Elämyksiä ja iloa kesään: Suur-Savon juhlavuosi näkyy tekoina lasten ja nuorten hyväksi
25.6.2026 09:00:00 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Tänä kesänä Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa lapsille ja nuorille elämyksiä ja tapahtumia ympäri Etelä-Savoa osana 110-vuotisjuhlavuottaan. Tavoitteena on tarjota alueen lapsille ja nuorille mielekästä kesätekemistä: liikkumista, uusien taitojen oppimista ja yhdessä tekemisen iloa.

Osuuskauppa Suur-Savo on ollut osa eteläsavolaisten arkea jo yli vuosisadan. Myös parhaillaan käynnissä oleva juhlavuosi näkyy konkreettisina tekoina paikallisen arjen ja tulevaisuuden hyväksi - erityisesti lasten ja nuorten tukemisena.
Lasten ja nuorten hyvinvointia edistetään yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa ja kesän aikana Suur-Savo järjestää monipuolista ohjelmaa eri puolilla aluetta.
– Haluamme mahdollistaa yhteistyökumppaneidemme kanssa lapsille ja nuorille iloisia kokemuksia, yhdessä oloa ja onnistumisen hetkiä. Samalla vahvistamme Etelä-Savon hyvinvointia ja elinvoimaa niin paikallisten, kuin alueen kesäasukkaiden ja matkailijoiden kannalta, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Taina Penttinen.
Liikunnan iloa, kokkikursseja ja ravitunnelmaa
Osuuskauppa Suur-Savon jo perinteeksi muodostuneet Apsin ja Onnin Olympialaiset tuovat tänäkin kesänä iloisia liikuntahetkiä lapsille neljällä eri paikkakunnalla. Mikkelissä, Savonlinnassa, Pieksämäellä ja Mäntyharjulla paikallisten seurojen kanssa järjestettävät tapahtumat kannustavat liikkumaan ja kokemaan onnistumisen iloa yhdessä.
Mikkelissä heinäkuun puolessa välissä järjestettävät Ässäkokkikurssit puolestaan tarjoavat nuorille mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja innostua ruoanlaitosta rennossa ilmapiirissä. Maksuttomat yhden päivän ruokakurssit järjestetään yhteistyössä Savon Marttojen kanssa.
- Ennakkoilmoittautumiset suosittuihin Apsin ja Onnin Olympialaisiin ovat alkaneet juhannuksen jälkeen ja ilmoittautumisajat päättyvät viikkoa ennen tapahtumia. Kouluikäisille suunnattujen Ässäkokkikurssien paikat täyttyvät parhaillaan, mutta mukaan mahtuu vielä innokkaita kokkailijoita, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon asiakkuuspäällikkö Leena Vironen.
Heinäkuussa järjestettävät osuuskaupan juhlavuoden juhlaravit kokoavat perheet yhteen Mikkelin raviradalle nauttimaan kesäpäivästä ja hevosurheilusta. Asiakasomistajille on luvassa S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy sekä makkara- ja jäätelötarjoiluja. Perheen pienimmille on tarjolla runsaasti hevosaiheista oheisohjelmaa.
Kesän tapahtumat lapsille
Osuuskauppa Suur-Savon 110-vuotisjuhlaravit
-
Mikkelin ravirata, ti 7.7. klo 18 alkaen
Ässäkokkikurssit, Mikkelin Marttala (Hallituskatu 7 A1)
-
Tiistai 14.7. klo 14–17
-
Keskiviikko 15.7. klo 10–13
-
Keskiviikko 15.7. klo 14–17
Apsin ja Onnin Olympialaiset
-
Mäntyharju, Urheilukenttä – ke 22.7. klo 18.00 alkaen
-
Pieksämäki, Keskuskenttä – ma 3.8. klo 17.30 alkaen
-
Mikkeli, Urheilupuisto – ke 5.8. klo 17.30 alkaen
-
Savonlinna, Kyrönniemen urheilukenttä – ti 11.8. klo 17.30 alkaen
Tapahtumien tarkemmat tiedot ja muut juhlavuoden tapahtumat löytyvät verkkosivuiltamme suursavo.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena VironenasiakkuuspäällikköOsuuskauppa Suur-Savo
Puh:010 764 0023leena.vironen@sok.fiTuomas Jääskeläinenkehitysjohtaja, vt. marketkaupanjohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
asiakkuus
markkinointi ja viestintä
marketkaupan tukitoiminnot
Kauppakeskus Stella
IT
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä13.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.
Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin11.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä. Kun koulut alkavat, Etelä-Savon katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät Mikkelissä Rantakylän ja Saimaanportin yhtenäiskoulujen, Pieksämäellä Kontiopuiston koulun sekä Juvan yhtenäiskoulun lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Tempaukseen osallistuu satoja robotteja eri puolella Suomea ja 4 robottia Osuuskauppa Suur-Savon alueella.
S-market Hirvensalmen uudistus parantaa asiointikokemusta ja energiatehokkuutta23.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo uudistaa S-market Hirvensalmen perusteellisesti syksyn 2026 aikana. Lähes 1,7 miljoonan euron investoinnilla nykyaikaistetaan myymälän tekniikkaa, parannetaan energiatehokkuutta ja kehitetään palveluita vastaamaan entistä paremmin alueen asiakkaiden tarpeita. Uudistustöiden on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.
Osuuskauppa Suur-Savo vahvistaa Mikkelin keskusta-alueen sähköautojen suurteholatausverkostoa10.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tuo uudet ABC-latauspisteet Mikkelin Toriparkkiin. Toriparkin asiakkaat pääsevät käyttämään uusia latausasemia syyskuussa
ABC Kuorttiin S-market, Hesburger, Buffetmaailma sekä lisää kapasiteettia sähköautojen lataukseen18.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABC Kuortin liikennemyymälä uudistetaan viitostien monipuolisimmaksi taukopaikaksi. Liikennemyymälän ravintolamaailmaan tulee Buffetmaailma ja nopean syömisen hampurilaisravintola Hesburger. Osuuskauppa Suur-Savon suunnitelmissa on myös ABC:n Sale-myymälän uudistaminen valikoimaltaan laajemmaksi S-marketiksi. Sähköautoja ladataan tulevaisuudessa jättikentällä, jossa aseman kokonaisteho nousee massiiviseen kolmeen megawattiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme