Suomen uhanalaisinta suoluontoa kartoitettiin – lettojen tilanne huolestuttava

Suomen ympäristökeskuksen ja entisten ELY-keskusten yhteistyönä kartoitettiin vuosina 2020–2024 lettosoiden esiintymistä, tilaa, uhkia ja ennallistamistarpeita eri puolilla Suomea Ahvenanmaata ja Ylä-Lappia lukuun ottamatta. LETOT-hankkeessa kartoitettiin maastossa lähes 7 500 hehtaaria suojelualueiden ulkopuolisia ja pääosin ojittamattomia lettoja.  

Kartoituksen tulos oli huolestuttava, mutta tarjosi myös valopilkkuja. 

“Havaitsimme, että lettojen tila on Etelä-Suomessa vielä huonompi kuin ennakkoon arvioitiin, ja se heikkenee edelleen. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläpuolella jäljellä olevia lettoja on murto-osa alkuperäisestä, suojelualueiden letotkin huomioiden kaikkiaan alle 500 hehtaaria. Lapissa letot ovat säilyneet muuta Suomea paremmin, ja niiden monimuotoisuus osoittautui huikeaksi. Lapin koivulettosuot ovat kansainvälisestikin erityistä lettokasvillisuutta”, sanoo vanhempi tutkija Aira Kokko Suomen ympäristökeskuksesta.  

Kartoitus toteutettiin osana Helmi-elinympäristöohjelmaa (ym.fi), jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa edistämällä luontotyyppien suojelua, hoitoa ja ennallistamista. 

Suojelu ja tilan parantaminen hyötyvät paikkatiedoista 

Lettojen luonnonsuojelullinen merkitys on tunnettu jo pitkään. Lettosuot ovat EU:n luontodirektiivin suojelema luontotyyppi, jonka suotuisan suojelutason turvaamiseen Suomi on velvoitettu. Kansallisessa lainsäädännössä letot ovat metsälain 10 §:n perusteella suojeltuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä: lain kriteerit täyttävät esiintymät on turvattava metsien käsittelyssä.   

Kartoituksen myötä tietämys lettojen tilasta parani huomattavasti aikaisemmasta, ja kartoituksessa tuotettua tietoa hyödynnetään jo aktiivisesti esimerkiksi ympäristöhallinnon viranomaistoiminnassa sekä metsätalouden suunnittelussa. Uusi paikkatieto jäljellä olevien lettojen esiintymisestä ja tilasta edistää niiden turvaamista kaikessa maankäytössä. Ajantasainen tieto antaa myös uudenlaisia valmiuksia kohdentaa resursseja lettojen suojeluun ja ennallistamiseen esimerkiksi vapaaehtoisuuteen perustuvassa Helmi-ohjelmassa.  

Inventoinnit tarjosivat uutta tietoa jopa vuosikymmeniä soiden parissa työskenneille asiantuntijoille.

”On ilahduttavaa, että näin laajamittainen kartoitus pystyttiin toteuttamaan Helmi-elinympäristöohjelman puitteissa. Niin paljon kun kaukokartoitusaineistoista onkin hyötyä luontotyyppitiedon keruussa, letot on esimerkki luontotyypistä, jonka tunnistaminen ja tilan seuranta edellyttää maastotyötä, koska on tarpeen tunnistaa kasvillisuutta lajitasolla”, toteaa Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Kaisu Aapala.  

Lettojen tilanteen parantaminen edellyttää kohdennettuja, alueellisesti räätälöityjä toimia. Tähän tarvitaan tiivistä muun muassa ympäristö- ja metsäalan toimijoiden ja maanomistajien yhteistyötä ja monipuolista keinovalikoimaa: suojelua, ennallistamista, aktiivista hoitoa umpeenkasvun ehkäisemiseksi ja lettojen turvaamisen tehostamista maankäytön vaikutuksilta. Myös tiedon avoin jakaminen ja panostaminen aktiiviseen viestintään ja koulutukseen on tärkeää.  

Koti lukuisille uhanalaisille lajeille 

Letot ovat ravinteikkaita soita, joilla kasvaa vaateliasta ja elinympäristöönsä sitoutunutta lajistoa. Letot ovat uhanalaisinta suoluontoamme ja lähes puolet (46 %) soiden uhanalaisista lajeista ja kolmannes kaikista Suomen Punaisen listan (ymparisto.fi) suolajeista elää ensisijaisesti letoilla. Letoille tyypillinen monimuotoinen ja vaatelias lajisto on kärsinyt niille sopivan elinympäristön vähenemisestä, laadun heikkenemisestä ja alueellisesta pirstoutumisesta.  

Merkittävimpiä syitä lettoluonnon heikkoon tilaan ovat metsäojitukset ja pellonraivaus. Tilannetta pahentavat edelleen valuma-alueiden maankäytön aiheuttamat vesitalouden muutokset, umpeenkasvu sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset.  

Alueellisia eroja lettojen tilassa ja uhkissa 

Lettoja on arvoitu olevan Suomessa Tunturi-Lapin eteläpuolella hieman yli 1 000 neliökilometriä. Valtaosa jäljellä olevista letoista esiintyy Lapissa. Toisaalta myös Lapissa lettojen tilanteessa on alueellisia eroja. Soiden ojitukset ovat muuttaneet suoluontoa eniten Lapin eteläosissa ja muun muassa Lounais-Lapin kalkkialueen lettoja on raivattu myös paljon pelloiksi. 

Kittilän seudun kalkkialueen ja Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeen letot ovat monimuotoisuudeltaan erittäin merkittäviä. Lettoalueilta löytyy kaivosteollisuutta kiinnostavia mineraaleja, minkä seurauksena useisiin Lapin lettoihin kohdistuu myös kaivoshankkeiden paineita. 

Etelä-Suomessa ojittamattomia lettoja on jäljellä hyvin vähän, ja ne ovat pieniä, erillisiä ja laadultaan heikentyneitä. Ne ovat myös edelleen alttiina ympäröivän maankäytön aiheuttamille muutospaineille. Etelä-Suomessa lettojen levinneisyysalue on pienentynyt ja muuttunut aukkoiseksi, ja Etelä-Suomen lettojen heikko tila ja jatkuva taantuminen edellyttävätkin kiireellisimmin erityishuomiota.