Kotitaloudet ohjaavat sähkönkäyttöään aikaisempaa enemmän — säästöt innostavat
23.6.2026 13:38:06 EEST | Energiateollisuus ry | Tiedote
Jopa neljännes kotitalouksista ajoittaa sähkönkäyttöään halvimpiin ajankohtiin. Samalla entistä useampi ilmoittaa, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n teettämästä Sähkömarkkinat 2026 -tutkimuksesta.
Sähkön hinta vaihtelee voimakkaasti sähkömarkkinoilla. Ehkä juuri siksi kotitalouksista 24 prosenttia ajoittaa sähkönkäyttöään hinnan mukaan, koska tarjolla on selvää säästöä. Viime vuonna toteutetun tutkimukseen mukaan käyttöään ohjasi 22 prosenttia.
Samaan aikaan entistä useampi kertoo, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta.
— Kotitalouksien käyttäytyminen on merkki oppimisesta. Enemmän sähköä käyttävät saavat ohjaamisesta selvän taloudellisen hyödyn, mutta kaikille sähkönkäyttäjille ajoittamisesta ei ole vastaavaa hyötyä. Tämä on hyvä tiedostaa, toteaa Energiateollisuus ry:n johtaja Pekka Salomaa.
Tutkimuksen mukaan yli 5000 kilowattituntia vuodessa käyttävistä kotitalouksista kolmannes ohjaa sähkönkäyttöään. Suurin osa kotitalouksista käyttää kuitenkin sähköä vuoden aikana tätä vähemmän. Omakotitaloasukkaat ovat selvästi muita innostuneempia ajoituksen tarjoamista hyödyistä.
Sähkönkäyttöä ohjaavat laitteet ja apuvälineet kiinnostavat kotitalouksia entistä enemmän. Vastaajista 70 prosenttia kertoo hankkineensa apuvälineitä tai harkitsevansa niiden hankkimista. Vuosi sitten näin kertoi 58 prosenttia vastanneista.
Salomaa huomauttaa, että samalla sähkön markkinahintaa seuraavien sähkösopimusten suosio on singahtanut nousukiitoon. Muutos tapahtui sähkön hintakriisin seurauksena vuosina 2022–2023 ja on vahvistunut vuosi vuodelta.
— Moni suomalainen on oppinut, että rahaa säästyy olemalla aktiivinen.
Energiansäästö nousi kärkeen
Tutkimuksen mukaan energiansäästö kiinnostaa kotitalouksia tällä hetkellä kaikkein eniten. Enemmän kuin sähkönkäytön seuranta tai kulutusjoustot.
— Alkuvuoden poikkeuksellisen kallis sähkö ja kylmä talvi kasvattivat sähkölaskua. Tämä saattoi lisätä mielenkiintoa energiansäästöä kohtaan, arvelee Energiateollisuus ry:n asiakkuuksista vastaava johtava asiantuntija Riina Heinimäki.
Energiayhteisöt, eli sähkön tuottaminen yhdessä naapurien kanssa, kiinnostaa vain pientä osaa vastaajista. Sähkön tuottaminen omilla aurinkopaneeleilla tai sähkön varastointi kiinnostavat selvästi enemmän.
Sähköautoa käyttää tai sen hankintaa harkitsee jo 40 prosenttia kotitalouksista. Viime vuonna näin kertoi 29 prosenttia vastanneista.
Verkkopalvelumaksujen taustat yhä epäselviä
Kotitaloudet eivät vieläkään tiedä, mihin kaikkeen sähköverkkoyhtiöt käyttävät verkkopalvelumaksuista saatavat tulot. Kyselyyn vastanneista suurin osa kuitenkin tunnisti sen, että verkkopalvelumaksuja käytetään sähköverkkojen rakentamisesta, ylläpidosta, kehittämisestä ja huollosta aiheutuvien kulujen kattamiseen. Verkkoyhtiöiden asiakaspalvelun, laskutuksen, mittausten, vikojen korjaamisen tai muiden sähköverkon toiminnan kannalta välttämättömien toimintojen rahoittaminen sen sijaan jäi tunnistamatta monelta.
— Kotitalouksien tietoisuus verkkopalvelumaksujen muodostumisesta näyttää vuosien mittaan kasvaneen. Viestinnälle on kuitenkin edelleen selvä tarve, toteaa Energiateollisuus ry:n sähköverkkojen johtava asiantuntija Ina Lehto.
Sähkömarkkinat 2026 -tutkimuksen toteutti IRO Research Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta 12.5.–21.5.2026. Tutkimusta varten tehtiin tuhat haastattelua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ina Lehtojohtava asiantuntijaEnergiajärjestelmä
Puh:0405705589ina.lehto@energia.fiPekka SalomaajohtajaMarkkinat ja asiakkuudet
Puh:+358 500 324 486pekka.salomaa@energia.fiRiina Heinimäkijohtava asiantuntijaMarkkinat ja asiakkuudet
Puh:+358 50 381 6131riina.heinimaki@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että Suomi saavuttaa energiamurroksen Euroopan mestaruuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Tuulisähköä ennätysmäärä heinäkuussa — kuivuus rajoitti yhä vesivoimatuotantoa25.8.2026 10:21:07 EEST | Tiedote
Tuulisähköntuotanto ylitti terawattitunnin rajan heinäkuussa. Näin paljon tuulisähköä ei ole tuotettu koskaan aikaisemmin heinäkuussa. Myös aurinkosähköä tuotettiin ennätysmäärä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme