Suomesta pääsee pian junalla Ruotsiin – junaliikenne Oulun, Tornion ja Haaparannan välillä käynnistyy elokuussa
25.6.2026 10:01:11 EEST | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote
VR ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ovat allekirjoittaneet ostoliikennesopimuksen Oulun, Tornion ja Haaparannan välisestä matkustajajunaliikenteestä. Päivittäinen liikennöinti käynnistyy maanantaina 10.8.2026 ja viikoittain ajetaan 28 vuoroa.

Liikenne on pääosin valtion rahoittamaa ostoliikennettä, jolla parannetaan junayhteyksiä Pohjois-Suomessa. Valtion lisäksi yhteyden rahoittamiseen osallistuvat Tornion kaupunki, Oulun kaupunki ja Meri-Lapin kehittämiskeskus. Traficom lisää junavuorot Traficomin ja VR:n nykyiseen ostoliikennesopimukseen.
Uusi reitti avaa täysin uuden rajan ylittävän junayhteyden Suomen ja Ruotsin välillä.
"Olemme Traficomissa tyytyväisiä, että saimme avattua tämän uuden yhteyden ja parannettua näin junaliikenteen palvelutasoa. Tulemme seuraamaan mielenkiinnolla, miten uusi yhteys tulee kiinnostamaan matkustajia", sanoo kehitysjohtaja Pipsa Eklund Traficomista.
Liikenteen käynnistäminen on edellyttänyt tiivistä yhteistyötä molempien maiden viranomaisten kanssa esimerkiksi tulli- ja rajanylityskäytäntöihin ja raideliikenteen teknisiin yksityiskohtiin liittyen.
”Uusi reitti avaa yhteydet Suomen ja Ruotsin välille. Esimerkiksi Oulun ja Luulajan yliopistokaupunkien välillä on jatkossa huomattavasti helpompi liikkua ja Oulusta on kätevää jatkaa matkaa aina Helsinkiin saakka. Joulukuussa on tarkoitus parantaa entisestään vaihtoyhteyksiä Haaparannalla, josta ruotsalaisen Norrtågin junat Luulajaan liikennöivät”, kertoo VR:n uuden liikenteen johtaja Juho Hannukainen.
Kunnat ovat sitoutuneet omilla panoksillaan rahoittamaan junaliikenteen käynnistymistä.
”Raideyhteydellä on hyvin tärkeä merkitys alueellisesti, sillä se parantaa yhteyksiä paitsi pohjoisen Suomen ja Ruotsin, myös Norjan välillä. Rajan ylittävän henkilöjunaliikenteen käynnistyminen on myös Tornion, Oulun ja Haaparannan kaupungeille merkittävä saavutettavuutta parantava tekijä”, Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala, Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava ja Meri-Lapin seutupäällikkö Sari Moisanen iloitsevat.
Junaliput tulevat myyntiin ensi viikolla 30.6.
Oulun ja Haaparannan välillä liikennöidään kaksi päivittäistä vuoroa molempiin suuntiin viikon jokaisena päivänä. Samalla henkilöjunaliikenne palaa vuosikymmenten tauon jälkeen Tornion keskustaan.
Junaliput Oulun ja Haaparannan väliselle reitille tulevat myyntiin tiistaina 30.6. Liput ja tarkemmat aikataulut ovat silloin saatavilla vr.fi ja VR Matkalla -sovelluksen matkahaussa.
Rajan ylittävään matkustamiseen liittyvistä käytännöistä ja ohjeista löytyy lisätietoa VR:n verkkosivuilta.
Historiallisen liikenteen käynnistyessä maanantaina 10.8. reitin rautatieasemilla järjestetään kaikille avoimia juhlallisuuksia, joissa on ohjelmassa puheenvuoroja, musiikkia ja pientä tarjoilua.
Tilaisuuksien aikataulut:
Tornio klo 6.30–7.30
Haaparanta klo 5.45–6.20 (Ruotsin aikaa)
Oulu klo 9.00–10.00
Aikataulut (ajat paikallista aikaa):
|
Juna |
Kulkupäivät |
Reitti |
|
|
IC 401 |
Ma–la |
Oulu 05:08 → Haaparanta 05:45 |
|
|
IC 403 |
Su |
Oulu 06:50 → Haaparanta 07:45 |
|
|
IC 407 |
Ma–su |
Oulu 19:50 → Haaparanta 20:30 |
|
|
IC 402 |
Ma–la |
Haaparanta 06:20 → Oulu 09:00 |
|
|
IC 404 |
Su |
Haaparanta 08:54 → Oulu 11:32 |
|
|
IC 408 |
Ma–su |
Haaparanta 20:45 → Oulu 23:20 |
Pysähdyspaikat: Oulu, Kemi, Tornio-Itäinen, Tornio, Haaparanta (Ruotsi)
Yhteyshenkilöt
VR viestintä
viestinta@vr.fi, p. 029 434 7123
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Kehitysjohtaja Pipsa Eklund
pipsa.eklund@traficom.fi, p. 029 534 5396
Oulun kaupunki
Kaupunginjohtaja Ari Alatossava
ari.alatossava@ouka.fi, p. 040615 8567
Tornion kaupunki
Kaupunginjohtaja Jukka Kujala
jukka.kujala@tornio.fi, p. 040 132 0403
Meri-Lapin kehittämiskeskus ry
Seutupäällikkö Sari Moisanen
sari.moisanen@meri-lappi.fi, p. 040 820 9584
Tietoja julkaisijasta
VR:llä teemme merkityksellistä työtä, joka vaikuttaa tuhansien ihmisten arkeen ja edistää vähäpäästöistä liikkumista ja logistiikkaa. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä tuemme teollisuuden logistiikkaa kotimaassa.
Vuonna 2025 kyydissämme tehtiin 16,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa, kuljetimme rautateitse 24,8 miljoonaa tonnia tavaraa ja liikevaihtomme oli 1 253 miljoonaa euroa. Yhteisellä matkalla maailman parhaaksi työskenteli yli 9 500 rautaista ammattilaista.
Lisätietoja: VR Group
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR toteuttaa ensimmäisen kaluston modernisointiprojektinsa Ruotsissa – ensimmäinen Norske Togille modernisoitu juna valmis7.9.2026 13:12:44 EEST | Tiedote
Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare on käynnistänyt norjalaiselle raidekalustoyhtiö Norske Togille modernisointiprojektin, joka kattaa yhteensä 34 Class 72 -sähkömoottorijunaa. Sopimus on osoitus VR FleetCaren vahvasta asemasta raidekaluston kunnossapidon asiantuntijana Pohjoismaissa.
VR ja Puolustusvoimat syventävät yhteistyötä Suomen huoltovarmuuden vahvistamiseksi3.9.2026 15:18:31 EEST | Tiedote
Rautatiekuljetukset ovat keskeinen osa sotilaallista liikkuvuutta. VR ja Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen, joka vahvistaa Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisiä rautatieliikenteen kyvykkyyksiä sekä tukee Puolustusvoimien sotilaallista liikkuvuutta.
VR:n vihreä väri sai tavaramerkkisuojan Suomessa26.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreä on nyt VR:n vihreä, kun VR:n tunnusomainen vihreä väri on rekisteröity väritavaramerkiksi Suomessa matkustajajunaliikenteessä. Rekisteröinti on merkittävä tunnustus pitkäjänteiselle brändityölle: suomalaiset yhdistävät vihreän poikkeuksellisen vahvasti juuri VR:ään, ja nyt yksi yhtiön tunnetuimmista tunnuksista on myös virallisesti suojattu.
VR laskee Helsinki–Riihimäki-lippujen hintoja lähiliikenteessä – kertalippu jatkossa 10,80 euroa3.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
VR alentaa 3.8.2026 alkaen lähiliikenteen kerta- ja sarjalippujen hintoja Helsinki-Riihimäki-yhteysvälillä. Tavoitteena on tehdä junasta entistä houkuttelevampi vaihtoehto arjen työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan matkoille. Aikuisen kertalipun hinta laskee 12,40 eurosta 10,80 euroon, eli lähes 13 prosenttia. Uudet hinnat tulevat voimaan kaikissa VR:n myyntikanavissa 3.8. ”Helsingin ja Riihimäen välinen rataosuus on yksi Suomen vilkkaimmista. Alennamme lippujen hintoja, jotta juna olisi tällä välillä entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi vaihtoehto muihin kulkumuotoihin verrattuna”, sanoo VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punola. Hinnat laskevat sekä kertalipuissa että sarjalipuissa. Alennetut hinnat ovat saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa, VR:n verkkokaupassa sekä muissa myyntikanavissa.
Työmatkavuoroja Helsinki–Hanko-välille elokuussa – Lipunmyynti alkaa 30.6.30.6.2026 09:58:10 EEST | Tiedote
Hangon ja Helsingin välille tulee uusia työmatkaliikenteeseen sopivia junavuoroja 9.8. alkaen. Tavoitteena on tarjota entistä paremmat mahdollisuudet pendelöintiin sekä kehittää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen palvelutasoa. VR aloittaa lipunmyynnin 30.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme