Rovaniemen Lähteentien virastotalon uudistus valmistui – valtion toimijoita muuttaa yhteisiin tiloihin kesän ja syksyn aikana
25.6.2026 07:00:00 EEST | Senaatti-kiinteistöt | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaavan Senaatti-kiinteistöjen toteuttama laaja peruskorjaus- ja laajennushanke Rovaniemen Lähteentiellä sijaitsevassa virastotalossa valmistui kesäkuussa. Hankkeen myötä aiemmin huonetoimistoihin perustunut toimistorakennus muuttui moderniksi viiden toimijan yhteiseksi monitilaympäristöksi.

Virastotalon julkisivu, ikkunat ja vesikatto uusittiin, ja myös sisätilat uudistettiin kokonaisuudessaan. Samalla talotekniikka, sähköjärjestelmät sekä muut tekniset järjestelmät päivitettiin vastaamaan nykyisiä vaatimuksia. Lisäksi tontille rakennettiin toimintoja tukeva uudisrakennus. Hankkeen tavoitteena oli luoda valtion toimijoille nykyaikainen, terveellinen ja muuntojoustava työympäristö, joka tukee yhteistyötä ja uusia työnteon tapoja.
Hankkeen kokonaislaajuus on noin 6 200 neliömetriä, ja sen kustannusarvio on noin 17,5 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijana toimi Sakela Rakennus Oy.
”Rakennushankkeen valmistuminen viivästyi alkuperäisestä aikataulusta muutamalla kuukaudella rakennusaikana esiin tulleiden laajempien purkutöiden vuoksi. Ne katsottiin tarpeellisiksi rakennuksen pitkän käyttöiän ja laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi. Tästä syystä myös hankkeen kustannukset tulevat nousemaan kustannusarvioon verrattuna noin kaksi prosenttia. Vastaanoton jälkeen tilojen kalustaminen on käynnistetty ja käyttäjien muutot tapahtuvat porrastetusti kesän ja alkusyksyn aikana”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Puttonen.
Hankkeessa toteutettiin valtion yhteinen monitilaympäristö sekä yhteiskäyttöisiä aulapalvelu-, kokous-, sosiaali-, kuntoilu- ja taukotiloja. Olemassa olevien käyttäjien Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) lisäksi virastotalon uusiksi käyttäjiksi muuttavat Traficom, Rajavartiolaitos ja Ilmatieteen laitos. Rakennuksessa tulee työskentelemään yhteensä noin 225 henkilöä. Tilojen käyttöönotto ja muutto uusiin tiloihin toteutetaan vaiheittain kesän ja syksyn aikana.
Uudet tilat tuovat asiakkaiden toimintaan kustannushyötyjä arviolta noin 750 000 euroa vuodessa. Hyödyt syntyvät muun muassa työajansäästöstä erilaisissa sisäisissä siirtymissä sekä yhteistyön ja työviihtyvyyden parantumisesta.
Hankkeessa noudatettiin vähähiilisen rakentamisen periaatteita, ja se toteutettiin tavanomaista rakentamista vähähiilisemmin. Suunnittelussa valittiin muun muassa vähäpäästöisiä tuotteita, ja hankkeessa käytettiin Rakennustiedon ympäristöluokitustyökalua. Rakennuksen energiatehokkuutta parannettiin asentamalla vesikatolle 40 kilowatin aurinkovoimala, joka tuottaa osan kiinteistön tarvitsemasta sähköstä ja vähentää rakennuksen hiilijalanjälkeä.
Nykyiset tilat vapautuvat myyntiin
Hankkeen myötä Rovaniemellä voidaan luopua tarpeettomista valtion toimitiloista. Toimijoiden nykyisin käytössä oleva kiinteistö Walleniuksenväylällä vapautuu ja tulee myyntiin.
Virastotalon uudistaminen yhteiseksi työympäristöksi tukee valtion toimitilastrategian tavoitteita, joiden mukaan tiloja käytetään tehokkaammin ja henkilöstön käyttöön toteutetaan nykyaikaiset monitilaympäristöt.
Aikaisempi tiedote:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo PuttonenRakennuttajapäällikköSenaatti-kiinteistöt
Puh:040 611 6822kimmo.puttonen@senaatti.fiKuvat

Linkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Senaatti-kiinteistöt käynnistää suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Helsingin Viikin Talonpojanpuiston alueesta1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun löytääkseen toteuttajakumppanin Talonpojanpuiston uuden alueen rakentamiseen. Talonpojanpuisto rakentuu pikaraitiolinjan varrelle Keski-Viikkiin.
Sallan rajavartioaseman uusi sosiaalirakennus valmistui – seuraava rakennusvaihe jo käynnissä30.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sallan rajavartioaseman uusi sosiaalirakennus on valmistunut aikataulussa ja budjetissa itärajan tuntumaan noin 20 kilometrin päähän Sallan keskustasta. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamat tilat parantavat Lapin rajavartioston henkilöstön työskentelyolosuhteita ja mahdollistavat varusteiden asianmukaisen huollon nykyaikaisissa, terveellisissä ja turvallisissa tiloissa.
Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman rakentaminen etenee – rakennuksen peruskivi muurattiin tänään28.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman työmaa etenee suunnitelmien mukaan, ja peruskivi muurattiin tänään 28.9. Jääskeläisen alueella. Noin 61 miljoonan euron hankkeessa rakennetaan Lapin poliisilaitokselle ja Keskusrikospoliisin Lapin yksikölle uudet, nykyaikaiset toimitilat. Pääpoliisiasema valmistuu alustavan aikataulun mukaan syksyllä 2028 ja otetaan käyttöön alkuvuodesta 2029.
Kutsu medialle: Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman mediatilaisuus ja peruskiven muuraus23.9.2026 15:25:03 EEST | Kutsu
Senaatti-kiinteistöt ja Poliisihallitus kutsuvat median edustajat Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman hankkeen mediatilaisuuteen ja peruskiven muuraukseen maanantaina 28.9.2026 klo 12.15 alkaen.
Kuusamoon suunnitellaan uutta rajavartioasemaa – Rajavartiolaitos hyväksyi hankesuunnitelman23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt ja Rajavartiolaitos suunnittelevat uuden rajavartioaseman rakentamista Kuusamoon Rajamiehenladulle. Uusi rajavartioasema kokoaisi Kainuun rajavartioston Kuusamon ja Kortesalmen toiminnot yhteisiin tiloihin. Hankesuunnitelma on valmistunut, ja alustavan aikataulun mukaan uudet tilat voisivat valmistua alkuvuodesta 2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme