovat esimerkiksi virastoille tarjottavat tietojärjestelmät sekä maksatukseen ja valtionapuihin liittyvät tehtävät.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus

Antalet arbetslösa fortsatte att öka, men minskade i Österbotten20.10.2026 08:02:24 EEST | Pressmeddelande

I kommunernas sysselsättningstjänster fanns det i slutet av september 324 900 arbetslösa arbetssökande, vilket var 5 procent (16 000 personer) fler än i september året innan. Även antalet personer inom den utgivande arbetslösheten ökade med 5 procent. Antalet arbetslösa ökade i alla landskap utom i Österbotten, där det minskade med 4 procent. Uppgifterna framgår av den färska Sysselsättningsöversikten från Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret).

Työttömyys kasvoi edelleen, Pohjanmaalla kääntyi laskuun20.10.2026 08:02:24 EEST | Tiedote

Kuntien työllisyyspalveluissa oli syyskuun lopussa 324 900 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 5 prosenttia (16 000 henkilöä) enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Myös laaja työttömyys kasvoi 5 prosenttia. Työttömien määrä lisääntyi kaikissa muissa maakunnissa paitsi Pohjanmaalla, jossa se laski 4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) tuoreesta Työllisyyskatsauksesta.

Unemployment Continued to Rise, but Declined in Ostrobothnia20.10.2026 08:02:24 EEST | Press release

At the end of September, there were 324,900 unemployed jobseekers registered with municipal employment services, which was 5 per cent (16,000 persons) more than in September of the previous year. Broad unemployment also increased by 5 per cent. The number of unemployed people increased in all regions except Ostrobothnia, where it fell by 4 per cent. The figures are presented in the latest Employment Bulletin published by the Employment, Development and Administration Centre (KEHA Centre).

UF-centret inleder samarbetsförhandlingar15.10.2026 08:58:59 EEST | Pressmeddelande

Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret) har 14 oktober 2026 gett ett förhandlingsförslag till personalorganisationerna om inledande av samarbetsförhandlingar av produktionsorsaker. Behovet av att anpassa UF-centrets verksamhet grundar sig på de uppgifter som föreslås bli nedlagda och kan kräva en minskning av antalet anställda som avlönas med omkostnadsanslag med högst 26 årsverken. Samtidigt förhandlar man också om hur överföringen av uppgifter till livskraftscentralen i Nyland och Business Finland Ab ska genomföras.

KEHA-keskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut15.10.2026 08:58:59 EEST | Tiedote

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on 14.10.2026 antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta tuotannollisista syistä. KEHA-keskuksen toiminnan sopeuttamistarve perustuu lakkautettaviksi esitettyihin tehtäviin ja voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 26 henkilötyövuodella. Samalla neuvotellaan myös tehtäväsiirtojen toteutuksesta Uudenmaan elinvoimakeskukseen ja Business Finland Oy:öön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye