Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueen työttömien määrä lisääntyi 4 % toukokuussa
24.6.2026 08:16:05 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömyys pysyi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella toukokuussa vuoden takaista korkeammalla. Kainuun työttömyys kasvoi viime vuodesta 5 % ja Pohjois-Pohjanmaan 4 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat merkittävästi viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä on huomattavasti edellisvuotta heikompaa.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella, eli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, oli toukokuun lopussa 26 859 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 1 061 henkilöä enemmän (+4 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli kymmenestä elinvoimakeskuksesta kolmanneksi parasta, koko maan työttömyys nousi 6 %. Alueen työttömyysaste oli kuun lopussa 11,8 %, mikä on 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 11,9 %, 0,6 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän.
Pitkäaikaistyöttömiä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli kuun lopussa 11 443. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi vuoden takaisesta 13 % (+1 289) mutta väheni edelliskuusta 0,3 % (-31). Työttömistä 43 % oli pitkäaikaistyöttömiä, koko maan keskiarvo oli saman verran. Nuorten alle 25-vuotiaidenkin työttömyys on noussut huomattavasti, 18 % (+655), yhteensä nuoria oli työttömänä 4 338.
Toukokuussa alueella ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja julkiseen työnvälitykseen 51 % vuotta aiempaa vähemmän (-2 192), yhteensä 2 137. Eniten paikkoja ilmoitettiin palvelu- ja myyntityöntekijöille eli esimerkiksi kodinhoitajille, lastenhoitotyöntekijöille sekä lähihoitajille, yhteensä 534 paikkaa.
Kainuun nuorisotyöttömyys merkittävässä kasvussa
Kainuussa oli toukokuun lopussa 3 108 työtöntä työnhakijaa, mikä on 161 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli maakunnista 13. parasta, Pohjanmaan kehitys oli parasta (+1 %) ja Pirkanmaan heikointa (+16 %). Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 10,2 %, maakunnista viidenneksi vähiten ja 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Maakunnan kunnissa vaihtelu oli suurta: alhaisin työttömyysaste oli Sotkamon 6,2 % ja korkein Puolangan 14,9 %.
Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys on lisääntynyt Kainuussa vuoden takaiseen verrattuna jo lokakuusta 2023 lähtien ja toukokuussa kasvua tuli 25 % (+92) vuoden takaisesta. Koko maassakin tuli nousua 13 %. Nuoria oli kuukauden lopussa 15 % (454) työttömistä työnhakijoista. Nuorten työttömyysaste oli Kainuussa 17,4 % ja koko maassa 16,2 %.
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa jo kolme vuotta. Toukokuussa pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vuoden takaisesta 21 % (+175), edelliskuusta tuli kuitenkin laskua 2 % (-21). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 1 003, 32 % työttömistä.
Työvoiman kysyntäkin on ollut jo kolme vuotta merkittävästi edellisvuotta heikompaa. Toukokuussa julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrä laski peräti 50 % (-379) vuoden takaisesta, yhteensä paikkoja ilmoitettiin kuukauden aikana 373.
Pohjois-Pohjanmaalla pitkäaikaistyöttömien määrä on pysynyt korkeana
Pohjois-Pohjanmaalla työttömyyden kehitys jatkui tasaisena ja kausivaihtelun mukaisena. Pohjois-Pohjanmaalla oli toukokuun lopussa 23 751 työtöntä työnhakijaa, mikä on 900 henkilöä enemmän (+4 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste (12,1 %) oli maan seitsemänneksi korkein. Nousua viime vuodesta on 0,4 prosenttiyksikköä. Maakunnan kuntien välillä vaihtelu oli suurta: matalin työttömyysaste oli Pyhännällä (5,0 %) ja korkein Pudasjärvellä (14,7 %). Oulun työttömyysaste oli 13,9 %.
Maakunnan nuorisotyöttömyys kasvoi vuodentakaisesta. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 3 884, mikä on 563 työtöntä (+17 %) enemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste oli 18,2 % (+2,7 %-yksikköä).
Pitkäaikaistyöttömien määrä maakunnassa on edelleen korkea. Toukokuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 10 445, mikä on 1 119 henkilöä enemmän (+12 %) kuin vuotta aiemmin ja 13 vähemmän (+0,1 %) kuin edelliskuussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista maakunnan työttömistä oli 44 %. Eniten eli 18 prosenttia kaikista maakunnan pitkäaikaistyöttömistä oli 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä.
Toukokuun aikana julkiseen työnvälitykseen ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi 1 764 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 1 813 paikkaa (-51 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia paikkoja oli eniten tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (433), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (342) ja erityisasiantuntijoille (324).
Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 21. heinäkuuta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, Elinkeinot ja osaaminen -osasto:
Kainuu
analyytikko Atte Laitinen, 0295 023 886, atte.laitinen@elinvoimakeskus.fi
ryhmäpäällikkö Anne Ristioja, 0295 023 582, anne.k.ristioja@elinvoimakeskus.fi
Pohjois-Pohjanmaa
ryhmäpäällikkö Anne Ristioja, 0295 038 227, anne.k.ristioja@elinvoimakeskus.fi
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116, jarkko.pietila@elinvoimakeskus.fi
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 023 582, niina.kallio@elinvoimakeskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston julkinen jakeluympäristö (tyonvalitystilasto.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2026 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Jalankulku- ja pyörätien rakentaminen alkaa Koitelin ja Huttukylän välillä16.10.2026 10:58:50 EEST | Tiedote
Maantien 848 uuden jalankulku- ja pyörätien ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat Koitelin ja Huttukylän välillä Oulussa lokakuussa 2026. Samalla alueelle rakennetaan vesijohto- ja jätevesiviemärilinjoja. Urakka valmistuu kesällä 2027.
Liikenneturvallisuus koetaan Pohjois-Pohjanmaalla hyväksi, mutta turvalaitteiden käytössä on parannettavaa15.10.2026 10:07:43 EEST | Tiedote
Yli 1800 vastaajaa kertoi näkemyksensä liikkumisesta ja liikenneturvallisuudesta yhdeksässä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa. Liikenneturvallisuus koetaan alueella melko hyväksi, mutta kysely nosti esiin myös kehittämiskohteita. Erityisesti turvavyön, kypärän ja pyöränvalojen käytössä on parannettavaa.
Valtatielle 22 suunnitellaan jalankulun ja pyöräilyn alikulkua Oulussa8.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatielle 22 Oulussa. Suunnitelmassa tarkastellaan jalankulku- ja pyöräliikenteen alikulun sekä siihen liittyvien yhteyksien rakentamista Hangaksentien ja Ketolantien liittymän kohdalle. Tavoitteena on parantaa turvallisuutta vilkkaasti liikennöidyllä valtatiellä. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa.
Uudet teiden hoitourakat käynnistyvät Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella 1.10.20261.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella käynnistyvät uudet maanteiden hoitourakat Iin, Raahen ja Ylivieskan urakka-alueilla. Uusi viisivuotinen sopimuskausi alkaa lokakuun alussa.
Vuoden 2026 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaetaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteille23.9.2026 14:36:14 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaetaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteille keskiviikkona 23.9.2026 kello 13 Oulussa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikassa järjestettävässä tilaisuudessa. Tiedotusvälineiden edustajat toivotetaan tervetulleiksi tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme